perjantai 8. huhtikuuta 2011

Päivä 8: Suosikkikuva (ja asiaa ison sisaruksen maailman mullistumisesta)

Tällä hetkellä suosikkikuvani on tämä.


Tai tämä.


Tai ihan mikä tahansa muu (enemmän tai vähemmän) onnistunut otos rakkaista.

Vauva on nyt viisi viikkoa ja kasvaa huimaa vauhtia. Sisukin kasvoi silmissä, kun vauva syntyi. Poika jotenkin tuntui saman tien jämäkämmältä, suorastaan kymmenkiloiselta jättiläiseltä pikkusiskoonsa verrattuna. Pieni jättiläisemme on kovin rakas, mutta välillä tulee ajatelleeksi, miten se oma lapsi voikin olla samaan aikaan niin uskomattoman ihana ja järkyttävän ärsyttävä.

Alkuvuosi on ollut kieltämättä hankala ja raskas. Onkohan tässä tullut nukuttua yhtään kokonaista yötä sitten joulun? (Ei sillä, etteikö lapsiperheissa tulisi valvottua.) Tuttivieroitus olisi voinut mennä helpomminkin, mutta Sisun temperamentilla tutittomuutta podettiin viikkotolkulla ja sen päälle tulivat yölliset kauhukohtaukset, jotka onneksi ovat loppuneet. Iso U eli uhmakin nosti päätään jo loppuvuonna, mutta pikkusiskon myötä se alkoi ihan kunnolla.

Kaikista voimakkaimmin uhma tulee esille ruokaillessa, kun lautanen saattaa hetkenä minä hyvänsä lentää kaaressa lattialle ja maitolasi seurata sukkana perässä. Ruokaa päristellään pihalle eikä mikään yhtäkkiä maistukaan. Muutenkin kapteeni Eijeijei saattaa asetella itsensä lattialle selälleen ja protestoida jotain asiaa ihan tuosta noin vaan ja auta armias jos ne kengät eivät menekään jalkaan ja sitten siihen tulee vielä joku idiootti ja yrittää auttaa. Vähemmästäkin alkaa pientä poikaa ärsyttää. Ja sitten kiljutaan tai tehdään jotain muuta yhtä ärsyttävää. Kaikki tunteet ovat Sisulla nykyään paljon voimakkaampia ja mustavalkoisempia.

Uuden perheenjäsenen Sisu on ottanut pääpiirteissään todella hyvin vastaan. Pikkusiskoaan Sisu pussailee kovasti, halii ja haluaa ottaa syliin. Mitään varsinaista kiukkua Sisu ei ole siskoonsa kohdistanut, mutta rakkaudenosoitukset ovat melko rajuja (hei, mitä nyt 19-kuiselta voikaan odottaa) ja pusut tiukkoja ja märkiä. Varovainen siis saa olla. Ihanasti Sisu muistaa tarkistaa, että vauva on vielä olemassa ja kertoo vieraille vauvan olemassaolosta. Nimikin on hyvin mielessä. Se tosin vääntyy Sisun käsittelyssä "Ninniksi", mutta se ei haittaa - siitä tulee mieleen eräs ihana ihminen.

Vauvan itku saa Sisun välillä hämilleen, mikä on tietty ihan luonnollista. Itkeehän Sisukin, jos jokin on hätänä. "Ikkee, vauva/Ninni ikkee", raportoi Sisu lähes aina vauvan itkiessä. Kun vauva itkee mahavaivoja, syliä tai nälkää, saattaa Sisu keksiä haluta huomiota juuri saamaan aikaan. Sisu potee huomionkipeyttä ja mustasukkaisuutta joko itsekseen kulmien alta mulkoillen tai sitten hiukan teatraalisemmin ja kovaäänisemmin. Usein Sisu haluaa "lyliin, äiti, lyliin" juuri silloin, kun syötän vauvaa.

Tätä eloa kahden lapsen (ja yhden uhman) kanssa ollut takana vasta viisi viikkoa, en todellakaan ole minkään muun asiantuntija kuin omien lapsieni enkä voi sen enempää ketään neuvoa. Meillä kuitenkin on toiminut hyvän käytöksen palkitseminen ja huomion antaminen Sisulle siten, että toinen (tai mahdollisesti molemmat) antavat edes hetken jakamattoman huomionsa. Onneksi vauva vielä tässä vaiheessa nukkuu suurimman osan ajastaan.

Sirkustemppuja ei siis ole tarvinnut tehdä. Ns. palkinnoksi hyvästä käytöksestä Sisua kehutaan ylitsevuotavasti, taputetaan kuin encorea toivoen ja kerrataan hyvin mennyt asian moneen kertaan. Huomioksi haliminen, tanssiminen, hassuttelu, lukeminen, leikkiminen, kylpyhetki tai yhteinen ruoanlaitto - siis ihan tavalliset jutut - ovat riittäneet oikein hyvin. Viimeksi tänään Sisu söi yhdessä tehdyn iltapalan hyvällä ruokahalulla sen jälkeen, kun viili, puuro ja hedelmät olivat saaneet lähtöpassit pöydästä. Olisi vaan pitänyt suoraan tehdä iltapala yhdessä, mutta kaikkihan me tässä olemme uuden edessä.

Itseltä tämä on todellakin vaatinut sitä, että muistaa mennä nukkumaan ajoissa, on tilanteesta riippumatta oikeasti aikuinen ja sitä, että tarpeen vaatiessa muistaa hengittää syvään.

5 kommenttia:

Pilviharso kirjoitti...

Kun luin tuota, niin monta muistoa tuli vuodelta -89... Rankkaa ja ihanaa aikaa.

Onneksi tulee kesä ja valo, tukee pöpperöisen äidin jaksamista.

Kirsikka kirjoitti...

Jotenkin tuo tägi "näissä pitäisi olla joku varoitustarra" kävi tähän tosi hauskasti. :)

Mutta mieti nyt miltä ittestäs tuntuis. Ensin oot kartanon herra ja sitten tulee joku toinen tyyppi siihen, joka viekin jakamattoman huomion. Aika reiluu.

Haleja, jaksamista ja lehmänhermoja sinne!

Aimo kirjoitti...

Joku on sanonut uuden sisaruksen tulon olevan verrattavissa siihen, että puoliso toisi eräänä päivänä uuden kumppanin kotiin. "Tämä asuu nyt meillä. Mutta kyllä mä rakastan sua ihan yhtä paljon." Että ei tuo Kirsikan kartanon herra -vertaus kaukaa hae ;)

Pilviharso, olet oikeassa, tämä on rankka ja ihanaa.

Emmi kirjoitti...

Voi ihana kuva! :)
Voimia sinne! Koska taas nähdään? ikävä teitä! Lapset kasvaa niin ettei mukana pysy!

Nimby kirjoitti...

Hihhii. Olipa kiva lukea kuulumisia taas. =) Jaksamista ja ihania keväisiä päiviä sinne!