keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivä 13: Teema "valo"


Valo on armoton, näin keväällä se paljastaa kaikki roskat ja pienten kätten jättämät sormenjäljet. Onneksi valo on myös kaunis ja piristää. Kevään lapsena iloitsen valoisista ja lämpenevistä illoista.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Päivä 12: Arkeni

Tämä on sitten pitkä postaus. Arkeni näytti eilen tältä.

Aamulla petasin sängyn. Muuta ei koko päivänä ollutkaan järjestyksessä, ei kuvan ottamisen aikaan eikä nytkään. Kuvasta on rajattu pois kamala kasa lajittelematonta puhdasta pyykkiä, jota en vieläkään ole ehtinyt lajitella. Huokaus.


Kahden vaippapyllyn aamupesun jälkeen söimme aamupalan. Mies lähti tontille ja minä meikkasin. Meikillä pelastaa onneksi paljon, jos ei esimerkiksi ole nukkunut kunnolla edellisenä yönä. Tai sitä edellisenä. Tai kuukauteen. Huokaus.



 Minun meikatessani Sisu oli omissa piirtopuuhissaan ja vauva nukkui.

Sisulle oli edellisenä yönä noussut kova kuume. Flunssan jälkitaudiksi oli ilmeisesti tullut korvatulehdus. Olin jo yöllä varannut Sisulle lääkäriajan. Kuumemittari näytti aamulla ja tulehdskipulääkkeen jälkeen aika mukavia lukemia. Huokaus.


Edelliseltä lääkärireissulta Sisun Kela-kortti oli jäänyt miehen lompakkoon ja siellähän se oli edelleen. Mies oli jo tontilla, joten joutuisimme koukkaamaan sen kautta ennen lääkäriä. Tontille tulee tällä viikolla maansiirtokone ja sitä ennen on tehtävä hurjasti puuhommia.


Lastenlääkäriasemalla mukava Päivi-lääkäri kertoi huonoja uutisia: Sisulla oli tulehdus molemmissa korvissa. Huokaus.

 
Saimme liudan reseptejä ja määräyksen tulla kuukauden päästä näytille. Toivottavasti tässä ei ole uuden korvakierteen alku.


Lääkkeiden hakureissulla kävi vielä moikkaamassa miestä tontilla. Puiden alta oli löytynyt rusakon poikasia, jotka mies oli joutunut turvallisuussyistä siirtämään. Rusakko oli valinnut pienokaisilleen paikan tulevan makuuhuoneemme kohdalta. Soittelin tontilta eläinsuojelyhdistykseen, josta saimme ohjeita: poikasia ei saa siirtää yli kymmentä metriä ja niihin tulee koskea mahdollisimman vähän, ettei emo hylkäisi niitä. En muuten tätä ennen tiennyt, että rusakko käy ruokkimassa poikasiaan vain kahdesti vuorokaudessa. Muun ajan pienokaiset ovat ihan keskenään. Pupuset saivat suojaksi naapuruston koirien ja pikkupoikien sekä varislintujen hyökkäyksiltä pahvilaatikon ja oksia.


Tontilta menimme kotiin ja jatkoin pyykkisavottaani. Tarkkasilmäisimmät voivat muuten huomata kiuaskivilaatikon olevan edelleen kylppärissämme. Huokaus.


Vastaava mestarimme piipahti täyttelemässä aloituskokouksen pöytäkirjaa. Minä yritin kerätä intoa kirjoittaa materiaalilistat puhtaaksi, mutta suuntasin tarmoni ruoanlaittoon.

Sisulle mestarin vierailu otti koville ja pieni potilas nukahti sohvalle. Saimme miehen kanssa ruokailla ihan keskenämme.



Iltaruokana meillä oli pitsaa. Olen vihdoin saanut gluteenittoman pohjan onnistumaan. Seuraavalle päivälle ei jäänyt paljoa tähteiksi.


Ehdin olla jopa pienen hetken koneella ennen iltapuuhia.


Iltapesun jälkeen Sisu ja isänsä jammailivat mm. Puuha-Peten tahtiin. Minä irrottelin tämän mukana ja totesin tarvitsevani kuntosalia enemmän kuin koskaan.

Mies laittoi Sisun nukkumaan ja minä menin vauvan kanssa iltapesulle. Nukkumatti löysi meidät tytöt taas sohvalta ja ehdimme ottaa siinä pienet unet ennen kuin siirryimme sänkyyn yöunille ennen seuraavaa arkipäivää.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Päivä 11: Tämä tekee minut iloiseksi

Luulin kymmenennen päivän teeman ensin olevan hassua, mutta korjasinkin sen hulluksi, vaikka oikeasti sen piti olla "tämä tekee minut iloiseksi". Pah, näitä(kään) juttuja ei pitäisi tehdä väsyneenä. Mennään sitten tänään eilisellä teemalla ja palataan huomenna ruotuun. Ainakin nämä asiat tekevät minut iloiseksi.

Lapsen kyky löytää iloa vaikka pahvilaatikosta.


Herätyskellon jääminen tarpeettomaksi - ainakin vähäksi aikaa. Nahkavekkareita tosin ei saa pois päältä, mutta niiden kanssa herääminen on aivan erilaista.


Järjestys.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Mustaa ja valkoista - Menopeli


Tälle menopelille on käynyt hiukan kehnosti. Muita mustavalkoisia menopelejä täällä. Voin muuten kertoa, että junaradan rakentaminen on yllättävän hauskaa puuhaa aikuistenkin mielestä.

Lisäys 23.52: En voinut olla palaamatta takaisin, sillä Kirsikan päivän kuva ylilevästä kuljetuksesta toi minulle mieleen tämän kuvan kolmen vuoden takaa. Vesille venosen mieli vaikka sitten traktorin kuskaamana. 

 

Päivä 10: Hullua


Muistin tämän päivän teeman olevan hauskaa, mutta se olikin hullua. Samapa tuo, hullua tai hauskaa, välillä ne tuntuvat olevan yksi sama asia. Hullua oli ainakin se, että huomasin tämän kinoksen ja kyltin kohtaamisen eräällä vaunulenkillä ja harmittelin koko loppumatkan, ettei minulla ollut kameraa mukana. Seuraavana päivänä loikin kiitolaukkaa ottamaan valokuvaa ja pelkäsin lumien ehtineen sulaa.

Hullu mikä hullu. Hassu mikä hassu. 

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Päivä 9: Päivän asu

Viihdyn kotona olohousuissa ja mukavassa paidassa, ulkosalla hiukan siistimmissä vermeissä. En nyt kuitenkaan julkaise kuvaa tämän päivän asukokonaisuuksista, kyseessä on asun osa. Tajusin nimittäin juuri suihkussa käydessäni, miksi olohousuissakin pitäisi olla taskut (tämänpäiväisissä housuissa ei ollut).


Olohousuissakin tulisi olla taskut, ettei tulisi laittaneeksi paremman paikan puutteessa kuusiokoloavainta jemmaan rintaliiveihin. Näin niin kuin esimerkinomaisesti.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Päivä 8: Suosikkikuva (ja asiaa ison sisaruksen maailman mullistumisesta)

Tällä hetkellä suosikkikuvani on tämä.


Tai tämä.


Tai ihan mikä tahansa muu (enemmän tai vähemmän) onnistunut otos rakkaista.

Vauva on nyt viisi viikkoa ja kasvaa huimaa vauhtia. Sisukin kasvoi silmissä, kun vauva syntyi. Poika jotenkin tuntui saman tien jämäkämmältä, suorastaan kymmenkiloiselta jättiläiseltä pikkusiskoonsa verrattuna. Pieni jättiläisemme on kovin rakas, mutta välillä tulee ajatelleeksi, miten se oma lapsi voikin olla samaan aikaan niin uskomattoman ihana ja järkyttävän ärsyttävä.

Alkuvuosi on ollut kieltämättä hankala ja raskas. Onkohan tässä tullut nukuttua yhtään kokonaista yötä sitten joulun? (Ei sillä, etteikö lapsiperheissa tulisi valvottua.) Tuttivieroitus olisi voinut mennä helpomminkin, mutta Sisun temperamentilla tutittomuutta podettiin viikkotolkulla ja sen päälle tulivat yölliset kauhukohtaukset, jotka onneksi ovat loppuneet. Iso U eli uhmakin nosti päätään jo loppuvuonna, mutta pikkusiskon myötä se alkoi ihan kunnolla.

Kaikista voimakkaimmin uhma tulee esille ruokaillessa, kun lautanen saattaa hetkenä minä hyvänsä lentää kaaressa lattialle ja maitolasi seurata sukkana perässä. Ruokaa päristellään pihalle eikä mikään yhtäkkiä maistukaan. Muutenkin kapteeni Eijeijei saattaa asetella itsensä lattialle selälleen ja protestoida jotain asiaa ihan tuosta noin vaan ja auta armias jos ne kengät eivät menekään jalkaan ja sitten siihen tulee vielä joku idiootti ja yrittää auttaa. Vähemmästäkin alkaa pientä poikaa ärsyttää. Ja sitten kiljutaan tai tehdään jotain muuta yhtä ärsyttävää. Kaikki tunteet ovat Sisulla nykyään paljon voimakkaampia ja mustavalkoisempia.

Uuden perheenjäsenen Sisu on ottanut pääpiirteissään todella hyvin vastaan. Pikkusiskoaan Sisu pussailee kovasti, halii ja haluaa ottaa syliin. Mitään varsinaista kiukkua Sisu ei ole siskoonsa kohdistanut, mutta rakkaudenosoitukset ovat melko rajuja (hei, mitä nyt 19-kuiselta voikaan odottaa) ja pusut tiukkoja ja märkiä. Varovainen siis saa olla. Ihanasti Sisu muistaa tarkistaa, että vauva on vielä olemassa ja kertoo vieraille vauvan olemassaolosta. Nimikin on hyvin mielessä. Se tosin vääntyy Sisun käsittelyssä "Ninniksi", mutta se ei haittaa - siitä tulee mieleen eräs ihana ihminen.

Vauvan itku saa Sisun välillä hämilleen, mikä on tietty ihan luonnollista. Itkeehän Sisukin, jos jokin on hätänä. "Ikkee, vauva/Ninni ikkee", raportoi Sisu lähes aina vauvan itkiessä. Kun vauva itkee mahavaivoja, syliä tai nälkää, saattaa Sisu keksiä haluta huomiota juuri saamaan aikaan. Sisu potee huomionkipeyttä ja mustasukkaisuutta joko itsekseen kulmien alta mulkoillen tai sitten hiukan teatraalisemmin ja kovaäänisemmin. Usein Sisu haluaa "lyliin, äiti, lyliin" juuri silloin, kun syötän vauvaa.

Tätä eloa kahden lapsen (ja yhden uhman) kanssa ollut takana vasta viisi viikkoa, en todellakaan ole minkään muun asiantuntija kuin omien lapsieni enkä voi sen enempää ketään neuvoa. Meillä kuitenkin on toiminut hyvän käytöksen palkitseminen ja huomion antaminen Sisulle siten, että toinen (tai mahdollisesti molemmat) antavat edes hetken jakamattoman huomionsa. Onneksi vauva vielä tässä vaiheessa nukkuu suurimman osan ajastaan.

Sirkustemppuja ei siis ole tarvinnut tehdä. Ns. palkinnoksi hyvästä käytöksestä Sisua kehutaan ylitsevuotavasti, taputetaan kuin encorea toivoen ja kerrataan hyvin mennyt asian moneen kertaan. Huomioksi haliminen, tanssiminen, hassuttelu, lukeminen, leikkiminen, kylpyhetki tai yhteinen ruoanlaitto - siis ihan tavalliset jutut - ovat riittäneet oikein hyvin. Viimeksi tänään Sisu söi yhdessä tehdyn iltapalan hyvällä ruokahalulla sen jälkeen, kun viili, puuro ja hedelmät olivat saaneet lähtöpassit pöydästä. Olisi vaan pitänyt suoraan tehdä iltapala yhdessä, mutta kaikkihan me tässä olemme uuden edessä.

Itseltä tämä on todellakin vaatinut sitä, että muistaa mennä nukkumaan ajoissa, on tilanteesta riippumatta oikeasti aikuinen ja sitä, että tarpeen vaatiessa muistaa hengittää syvään.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Valokuvatorstai - Heijastuksia

Valokuvatorstain tuoreeseen haasteeseen olisin voinut käyttää tämän maanantaisen kuvankin, mutta mennään nyt erilaisilla heijastuksilla.


Berliiniläinen sika polkee taidegalleriassa kuntopyörää. Tietenkin.

Päivä 7: Kuva, jota en julkaissut

Nopeasti katsottuna koneellani on kahdessa paikassa lähes 30 000 kuvatiedostoa eri muodoissaan.
Jos näistä pitäisi siis valita kuva, jota en julkaissut, niin olisin valitsemassa vielä vuoden päästä. Juu, juu varmuuskopiointi on aloitettu. Siksi kuvia taitaakin olla nyt niin paljon enemmän kuin viimeksi. Ainakin toivon niin. Asetin muuten itselleni äitiysloman yhdeksi tehtäväksi sekä valokuvien että kuvatiedostojen järjestämisen - homma on vieläkin aloittamatta.


Hauskempaa olisikin näyttää kuva, jota en julkaissutkaan. Siis sellainen kuva, jonka ajattelin laittaa kaikelle kansalle nähtäväksi, mutten syystä tai toisesta tehnytkään sitä. Kuva on voinut olla joko liian henkilökohtainen tai paljastava (ei sillä tavalla) tai sitten kuvia on ollut postauksessa jo liikaa. Useimmiten kuitenkin syynä on se, etten koskaan julkaissut koko tekstiä, vaan se jäi joko luonnosasteelle tai pelkästään muhimaan päässäni.




Esimerkiksi näitä sairaalassa nappaamiani kuvia tuskin koskaan julkaisisin täällä ilman tätä postausta. Jossain vaiheessa otin tylsyyttä taittaakseni kuvat sairaala-aikana lukemistani kirjoista (siis ennen kuin lääkäri keskiviikkona kielsi lukemisen) ja minulle kiikutetuista lääkepurkeista. Minun piti kirjoittaa sairaala-ajan tylsyydestä ja kamaluudesta, mutta minulla tuhisikin vieressäni joku sellainen, että unohdin kaiken valituksen ja kurjuuden.


(No okei, vaan melkein, mutta kotiin päästyäni unohdin ne jo ihan oikeasti ja kunnolla. Nyt voin jo muistella sairaala-aikaa lämmöllä, ainakin haalealla sellaisella.)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Päivä 6: Teema "vihreä"


Joululahjoja, tontilta viime viikolla kaadettu koivu, tie Asikkalan kirkolla, pupu, "Viihdy vihreässä Tornatorissa", kasarmialueen varaston katto, yrttejä kylämarkkinoilla ja ruoho-olutta. Kovin on vihreätä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Päivä 5: Vanha kuva


Tämä kummisetäni ottama kuva isästäni on ikisuosikkini. Sisukin osaa kertoa, että kuvassa on "vaarrji".

Päivä 4: Harrastus

Harrastus, huh. Joskus kauan sitten se oli jumpat ja kuntosali, mutta en ole aivan luvattoman piiiiitkään aikaan päässyt hikoilemaan salille kunnolla. Kaipaan kunnon fyysistä rääkkiä, mutta onneksi vaunulenkit ovat hyvä korvike.

Minun piti postata tämä vastaus haasteeseen jo eilen, mutta kuukahdin sängyn pohjalle jo yhdeksän aikaan. Onhan tässä arjessakin melkoista rääkkiä, henkistä ja fyysistä.

Mies luki Sisulle illalla kirjaa. "Kukkuluuruu" oli kova juttu, ja kirjan loppupuolella oli kysymys "kuka on tunnelissa".


Ennen kuin mies ja Sisu ehtivat kurkata vastauksen (alla), hihkaisin sohvan toiselta reunalta "umpi". Mies nauroi katketakseen ja kertoi aikoneensa juuri sanoa aivan samaa. Harrastuksensa kullakin, meillä on miehen kanssa ainakin samat puuhat.


Junahan se siellä. Aivan umpitunnelissa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Mustaa ja valkoista - Tien päällä

Huh, nyt tahkon oikein urakalla näitä kuvahaasteita. Mustaa ja valkoista -haasteessa ollaan tien päällä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Päivä 3: Perheenjäsen

Sen enempää jäsentelemättä, tässä on osa tuoreinta perheenjäsentämme.

Kolmen minuutin muna

Huh, tasan kuukausi sitten meille syntyi pieni tyttövauva. Lapsiperheen vauva-arki on sen verran kiireistä, etten ole juuri ehtinyt kirjoitella tänne. Hyvin on kaikki kuitenkin mennyt - enimmäkseen.

Aloitetaan alusta. (Ei kuitenkaan kesäkuusta 2010 eikä vapustakaan 11 vuotta sitten.) Minut otettiin sisään sairaalaan "lepohoitoon" toksemian ja korkean verenpaineen takia maaliskuun 1. päivä. Synnytys päätettiin käynnistää maaliskuun kolmannen päivän aamuna raskausviikolla 38 + 3.

Minut kärrättiin synnytyssaliin ja jäin sinne odottamaan miestäni ja kalvojen puhkaisua. Miehen tultua upeissa sairaalatohveleissa paikalle, luimme iltapäivälehtiä tunnin verran ja keksimme samalla lapselle nimen. Puoli yhdeltätoista aikaan lääkäri pyyhälsi paikalle puhkaisemaan kalvot ja sitten taas odoteltiin. Sain lounasta, mutta minua houkutti enemmän närästyslääke.Välillä tuntui, että närästys oli supistuksia pahempi.

Tunnin päästä sain tipan vauhdittamaan supistuksia ja ilokaasua. Ilokaasu ei tälläkään kertaa maistunut, mutta imin sitä silti. Kätilö kävi lisäilemässä tippaan vauhtia, mutta en pysynyt enää supistusten perässä, joten tippaa laitettiiin pienemmälle. Supistukset tekivät parin tunnin aikana tehtävänsä ja yllättäen minulle tuli tarve ponnistaa juuri, kun kätilö oli alkanut puhua minua ympäri spinaalipuudutukseen.

Kätilö oli ehtinyt soittaa ja tilata puudutuksen, mutta perui sen samalla, kun aloin ponnistaa. Homma meni eteenpäin niin nopeasti, ettei kätilö saanut edes levitettyä välineitään kunnolla enkä minä ehtinyt vaihtaa asentoa. Kolmessa minuutissa kaikki oli ohi ja tyttäremme oli syntynyt. Mies oli tästä nopeasta käänteestä niin otettu, että hän on muistanut mainita siitä kaikille, kastepappi mukaan lukien. Miehet!

Kätilö kiitti vielä lähtiessämme, että "tällaisia synnytyksiä on mukava hoitaa". Kaikin puolin synnytys meni hyvin ja kätilö varmisteli, että olin tyytyväinen. Toisin oli edellisellä kerralla, kätilöllä ei tuntunut olevan yhtään aikaa jutustella. 

Nyt tyttäremme on siis kuukauden ja tuntuu kuin hän olisi aina ollut olemassa. Hassua. Ihanaa. 

Valokuvatorstai - Jatkuu


Valokuvatorstain haasteena on "jatkuu", kuvani torstaiselta kävelylenkiltä. Olenkin kaivannut pitkiä vaunulenkkejä, mutta tästä ikuisesti jatkuvasta talvesta voisin jo luopua.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Päivä 2: Suosikkitavara


Suosikkitavaroiksini voisin lukea esimerkiksi kolme kovaa koota eli kannettavan, kännykän, kameran. Tai sitten jonkun rakkaan muiston tai esineen vuosien varrelta. Valitsin kuitenkin jotain hyvin henkilökohtaista, jonka kuitenkin laitan kaikkien nähtäville päivittäin: vihki- ja kihlasormuksen sekä rannekorun ja -kellon.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Päivä 1: Omakuva

Tiinalta bongasin 30 päivän kuvahaasteen, jonka aloitan Tiinan tapaan tänään.

Päivä 1: Omakuva


Omakuva päivänä, jolloin meillä on täällä kaksi nukkuvaa nuhanenää. Äiti on vähän väsynyt.