tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tykkään tai sitten en

Tällä hetkellä tykkään:
- vauvan suloisesta tuoksusta
- Sisun pörröisestä päästä ja hersyvästä naurusta
- päiväunista sekä omista että lasten
- siitä ajatuksesta (ja tosiasiasta), että meillä on kaksi lasta
- tulppaaneista ja keväästä
- auringonpaisteesta
- villasukista
- lämpimästä suihkusta
- siitä tunteesta, kun saan itse ihan mitkä tahansa kengät jalkaani (raskausmaha on h-a-n-k-a-l-a etenkin näin talvella)
- kanssaihmisistä, jotka muistavat mainita, etten yhtään näytä väsyyneeltä (vaikka näyttäisinkin haudasta nousseelta)
- Sisun hellistä suukoista sisarelleen



Tällä hetkellä en tykkää:
- lumisateesta
- huoltoyhtiöstä, joka ei hoida hommiaan
- keskeytyneistä yöunista ja koko ajan mukana kulkevasta ohuesta väsymyksestä (Vauva herätti viime yönä kahdeltatoista, yhdeltä ja kolmelta Sisun jatkaessa omalla vuorollaan neljältä, viideltä ja viimein kuudelta. Näillä lapsilla on jonkinlainen liittouma meitä vastaan.)
- Liberon liivinsuojista, jotka kutittavat ja hiertävät
- supermarkettien remonteista
- papparaisista, jotka kurkkivat nukkuvan lapsen vaunuihin herättäen tämän päiväuniltaan
- juhlapaikan etsimisestä (ja tämän kun luulisi olevan minulle helppoa hommaa)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Valokuvatorstai - Idea

Mistähän tämäkin idea syntyi? Valokuvatorstaissa lisää ideoita.


Puolitoistavuotiaan kanssa saa olla silmät selässäkin.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Vauvauutisia

Keskiviikkona minulle jo kerrottiinkin, ettei minun tarvitsisi kovin pitkään olla sairaalassa. Joko verenpaineet saataisiin alas ja pääsisin kotiin kypsyttelemään vauvaa tai sitten synnytys käynnistettäisiin.

Torstaiaamuna lääkärit päättivät käynnistä synnytyksen ja ehdin juuri soittaa miehelle, ettei tämä menisikään pankkiin vaan tulisi mukaan synnytykseen.

Kaikki meni hyvin ja hurjan nopeasti. Pieni tyttäremme syntyi klo 14.29 torstaina 3. maaliskuuta 2920 gramman painoisena ja 48,5 senttiä pitkänä. Lapsonen on häkellyttävän paljon isoveljensä näköinen, mutta ovathan valmistajatkin samat.

Jos vaikka huomenna pääsisi kotiin.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Sä sitten kaivoit verta nenästäsi

Sain jo muutama kuukausi takaperin neuvolasta täytettäväkseni synnytyssairaalaan toimitettavan esitietolomakkeen. Tällä kertaa tiesin jo vähän paremmin, mitä lomakkeeseen rustataan ja nimikin oli hätäkastetta varten löytynyt. Mies tosin toppuutteli minua hiukan, kun kirjoitin erään nimivaihtoehtomme. "Muista nyt, ettei se ole ihan sama, mitä siihen lappuun kirjoittaa." Tällä mies tietenkin tarkoitti sitä, kun edellisen kerran olimme tätä lappua täyttelemässä. Hätäkastekohtaan tuli nimeksi "Sisu" ja kas, sen nimen pojallemme myös annoimme.

Lomakkeen lopuksi kysyttiin jälleen toiveita synnytyksen suhteen. Kirjailin lappuun toiveet episiotomian välttämisestä ja toivoin, ettei epiduraalia tyrkytettäisi, vaan saisin (taas ainakin kokeilla) ilokaasun voimin. Kirjoitin lisäksi, että toivon mahdollisimman aikaista kotiutumista "mikäli molempien kunto sen sallii". Viimeksi vihasin sairaalassaoloaikaa - kukapa siitä nyt niin tykkäisikään, vaikka monet kyllä kehottivat nauttimaan ajasta, jolloin saa täyttä palvelua eikä tarvitse huolehtia ruoasta, pyykeistä eikä ulkonäöstä.

Pah.

Minusta osastolla oli kamalaa. Hoitajat kyllä olivat enimmäkseen mukavia, mutta joukkoon mahtui eräs happamasti kommentoiva mätämuna, joka ikävästi osasi pilata fiilikseni. Ruoka oli kamalaa ja sairaalavaatteet masentavia, vaikka ne katosivatkin pyykkisäkkiin eikä niistä sen jälkeen tarvinnut huolehtia. Ja sitten oli tämä huonetoveriasia. Minulle sattui huonetoveriksi viime kerralla kamalan kovaääninen nainen (yllättävää, nainen), joka tappeli miehensä kanssa niin puhelimessa kuin livenä (ei kuulemma aikonut enää palata kotiin), puhui kovaan ääneen kännykkään ("Mirkku" ja "Jamppa" on olleet keskenään eikä "Make" tiedä) ja ramppasi koko ajan tupakalla.

Tällä kertaa - niin tällä kertaa - huonetoverini on pikkuistakin pikkuisempi hyvin hiljainen ulkomaalainen nainen (jälleen, mikä yllätys), joka hoitajien mukaan ei puhu suomea eikä englantia. Osasto on entisenlainen ja ruoka edelleen pahaa. Henkilökuntagallerian mukaan viimekertainen mätämunahoitaja ei olisi enää palkkalistoilla (jihuu) ja sairaalavaatteista olen ainakin toistaiseksi kieltäytynyt.

Vähän kummalliselta tämä olo osastolla kuitenkin tuntuu ilman vauvaa. Jouduin tänään, raskausviikolla 38 + 1 raskausmyrkytysepäilyn takia neuvolasta suoraan äitiyspolille näytille. Yläpaineet huitelivat polin jännityksessä karvan verran alle kahden sadan (olisiko olleet 199/112), joten lääkäri passitti minut osastolle vuodelepoon määrittelemättömäksi ajaksi. Itkuhan siinä pääsi.

Ei auttanut itku äitiyspolilla, täällä sitä nyt sitten ollaan. Labrakokeet olivat onneksi ihan kunnossa ja verenpaine on hieman laskenut. Olin iloinen, että labratuloksetkin saatiin jo tänään, vaikka labran tätyli sanoi niiden valmistuvan vasta ylihuomenna - sehän olisi tarkoittanut sitä, että lusisin täällä ainakin ylihuomiseen.

Jos nyt ei ihan ihmeitä tapahdu, siis esimerkiksi lapsivedenmenoa tai synnytyksen käynnistymistä, on toiveissani päästä täältä pian pois. Luonnollisesti vain palatakseni kohta uudelleen ihan oikella asialla. Neuvolalääkäri nimittäin uumoili jo puolisentoista viikkoa sitten, että kovin kauaa ei enää tarvitse odotella, sillä typy on jo lähtökuopissa. Näillä supistuksilla olen hyvin herkka uskomaan tämän ennustuksen.

Mutta menin sitten kaivamaan verta nenästäni sillä toiveella aikaisesta kotiutumisesta, sillä osastopaikan osoittaminen tuntui lähinnä vankilatuomiolta. Mielessäni on vain Sisu, oma sänky, sohva, KOTI!