sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lista joulupukille

Joulun miljoonas lelukuvasto tupsahti postilaatikkoon pyytämättä ja yllättäen. Tätä en enää saanut piiloon ajoissa, joten edessä oli pitkä selailuhetki kolmevuotiaan kanssa.
Päiväunille mentäessä olikin joulupukki mielessä. Sisulle on jo selvää, että joulu tulee, joulupukki tulee ja lahjoja tulee.
Ajattelin sitten hiukan kysellä, mitä pikkumies haluaa.
"Haluatko junarataan lisää osia?"
"Eiku mul on jo."
"No entä Duploja?"
"Eeei. Ku mul on jo."
"Haluaisiksä sitten pehmoleluja?"
"Eiku mul on jo."
"Mitä sä sitten haluaisit, kulta?"
"Mul on jo kaikkee "
Huokaus. Tuon asenteen kun saisi pysymään vielä tulevina vuosinakin. Itselläni on ainakin nöyrä toive joululahjaa hankkiville: Ei krääsää ja yksi lahja per perhe. Meillä on jo kaikkea.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Aamuhetki kullan kallis

Aamun varhaisina tunteina(kaan) ei ole aivan terävimmillään.

Ajoin töihin fiilistellen hyvää musiikkia. Kovalla, tietenkin. Ihmettelin, ettei auto oikein meinannut lämmetä. Ilmastointi puhalsi kylmää, vaikka kuinka oli ollut lämmitin päällä. Varhaiset koiraihmisetkin tuntuivat kääntyvän katselemaan menoani hiukan kummissaan.

Musiikin tauottua kuului moottorin ääni yllättävän kovalla ja suhatipa ohi pyöräkin. Suhahti. Moottorin ääni. Onpas täällä tosiaan kylmä. Minulla oli apukuskin puolella ikkuna auki.

Ei ihme, että minua käännyttiin katsomaan. Sellaisella tunteella olin eläytynyt äskeiseen lauluun.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Ei mainoksia, kiitos.

Tulimme kotiin mummolavierailulta. Samaan aikaan postilaatikollemme kurvasi kaksi naista henkilöautolla.

"Onko tää teidän laatikko?"

"On."

"Saako laittaa vaalimainoksen?"

"Kiitos ei. Siinä lukee 'ei mainoksia' ja se kyllä koskee myös vaalimainoksia."

"No mä laitan silti."

"Kiitos ei. Meillä on jo ehdokaskin."

"Tää on lapsiperheiden ehdokas. Mä laitan silti."

*Tsup. Laatikkoon.*

Jaa. Tiedän nyt ainakin ketä en äänestä.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Absurdeja tilanteita, osa miljoona

Siivosin herkkukaapin ja annoin pienille ihmisille syötäväksi pääsiäisjämät eli kaki Rölli-yllätysmunaa.

Sisu sai pikkuauton, jonka juju oli liikkeessä nouseva konepelti. Koneoelti ei tosin noussut eikä auto liikkunut. Sini sai örkin, joka unohtui melkein heti.

Sisun autokin olisi unohtunut, mutta siitä tuli äkkiä maailman tärkein. Menin nimittäin vahingossa imuroimaan sen pirun kotteron toisen rengasparin pölypussin sisuksiin. Sisu tietenkin huomasi sen. Tietenkin. Jokainen kolmevuotiaan äiti tietää, mitä tästä seurasi.

"Mun aaaaaaauuuutoooooniiiiiii! Mun autoni!"

"Kulta, mä etsin sen. Mä etsin sen."

"Mun aaaaaaaauuuutooiiniiii! Ne renkaat!"

Hyvästä yrityksestä huolimatta en koskaan löytänyt renkaita. Piilotin pikkuautonkin syvälle roskikseen, kun tilanne oli mennyt ohi.


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vaipattomuuden periaate

Tähän on tultu. Olen seminaarissa neljään ja miehellä on työmeno, joten anoppi on valjastettu noutamaan lapset hoidosta.

Sisu harjoittelee nyt menoa vaipatta, joten muistutin miestä kertomaan asiasta myös anopille.

"Okra. Selitä sille vaipattomuuden periaate ja se motivaatiosuklaa keittiössä. Kakka tulee yleensä kolmelta!"

Tähän on nyt tultu.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tilannekatsaus

Täytyy kyllä ihmetellä, miten saamme näin paljon rahaa kulumaan ruokakauppoihin. 960 euroa kuussa. Okei, onhan meillä kaksi vaippapyllyä ja onhan Keliakialiiton mukaan keliaakikon ostoskori 65 euroa kalliimpi, mutta silti. Huh.


Yllä siis kuitenkin ostokset vertailukuukaudelta eli tammikuulta, jolloin kävimme kaupassa kuin kaupassa. 

Helmikuun aikana emme ole käyneet S- ja K-ryhmän kaupoissa ja tähän päivään mennessä meillä on mennyt 5,70 euroa vähemmän kuin viime kuussa samaan päivämäärään mennessä. Ei kovin merkittävä ero, mutta tätä kuuta on vielä puolet jäljellä. Hei, ehkä ero on kuun loppuun menneessä jo 20 euroa! Heh heh.

Erikoista on kuitenkin se, että kaupoissa vietetty aika on kuitenkin vähentynyt merkittävästi. Kun normaalisti, siis kuten tammikuussa, käymme supermarketissa monta kertaa viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan, on nykyään kauppaostokset hoidettu vartissa, yleensä kymmenessä minuutissa. Olemme miehen kanssa tehneet ruokaostokset kotimatkalla eikä illalla tai viikonloppuna ole enää tarvinnut röynätä koko jengin kanssa kauppaan. Ihan mukava muutos.

Mistään ei ole varsinaisesti tarvinnut tinkiä. Miehelle on tosin hiukan hankala saada gluteenittomia karjalanpiirakoita, sillä niitä ei ihan joka kulmalla myydä. Tähän mennessä on kuitenkin kaikki (muu) tarpeellinen löytynyt.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Näkkileipäsilppua! Viisi euroa!

Huomiseen iltapäivään mennessä taukohuoneen seinällä?

"Asioin liikkeessänne tänään 16.1. iltaseitsemän aikoihin. Minulla oli - kuten tätä nykyä yleensä aina - kova kiire, enkä viitsinyt jäädä selvittelemään asiaa liikkeeseen, ajattelin, ettei se nyt niin haittaa, mutta kotona mieleni muuttui.

Juttu on nimittäin seuraavanlainen: Ostin Semperin gluteenitonta varrasnäkkileipää, joka kalliin hintansa (Oikeasti, paketti maksaa 5,25 euroa, yli viidenneksen Kelan kuukausittaisesta ateriatuesta. No, tämä nyt on kokonaan toinen valituksen aihe ihan toiselle taholle.) lisäksi on tolkuttoman helposti murenevaa. Valikoin siis erityisen huolellisesti pakkauksen, joka tuntui ehjältä. Käsittelin pakkausta kuin kuvainnollista kukkaa kämmenellä aina kassahihnalle saakka. Kassalla asetin paketin odottamaan vuoroaan hihnan alkupäähän, jottei se rusentuisi loppupäässä.

Siinä sitten muita ostoksia muina naisina hihnalle latoessani, tuli taakseni liikkeessänne työskentelevä vartija, joka otti kassalle kertyneen ostoskoripinon. Samalla hän tuli pudottaneeksi huolella vaalimani näkkileipäpakkauksen lattialle. Jo tässä vaiheessa arvasin, mikä minua odottaa kotona: Pakkauksellinen yli viiden euron näkkileipäsilppua. Ja oikeassa olin, koko paketissa ei ole muutamaa senttiä suurempaa näkkileipäpalaa. Ei kovin mukavaa. Mutta kuten mainitsin, en ehtinyt enkä viitsinyt jäädä selvittelemään asiaa kauppaan, vaan maksoin silppuni mukisematta.

Eniten minua kuitenkin harmittaa se, ettei vartija älynnyt pyytää anteeksi, vaikka hän kyllä selvästi pisti tapahtuneen merkille. Tällä vuodatuksellani en saa enää näkkileipää ehjäksi, mutta pyydän ystävällisesti huomauttamaan henkilökunnallenne, että vastaavanlaisten tilanteiden sattuessa, on kohteliasta vähintäänkin huomioida tapahtunut ja pyytää anteeksi."

Minun olisi ehkä syytä nukkua enemmän ja kirjoitella tällaisia palautteita vähemmän.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

I see trouble on the way

Sisulla on mato. Ei matoja, vaan mato. Eikä sellaista matoa, joita häädetään, vaan pieni pätkä valkoista narua, joka on mato. Tai Mato.

Tässä mato saa ksylitolipastillin. 

Meinaan vaan, että tässä ollaan seuraavan imurointikerran aikaan (eli ihan kohta) jännän äärellä. Katoaako mato? Kuinka iso hässäkkä siitä syntyy, jos mato katoaa? Äkkiä jostain lisää narua!

torstai 5. tammikuuta 2012

Todella Merkittävä Tapahtuma


Muistan lapsena lukeneeni hartaasti Suomen Kuvalehdestä merkkipäivät sekä Jyviä ja akanoita -palstan (ooooh, parhaat palat vuosien varrelta myös netissä). Oli jännä katsella vanhoja ja arvokkaita setiä ja tätejä, joille oli karttunut kunnioitettava määrä ikävuosia. "Noin vanhoja ihmisiä! Tuon näköisiä!" Meille ei tule Suomen Kuvalehteä, mutta vielä nykyään saadessani lehden käsiini, selaan juuri noille sivuille.

Vuodet vierivät ja ikää tulee itse kullekin lisää. Enää ei kuusikymppinen tunnukaan niin kamalan vanhalta. Tänä vuonna minullakin on merkkipäivät. Täytän *gulp* kolmekymmentä. Ammattiyhdistykseni mielestä se on jo merkkipäiväilmoituksen paikka. Pitäisiköhän laittaa? "Noin vanha ihminen! Tuon näköinen!" Enpä taida kuitenkaan.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Jotta elämä ei olisi liian helppoa

Ihan kuin tässä ei olisi aivan tarpeeksi kahden alle kolmevuotiaan kanssa ja omakotitaloa rakentaessa.

Keksimme loppuvuodesta miehen kanssa ryhtyä ostoboikottiin. Kuten miljoona vuotta sitten aloittamamme (ja sittemmin päättämämme) kahvilakkokin tämä päätös sai alkunsa autoreissulla. Luin joulukuun Anna-lehdestä toimittajan perheessä tehdystä kokeilusta, jossa perhe hylkäsi kuukaudeksi K- ja S-ryhmän kaupat. Me aiomme tehdä samoin.

Tammikuu on testikuukausi, jolloin ostelemme samaan vanhaan tapaan. Yleensä siis K-ryhmän kaupoista, jonne Plussa-tiedotteen mukaan meni marraskuussa reilu tonni (huh huh, tuossa on kyllä oltava muutakin kuin ruokaa ja vessapaperia). S-ryhmään samassa kuussa meni alle kolmekymmentä euroa.

Miehen palattua tammikuun alusta töihin, en enää kokkaa työmaamme miesporukalle lounasta - se hiukan pienentää ruokamenojamme. Suuria talkoitakaan ei ole luvassa, kuten marraskuussa. Tilanteemme siis normalisoituu pikkuhiljaa eikä jääkaapista täydy löytyä ruokatarpeita isolle joukolle miehiä.

Tammikuun ajan kirjaamme ylös kaikki ruoka- ja päivittäistavaraostokset, ostelemme tavalliseen tapaan ja kartoitamme muita ostosmahdollisuuksia kuin vanha kunnon lähimarkettimme. Helmikuussa käymme ainakin luomumarketissa läheisessä kauppakeskuksessa, käytämme nettikauppoja, ostamme kauppahallista sekä käymme mm. Kärkkäisellä, Lidlissä ja Robin Hoodissa. Nopeasti tarvittavissa ostoksissa meitä palvelee läheinen Siwa.

Vaikka alussa vitsailinkin olettamuksella, että elämämme hankaloituu kokeilun myötä, en kuitenkaan uskalla tilanteen muuttuvan mahdottomaksi. Tarvitaan vaan hiukan enemmän suunnitelmallisuutta - ja sitä tottavie tarvitsemme muutenkin!

Yritän ehtiä raportoimaan täällä kokeilumme aikana. Ainakin hiukan paremmin kuin kahvilakon aikana.