sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kolmen minuutin muna

Huh, tasan kuukausi sitten meille syntyi pieni tyttövauva. Lapsiperheen vauva-arki on sen verran kiireistä, etten ole juuri ehtinyt kirjoitella tänne. Hyvin on kaikki kuitenkin mennyt - enimmäkseen.

Aloitetaan alusta. (Ei kuitenkaan kesäkuusta 2010 eikä vapustakaan 11 vuotta sitten.) Minut otettiin sisään sairaalaan "lepohoitoon" toksemian ja korkean verenpaineen takia maaliskuun 1. päivä. Synnytys päätettiin käynnistää maaliskuun kolmannen päivän aamuna raskausviikolla 38 + 3.

Minut kärrättiin synnytyssaliin ja jäin sinne odottamaan miestäni ja kalvojen puhkaisua. Miehen tultua upeissa sairaalatohveleissa paikalle, luimme iltapäivälehtiä tunnin verran ja keksimme samalla lapselle nimen. Puoli yhdeltätoista aikaan lääkäri pyyhälsi paikalle puhkaisemaan kalvot ja sitten taas odoteltiin. Sain lounasta, mutta minua houkutti enemmän närästyslääke.Välillä tuntui, että närästys oli supistuksia pahempi.

Tunnin päästä sain tipan vauhdittamaan supistuksia ja ilokaasua. Ilokaasu ei tälläkään kertaa maistunut, mutta imin sitä silti. Kätilö kävi lisäilemässä tippaan vauhtia, mutta en pysynyt enää supistusten perässä, joten tippaa laitettiiin pienemmälle. Supistukset tekivät parin tunnin aikana tehtävänsä ja yllättäen minulle tuli tarve ponnistaa juuri, kun kätilö oli alkanut puhua minua ympäri spinaalipuudutukseen.

Kätilö oli ehtinyt soittaa ja tilata puudutuksen, mutta perui sen samalla, kun aloin ponnistaa. Homma meni eteenpäin niin nopeasti, ettei kätilö saanut edes levitettyä välineitään kunnolla enkä minä ehtinyt vaihtaa asentoa. Kolmessa minuutissa kaikki oli ohi ja tyttäremme oli syntynyt. Mies oli tästä nopeasta käänteestä niin otettu, että hän on muistanut mainita siitä kaikille, kastepappi mukaan lukien. Miehet!

Kätilö kiitti vielä lähtiessämme, että "tällaisia synnytyksiä on mukava hoitaa". Kaikin puolin synnytys meni hyvin ja kätilö varmisteli, että olin tyytyväinen. Toisin oli edellisellä kerralla, kätilöllä ei tuntunut olevan yhtään aikaa jutustella. 

Nyt tyttäremme on siis kuukauden ja tuntuu kuin hän olisi aina ollut olemassa. Hassua. Ihanaa. 

1 kommentti:

hna kirjoitti...

Ihanaa, mahtavaa! Wau!

Kyllä. Uskon että tuollainen synnytys on työpäivän piristys. Lisäksihän se on ihana asia noin itse synnyttäjälle, syntyjälle kuin muille asianosaisille.

Voi, onnea, ihanuutta.

Onneksi olkoon!