perjantai 25. marraskuuta 2011

Kiire tekee huolimattomaksi

Kiire tekee minusta huolimattoman kuluttajan. Kiire ja tarjoukset.

Kipaisimme eilen kauppaan vielä illalla. Yritimme hoitaa ostokset hyvissä ajoin ennen iltapaloja ja -pesuja. Mies jäi kuitenkin kaupan edustalla tuttavansa kanssa suustaan kiinni ja äkkiä kello olikin vakavasti yli kuusi. Siispä (ns.) tehovaihde päälle ja ostoksille.

Leivän päälle piti saada jotain. "Kas, tarjouksessa. Otetaan tätä." Vasta kotona älysin ja ehdin katsoa tarkemmin.


Äh. Päivämäärä on vähän turhan lähellä, vaikka yleensä syynään ne aika tarkkaan. Juu, Pietarsaaresta. On taas Snellmanin herra tehnyt ohuen ohutta hyvää leivän päälle. Mutta hetkinen, eihän tässä olen joutsenlippua.


Muistin elokuisen vappujuhlinnan keskustelun, jossa eräs ystäväni kertoi samasta havainnosta. Joistakin näistä saman puljun tuotteista puuttuu joutsenlippu-merkki. Syykin oli selvä. Tämä pippurinen broileri oli Brasiliasta. Brasiliasta! Tietenkin Brasiliasta, onhan Brasilia maailman tunnetuin siipikarjan tuottaja. Eikäku.

Saatan joskus hulluksissani ostaa brasilialaista nautaa, mutta broileri Brasiliasta (sanohan tuo nopeasti) ei kuulu millään muotoa niihin elintarvikkeisiin, joita haluan ruokapöytääni rahdattavan.

Hei Herra Snellman, jos halajan brasilialaisen tipun rintaa, en varmasti käänny puoleesi, vaan kysyn ensimmäiseksi neuvoa paikalliselta sambakoululta ja seuraavaksi matkatoimistosta.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Voi kyynel!

Sisulla oli taas vähän hankalaa mennä nukkumaan. Ihan ei kaikkia temppuja otettu käyttöön, mutta melkein. Olisi pitänyt saada tulla sohvalle, olisi pitänyt saada maitoa, olisi pitänyt saada vettä, olisi pitänyt saada harjoitella taputtamista Sinin kanssa (tässä vaiheessa Sini oli jo onneksi unten mailla).

Sadut oltiin jo luettu, joten tilanteen rauhoittamiseksi makasin Sisun vieressä ja kertasimme hiljaa viime aikojen tapahtumia. Oli vieraita Hangosta, oli joulupukkia helikopterissa, oli Muumeja ja oli ilotulitusta. "Äiti, mitä muuta?" Kaikki meni hyvin, kunnes Sisu vielä yritti kertaalleen päästä pois sängystä ja valitti kyyneltä poskellaan. "Äiti, kyyne. Äiti! Kyyne! Pyyhitään kyyne." Voi kyynel.

Temppuhan se vaan oli, mutta oli Sisu tirauttanut pienen itkunkin. Keksin sitten kertoa tarinan pienestä keijusta, joka lentää keräämään nukkuvien lasten poskilta kyyneleet ja pistää ne hyyyyyvin varovasti pussiin. Sitten keiju kuiskaa lasten korviin, ettei ole mitään hätää ja lapset nukkuvat yönsä hyvin. Pussissa keiju kuljettaa kyyneleet kotiin ja tekee niistä helmiä, jotka pujotetaan piiiiiitkään nauhaan. Tämä käytiin monta kertaa läpi ja Sisu oli jo aivan valmista kauraa, kunnes: "Äiti, räkää. Räkää. Pyyhitään räkää." Voi räkä.

Onneksi selitykseni meni läpi. "Kulta, räkää varten on ihan omat keijut. Hyvää yötä."

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

"No niin, olkaas nyt hetki siinä, kun äiti ottaa kuvan."


Olen asialla nyt ensimmäistä kertaa, joten kovin mittavaa kokemuspohjaa minulla ei ole. Ihmettelen kuitenkin, miten niin moni jaksaa ottaa lapsistaan (jouluisen) kuvan joulukorttia varten. Miten tässä voi oikeasti onnistua?

Pienempi nyhtää tonttulakkia päästään heti alkajaisiksi. Isompi pitää lakin päässä, mutta näplää lakin solmua kysellen koko ajan "mikä tää on, mikä tää on". Seuraavaksi pienempi ottaa syöksyn kohti kuvaajaa ja isompi kiipeää sohvan selkänojalle "kato, minä olen korkeella". Kaksi lasta on hetkessä yksi viuhuva kasa tonttulakkia, valkoista paitaa ja farkkuja (minulla oli idea vähän vähemmän jouluisesta kuvasta). Kuvaustaustaksi viritelty valkoinen lakana saa räkäviirun toisen (en tiedä kumman) nenästä. Sitten kyllästyttää, nälättää ja väsyttää. Kaikkia meitä kolmea. Eikä kenelläkään ole enää tonttulakkia päässä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Lisäys edelliseen

"Soita sitä huuliharppua vielä, kulta!" Voi olla, että tunnin, päivän, viikon tai vuoden älämölösoiton jälkeen en kannusta samaan. Nyt touhu on kuitenkin ihan viihdyttävää ja huuliharppu varsin tuore lahja.

No nyt se ajaa muna kädessä mopolla!

Ennen kuin minusta tuli äiti, en voinut kuvitellakaan päästäväni suustani sellaisia asioita, kuten eilen. Iltapalalla Sisu otti ja laajensi ruokailutilaa kaikella kaksivuotiaan ennakkoluulottomuudellaan. Salamana jätkä nappasi pöydästä keitetyn kananmunan, hyppäsi pienen moponsa kyytiin ja karautti olohuoneeseen. Ehdin sanoa miehelle vain "no nyt se ajaa muna kädessä mopolla".

Pienen uhmaikäisen kanssa tulee päivittäin eteen tilanteita, joissa sanat on aseteltava tarkasti. Olisi hyödyllistä opetella pois ei- ja älä-alkuisista lauseista, mutta minkäs teet. Useimmiten suusta loikkaa sammakko, kun tilanne vaatii nopeata puuttumista:

"Hei, ei potalla voi keulia!" Mopolla keuliminen on ylivoimaisesti parasta ja keulimista on ilmeisesti harjoiteltava myös potalla. Potallahan siis voi keulia, muttei kannata keulia, varsinkaan silloin, kun pottaan on ansiokkaasti lirautettu pissa.

"Älä lyö siskoa vispilällä!" Vispilä on muuten ollut kesyimmästä päästä. Sini-raukan kuula on ollut harjoitusalustana vaikka mille, mutta onneksi minun refleksini ja ennakointikykyni ovat kehittyneet.

"Sisu! Ei saa lyödä moottoripöräpoliisilla päähän. Pyydä anteeksi Siniltä." Tähän verrattuna vispilä on oikeasti aika kevyttä kamaa.

"Älä sahaa Siniä moottorisahalla." Onneksi käytössä oli lelusaha, sillä sattuneesta syystä rakentamiseen liittyvät lelut ovat juuri nyt kova sana. Mutta silti, taikatempuille oma aikansa ja paikkansa.

Joskus lapsen huomio on saatava kiinnittymään johonkin muuhun:

"Kato, moottoripyörä / traktori / kaivinkone / tukkirekka / kuorma-auto / rekka / pakettiauto / poliisiauto / ambulanssi / paloauto / nosturi!" Meillä suunnitellaan ajoreititkin nykyään siten, että Sisu näkee mahdollisimman monta edellä mainittua. Onneksi kesän ja syksyn aikana oli monta monta monta tietyömaata, joista sai hyvää harhautusmateriaalia, kun Sisua on alkoi kyllästyttää autossa tai Sini sai turvakaukalokiukullaan Sisun hämilleen. Uskomattoman paljon innostusta sitä saakin omaan ääneensä, kun tilanne niin vaatii. 

"Kuulehan kulta, ei karhutkaan aina riehu, ne syö välillä marjoja." Tämä on ollut omiaan katkaisemaan useammankin kiukun. Hetki sitten pää punaisena raivonnut poika katsoo silmät täynnä kyyneliä ja vastaa vakavana "joo-o, karhut ei riehu". Samalla tavalla toimi myös "hei kato, nukkaa nukkasuodattimesta".

Ja sitten on tietenkin sellaisia lauseita, joihin ei itse usko, mutta ne on vaan pakko sanoa:

"No niin, pipi meni pois." Suggestion voimaa. Toimii tosin vain pieniin pipeihin.

"Iskä tulee ihan just." Isommalla miehellä on pitkä päivä tontilla, pienempi mies ikävöi ja äidin sydän meinaa särkyä.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Valoa kansalle

Kohtuullista olisi varmasti olettaa jouluvalojen (ulkovalojen, sisävalojen, sisä- ja ulkovalojen, kaamosvalojen, vuodenaikavalojen, what ever) kestävän kauemmin kuin vuoden. Otin ja ripustin kuistillemme tämän viime vuonna ostamani Airamin valosarjan puhkoakseni hieman reikiä tähän pohjattomaan pimeyteen. Muuten hyvä ajatus, mutta 80 polttimosta vain parikymmentä toimi. Onko nyt kiva? Onko? No ei ole.

(Tähän kuuluisi kuva onnettomista valoista, mutta se jäi kameraan, sillä en löydä muistikorttiadapteriani mistään, vara-adapteri on muuttolaatikossa jossain, ja ehdin jo repiä vanhat valot pois ja ripustaa uudet.)

Kävin jokaisen polttimon läpi, eikä nähdäkseni yksikään ollut rikki tai löysällä. Vingahdettuani tarpeeksi säälittävästi, otti mieskin osaa ja katsoi koko setin läpi eikä löytänyt vikaa. Ainoastaan ketjun häntäpää toimii, loput valot ovat pimeänä kuin marraskuinen ilta. Valosarja on vuodessa käyttökelvoton? Valosarja, jota kuitenkin käytetään sen pari kuukautta vuodesta. Hurraa!

Sisuunnuin onnettomaan valosarjaan ja tein kauppareissun yhteydessä tehoiskun. Nyt kuistiamme valaisee tuore led-valosarja. Kunpa se kestäisi pidempään.

Valoja ripustellessani hyräilin Tonttujen jouluyötä. Tip tap tip tap tipetipe tip tap. Jos viime vuonna kuvittelin olevani pilalla paistaessani pipareita ja ripustaessani parvekkeelle jouluvalot, niin tänä vuonna tilanne on tuplasti pahempi. Olen jo tehnyt suurimman osan joululahjahankinnoistakin ja nyt on sentään vasta marraskuu!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Osta! Osta! Osta!

Kiehtovaa! Jännittävää! Juuri tätä tarvitset! Osta! OSTA!


Postilaatikkoon tupsahti viikon alkajaisiksi postimyyntikatalogi. Aikaisemmin tällaisia ei meille tullut, koska olimme kohteliaasti kieltäneet mainokset ja ilmaisjakelun. Nyt mies kuitenkin haluaa pysyä kärryillä rakennustarviketarjouksista, joten en askarrellut postilaatikkoomme kieltotarraa. Normaalisti rakentamiseen liittyvät esitteet päätyvät miehen iltalukemiseksi ja höpöhöpöesitteet poltettavaksi. Tätä esitettä en kuitenkaan voinut laskea käsistäni.


Uskomaton tarjous heti kannessa! Oli kyllä ihan pakko kurkistaa sisään ja tarkastaa muutkin houkuttelevat tarjoukset. Mitä värien käyttöä! Kekseliäitä mainoslauseita! Huutomerkkejä!


Tässä muutamia valikoituja poimintoja:

"Hedelmäkori, uusi jännittävä muotoilu!" (Uuu, jännittävää.)
"Tabletit luovat tunnelmaa!" (Huumepiireissä ja keittiössä)
"Polkupyöräilevä joulupukki soittaa tuttua joulumusiikkia!" (Ei!)
"Tyylikäs säteilevä toppi!" (Suoraan Fukushimasta?)
"Hienostunut koru - vaihda kiviä rajoituksetta, kokonaista 13 erilaista kiveä!" (Vaihda rajoituksetta, kokonaista 13 erilaista kiveä. Olen sanaton.)
"Jopa 750 palaa!" (750 palan palapeli. No shit!")
"Pehmeät, mukavat jalat... ...täysin luonnollista oliivivahaa!" (Eli tästä jalattomille pehmeät, mukavat jalat?)
"Ikuinen orkidea! Eikö näytäkin aidolta?" (Ei.)
"Perinteiset henkselit... ...ovat palanneet!" (Missä ne kävivät?)
"Patsas, jolla on symbolinen merkitys!" (Voi Jeesus.)
"Tonttu soittaa saksofonia ja tanssii!" (Ei edelleenkään!)
"Huippukiva tiikerityyny!" (Olisiko kuitenkin huippukamala.)
"Supertehokas, ylikevyeksi muotoiltu kuulolaite!" (Ylikevyt? Onko se oikeasti hyvä asia?)
"Elämäsi hauskin joulukuusi! Tanssii! Soi! Pyörii!" (Juuei.)
"Kaunein joululiina vai mitä?" (Mitä.)
"Mukavat ja pehmeät, verrattomat värit!" (Verratonta tosiaankin.)
"Kiehtovat pingviinisukat!" (No todellakin!)
Huippuviehättävä nallekuvio!" (Huippukamala tämäkin.)
"Joulupukki hauskuuttaa! Tanssii, laulaa ja soittaa rumpua!" (Tiedän oikeasti ihmisiä, jotka ostavat näitä. Ei, se et ole sinä.)


Olihan esitteestä tietenkin hupia yhdelle aamupäivälle, mutta ihan oikeasti, ostaako tuolta joku jotain? Toimivatko nuo mainoslauseet oikeasti? Eikö tällainen ole jo aikansa elänyttä? Onneksi Sini osasi antaa esitteelle arvoisensa kohtelun. Seuraavaksi postilaatikkoomme ilmestyy tarra "Ei soopaa, kiitos".

tiistai 8. marraskuuta 2011

Sattumaako sittenkään?

Meillä leivottiin tänään. Teimme Sisun kanssa iskälle gluteenitonta leipää Sinin kannustaessa vierestä. Täältä löysin ohjeen, jota muokkasin seuraavanlaiseksi:
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
2 tl sokeria
1½ tl suolaa 
7 dl Semperin hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl kaurajauhoa puhtaasta kaurasta 
½ dl ruokaöljyä

Sekoita hiiva jauhoihin. Lisää lämpimään veteen sokeri ja psyllium. Anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon suola ja noin 2/3 osaa jauhoista. Lisää taikinaan öljy ja loput jauhot hyvin vaivaten. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti leipä jauhotetulla pöydällä. Anna leivän kohota pellillä lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia ja sivele niiden pinta ennen uunin laittoa ruoka- tai oliiviöljyllä.  Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. 

Leipominen Sisun kanssa alkaa olla jo hauskaa puuhaa. Mitä nyt heppu sotkee enemmän kuin saa aikaiseksi, mutta sehän nyt kuuluukin asiaan. Taikinaa eksyy myös aika usein suuhun. Siis koko ajan. Sisun taas tunkiessa taikinaa suuhunsa, kysyin "syöksä sitä taikinaa". "E", oli paras, mihin Sisu pystyi suu täynnä taikinaa. 

Nappasin velmuilijasta kuvan ja latasin sen Facebookiin. 


Kurkkasin Facebookin puolelle vähän ajan päästä ja huomasin kummallisen jutun. (Klikkaa suuremmaksi.)



Kuvassa Sisun päällä on paita, jonka olen ostanut vuonna 2010. Tarkalleen ottaen kesälomareissulla Haapavedeltä Hannan kangas & sisustus -nimisestä kaupasta. Profilisivuni oikeaan laitaan ilmestyi kuvan julkaisemisen jälkeen sponsoroitu mainos, jossa on kuva samasta kankaasta, josta Sisun paita on tehty. Facebook tunnetusti kohdistaa mainontaa mm. sijainnin ja sen mukaan, mitä statuksiin sattuu kirjoittamaan. Jäin vain miettimään, voiko ihan oikeasti olla sattumaa, että sama kuosi pompahtaa mainokseen. Isoveli Facebook valvoo :)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ananas on arka asia

Life (nanananana)
Life is life (nanananana)
Labadab dab dab life (nanananana)
Liiiiiiiife (nanananana)

Kirsikka sai päähäni ajatuksen liekitetystä ananaksesta ja minä puolestani sain päähäni tuon kappaleen tuossa yllä, koska meinaan joka kerta kirjoittaa ananaksen ylimääräisillä nanananananallilla.

Kysyttyäni mieheltä tänään ainakin kymmenen kertaa "haluaksä, että mä teen liekitettyjä ananaksia nyt", sain lopulta myöntävän vastauksen. Jankkaamisella on mahtava voima ja lähes välitön vaikutus.

Liekitys oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt napata kuvaa. Eikä ollut arka asia tämä ananaksemme, vaan mielettömän hieno. Sinistä liekkiä ja kaikkea.

Mutta aroista asioista (ja muista kappaleista) puhuen. Kävin tässä tekemässä pitkästä aikaa tarjoilukeikan. Oli ihanaa taas verestää vanhoja muistoja ja taitoja sekä olla vähän aikaa aikuisten kesken. Keikassa ei siis ollut mitään vikaa, mutta ai, miten minua sieppasi erään asiakkaan käytös.

Keräsin pöydistä likaisia kahvikuppeja ja kakkulautasia tarjottimelle, ja pöydän päässä istuneet miehet olivat avuksi ojentamalla minulle omat kuppinsa ja kipponsa. Eräs miehistä piti kuppiaan pitkään ilmassa, otin sen vastaan. Sillä hetkellä, kun molemmat käteni olivat täynnä, mies sanoi "onko kukaan sanonut sulle, että olet todella ihastuttava". Ehdin juuri väistää miehen kouraa, joka yritti tavoittaa takamustani, mutta osuikin väistöliikkeen ansiosta alaselkääni. "Mmmh, joo-o. On sanonut." Äkkiä pois paikalta!

Toisenlaisessa tilanteessa olisin voinut olla kipakampi, mutta halusin kunnioittaa tilaisuutta ja muita vieraita, vaikka kyseinen asiakas ei itse asiassa varsinainen juhlavieras ollutkaan. Paikkana ei myöskään ollut yömyöhäinen baari eikä mies ei ollut kännissä. En yksinkertaisesti halunnut nostaa metakkaa. Voi miten mielelläni olisin antanut takaisin samalla mitalla! "Joo, on sanottu. Onko kukaan sanonut sulle, että olet vastenmielinen kääpiö?"

Näitä tällaisia vatipäitä mahtuu kolmetoista tusinaan eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta, mutta ihmettelen silti, mikä ihmeen viehätys on taputella takalistolle. Saako siitä joku ihan oikeasti jotain säväreitä? Entä luuleeko joku tuolla tavalla kommentoiva oikeasti saavuttavansa sillä jotakin muuta kuin raivoa? "Uuh, miten ihanasti sanottu. Olet niin ihana ja nokkela, että jätän mieheni ja kaksi lastani aivan saman tien."

Mut älä pure mun ananasta
Älä pure mun ananasta 
Ananas on arka asia

torstai 3. marraskuuta 2011

Kyllähän tässä ehtii

Tammikuussa sain kuningasidean tämän vuoden joulukorttikuvaa varten, mutta kuva jäi ottamatta. Nyt olisi oiva hetki tilata kortit, mutta tuo kuva ja asetelmassa melko oleellinen lumi puuttuu. Mikä avuksi? Pumpulia? Kangasta? Tekolunta? Uusi mieletön idea?

Toisaalta on ihan sama. Näen jo sieluni silmin itseni pistävän postiin kortit tasan samalle jengille kuin edellisinäkin vuosina ja kortit ovat ihan yhtä tylsiä ostokortteja kuin aina ennenkin. Jostain syystä olen edelleenkin ihan poskettoman huono lähettämään joulukortteja. Olen jo aikaa sitten aivan suosiolla luopunut ajatuksesta, että ehtisin postittaa kortit halvemmalla hinnalla ja viskaan joulukuussa postiluukusta tupsahtavan punaisen kuorenkin melko surutta pois. Tämä joulukorttiasia(kin) on listallani "asioita, jotka joskus teen ihan oikeasti kunnolla".

Muita samalla listalla:
- Korjausompelut (Vuosi sitten laitoin Sisun sukkahousut korjattavien pinoon. Ovat muuten edelleenkin korjaamatta.)
- Kuittien ja laskujen järjestäminen (Tilanne nyt: Kuluvan vuoden laskut laatikossa jonkinlaisessa aikajärjestyksessä jonkinlaisessa kasassa. Kerran tänä vuonna jouduin etsimään kaikki yhden laskuttajan laskut. Oli kannattava homma, mutta hiivatin hankala.)
- Vaatekaapin järjestäminen (Nyt minulla on yläkerrasta vallattu tila, eräänlainen walk in closet, joka kävelee minua vastaan aivan näinä päivinä. Kts. seuraava kohta.)
- Pyykkihuolto (Siis sillä tavoin, ettei puhtaat pyykit loju päivä- tai viikkotolkulla koreissa odottamassa vuoroaan. Kts. edellinen kohta.)
- Epämääräisten kasojen kadottaminen ja tärkeiden paperien järjestäminen (Maailma on menettänyt minussa varsinaisen arkeologin, sillä olen kunnostautunut löytämään varmuudella kadotettuja papereita ja asiakirjoja mitä kummallisimmista paikoista. Tässä on auttanut erinomainen muistini, joka tosin on viime aikoina osoittanut vakavia haperoitumisen merkkejä.)
- Valokuvien laittaminen kansioon (En nyt enää viitsinyt käyttää sanaa järjestäminen, koska muuten vaikuttaisin vallan epäjärjestelmälliseltä.)
- Digikuvien läpikäyminen (Ha haa! Okei, voi niitä järjestelläkin.)
- Ruokahuolto (Kamala sana, mutta miten muuten sitä kutsuu? Olisi kiva oikeasti joskus suunnitella viikon sapuskat, käydä järkevästi ja suunnitelman mukaan kaupassa sekä oikeasti löytää kaikki tarpeellinen kotoa.)

Ääh, lista on loputon. Onneksi olen iän myötä alkanut sietää epätäydellisyyttä yhä enemmän ja enemmän. Kasoja vihaan silti yhtä paljon kuin ennenkin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Valintoja, valintoja

Päivällä, molempien (!) lasten nukkuessa päiväunia, skippasin keittiön siivoamisen ja otin työn alle vinon pinon aikakausilehtiä. Annaa, Gloriaa, Kotiliettä, Kaksplussaa...

Oli vaikeaa valita, mistä aloittaa, mutta pari lehteä selattuani aloin kallistua päiväunien kannalle. Tuplatuhinan tahtiin oli hyvä nukahtaa ja kun käänsin vielä kylkeäni, jäi sotkuinen keittiökin katseen ulottumattomiin. Ei sillä, että luomien läpi mitään olisin nähnytkään.

Nyt kun molemmat (!) lapset on tainnutettu yöunille, voin selata loput lehdet. Omatunto tosin kolkuttaa sen verran, että taidan ensin tarttua kylpyhuone-esitteeseen.