torstai 24. helmikuuta 2011

G som glutenfri

Tässä on nyt ollut keskustelua elintarvikkeiden lisäaineista, ja on puhuttu luomusta ja lähiruoasta. Olen itse kuvitellut tietäväni varsin hyvin, mitä kaupasta raahaamani ruoat pitävät sisällään ja olen kuvitellut osaavani välttää kaikkea turhaa, valmishöttöjä ja höpöhöpö E-koodimössöä.

Vaan nytpä onkin ongelma, miehen keliakian kokoinen ongelma. Tässä noin kuukauden verran olemme totutelleet koko perhe gluteenittomaan ruokavalioon. Mies on siirtynyt kokonaan gluteenittomaan ruokavalioon pakon (ja lääkärin) sanelemana, minä komppaan solidaarisuussyistä ja arkea helpottaakseni oikeastaan kaikessa muussa paitsi leipien kanssa. Ihan arkiruoanvalmistuksessa ei toistaiseksi ole ollut ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta oikeasti hyvän leivän löytyminen miehelle on hankalaa.

Eikä pelkästään hyvän leivän löytyminen, vaan myös sellaisen leivän, joka ei olisi tumpattu täyteen toinen toistaan kummallisempia ainesosia.

Otetaan nyt esimerkkinä tumma leipä. Gluteeniton "tumma" leipä (Moilas) sisältää vettä, riisijauhoja, maissitärkkelystä, tapiokatärkkelystä, luumumarmeladia (sokeri, vesi, luumu, hyytelöimisaineet [E440, E401], säilöntäaine [E202]), siirappia, palmu- ja rypsiöljyä, sokerijuurikaskuitua, perunahiutaleita, sokeria, suolaa (0,9%), sakeuttamisaineita (E466, E412), emulgointiainetta (E471) ja hiivaa. Niin ja tämä tuote on luonnollisestikin pakaste. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että suosikkiruisleipäni (Viipurilainen) sisältää Vääksyn myllyn jauhamaa kotimaista ruista, suolaa (1,6%), hiivaa ja vettä.

Entäpä korppujauhot sitten. Gluteeniton versio (edelleen Moilas) pitää sisällään vettä, riisijauhoja, maissitärkkelystä, tapiokatärkkelystä, sokeria, kasviöljyä (palmu- ja rapsiöljy), perunahiutaleita, suolaa (0,8%), sokerijuurikaskuitua, omenakuitua, bambukuitua, sakeuttamisaineita (E466, E440, E412), melassia, hiivaa, luumumarmeladia (sokeri, vesi, kuivattu luumu, hyytelöimisaineet [E440, E401], säilöntäaineita [E202]), seesaminsiemeniä, siirappia, porkkanaa, auringonkukansiemeniä, pomeranssinkuorta, fenkolia, emulgointiainetta (E471). Tavallisessa versiossa (esimerkiksi Myllyn Paras) on vehnäjauhoja, vettä, hirvensarvensuolaa (E 503).

Näistä gluteenittomista tuotteista on kyllä lähiruoka ja luonnollisuus kaukana. Siksipä kotiuunissamme kypsyy parhaillaan koe-erä gluteenitonta olutleipää (ohjeen mukailin Pastanjauhajilta eli jauhoina kaurajauhoja ja oluena Laitialan tummaa kukkoa, joka on yksi harvoista gluteenittomista oluista).

Ja vielä yksi pienen pieni toive. Tehkää nyt siellä Moilas-puljussa jumankauta pakastekarjalanpiirakoistanne edes jossain määrin karjalanpiirakoita muistuttavia. Pelkästään ulkomuoto on karjalanpiirakan irvikuva, mutta maku ja koostumus vasta herjausta ovatkin. Että gluteenitonta karjalanpiirakkareseptiä vaan kokeilemaan.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Paha tapa

Minulla paha ja kallis tapa, josta olen pyrkinyt päästä eroon viimeksi viime kesänä, mutta toisen lapsen odotus siirsi suunnitelmia.

Olen nimittäin erittäin hyvä rikkomaan silmälasini. Nämä yhdet lasini, jotka hankin vuonna 2008, olen rikkonut jo kolme kertaa. Kerran vuoteen, siis.

Ensimmäisenkin onnettomuuden olen dokumentoinut, mutta jostain syystä en nyt löydä sitä täältä blogistani. Viime kesäkuussa lasit tippuivat kyläpaikan kylppärin lattialle, kohtasivat kantapääni ja räks, tässä tulos.



Sisuunnuin tästä tapauksesta sen verran, että varasin ajan laserleikkaukseen, olihan sisarellani ja hänen miehellään hyviä kokemuksia. Puhumattakaan siitä, että lasit olivat maksaneet ostettaessa noin 500 euroa ja yhden linssin korjaus maksaa noin 150 euroa. Kotivakuutuksesta olisi turha hakea hyvitystä, sillä omavastuumme on 160 euroa. Laserleikkauksen jouduin kuitenkin perumaan raskaustestin näytettyä positiivista ja leikkaus siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Raskausaikana leikkausta ei luonnollisestikaan tehdä eikä myöskään imetysaikana. Lasit siis korjattiin ja niiden "arvo" nousi 800 euroon.

Tänään palasin paheeni pariin ja silmälasini kohtasivat taas kerran kylppärin lattian. Kas näin. Hemmetin hienoa.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Huumoriveikko

Ollaan nyt kovasti pottaharjoiteltu Sisun kanssa. Harjoittelun asteelle homma on vielä jäänyt, mutta hiljaa hyvä tulee.

Sisu on enimmäkseen peruuttanut pottaan ja noussut siltä saman tien ylös. Varsinaista tulosta ei vähään aikaan muutaman alkuonnistumisen jälkeen saatu, mutta potta onneksi on kiinnostava ja Sisulla on selvästi käsitys siitä, mitä pottaan tehdään.

Totesin tässä, että olemme todennäköisesti muutaman vuoden päässä melkoisessa pinteessä Sisun kanssa. Mies kannusti Sisua asioimaan potalla. "Laske pissa pottaan", sanoi mies. Sisu vastasi kaksi sormea pystyssä "kaakk(s)i". Lapsellamme on kuulemma yhtä huono huumorintaju kuin minullakin.

Oikeasti tämä laskutoimitus johtuu siitä, että olemme Sisun kanssa laskeneet paljon kaikenlaista, varpaita, lintuja, kaloja (meinasin kirjoittaa "kaljoja"). Vastaus on aina "kaakk(s)i", sen pidemmälle Sisu ei vielä laskutoimituksia osaa tehdä.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Kakkonen, kakkonen, kakkonen, kakkonen

Kuluvan vuoden toisen kuukauden toisena päivänä on varmaan ihan aiheellista kertoa kakkosen eli tulevan perheenlisäyksemme herättämistä reaktioista. Varsinkin kun jäin tänään pois töistä hiukan suunniteltua aikaisemmin. Äitiyslomani olisi alkanut virallisesti maanantaina, mutta aamuinen neuvolakäynti ja huono olo saivat minut lomille.

Raskaana olevana nyt on yleisesti ottaen melko vapaata riistaa kaikenlaisille kommenteille, kuten Sisua odottaessani sain huomata kerran jos toisenkin. Kesyimmät kommentit koskevat taas mahan kokoa. Se kun yhden mielestä on liian iso ja toisen mielestä taas liian pieni. Sitten on näitä astetta raivostuttavampia puolituttuja mahan taputtelijoita ja turvonneiden tissien tuijoittelijoita. Jostain syystä nämä kestää, hammasta purren, mutta kestää kuitenkin.

Vaan nyt kun meille on tulossa toinen lapsi, on kommentointi harpannut ihan uudelle asteikolle. Sisulle ja pikkusiskolleen tulee ikäeroa noin 1,5 vuotta, ja tämä jos mikä on omiaan kirvoittamaan toinen toistaan nokkelampia sutkautuksia.

Olen kyllästymiseen saakka saanut kuulla, kuinka minulla/meillä tulee sitten olemaan rankkaa. Vähemmän hienotunteiset kertovat suoraan olevansa sitä mieltä, että olemme täysin kusessa. On kysytty suorasti ja epäsuorasti, oliko tämä raskaus vahinko vai suunniteltu. Minulta on kysytty, uskaltaako edes onnitella. Minulle on myös sanottu päin naamaa, että on kamalaa tehdä Sisusta näin pienenä isoveli. Lista jatkuu valitettavan pitkänä.

Ei sillä, etteikö olisi niitäkin, jotka aidosti iloitsevat kanssamme. Eikä sillä, ettemmekö tietäisi kahden alle kaksivuotiaan olevan melkoinen haaste (varsinkin omakotitalon rakennusurakan aikana), mutta vähitellen alan pahasti kypsyä muutenkin kuin raskausviikkojen osalta.