lauantai 5. tammikuuta 2013

Kaikkien latteuksien äiti

"Miten menee?"

Miten sitä aina käykin näin? Sitä näkee kauppareissulla tuttuja ja tulee tahtomattaankin oltua lattea ja tylsä.

"Mitä kuuluu?" 

Sitä heittää mukamas kiireisenä huolimattoman kysymyksen, johon ei odotakaan muuta vastausta kuin "ihan hyvää" tai "mitäs tässä". Sitten kaavan mukaan vaihdetaan kuulumiset. On niin kamala kiire töissä ja kotona. Lapset temppuilevat, mutta onhan ne niin ihania ja niin vähän aikaa pieniä. "Niin, niin meilläkin."

"Mitäs teille?"

Joskus kuitenkin käy niin, ettei vastaus ole yhtä tyhjä kuin kysymys.

"Itse asiassa aika huonoa." 

Toinen näyttikin vähän vakavalta. Ei hymyillyt kassajonossa niin kuin aina ennen. Harmaantunutkin sitten viime moikkailujen.

"Vaimo sairastui vakavasti. Syöpä. Ennuste on huono. Elämältä putosi pohja."

Tätä ei kuitata huumorilla. Tähän ei voi heittää, että juu niin meilläkin. Tuossa perheessä on kaksi pientä lasta.  Mies, entinen työkaverini on kanssani samaa ikäluokkaa.

Kyselen hiukan lisätietoja. En keksi muuta sanottavaa kuin "kaikkea hyvää, kaikesta huolimatta". "Joo, kiitti", mies vastaa. Lähdemme suuntiimme, minä lakuista intoilevien lasten kanssa vaunuilla ja tuttu hiljaisena autoonsa.

"Kaikkea hyvää." Kas kun ei "tsemppiä" tai "koita jaksaa".

1 kommentti:

Viiu kirjoitti...

uskoisin, että tuossa tilanteessa mikä tahansa kommentti tai sana vaikuttaa ainakin itsestä kliseeltä, mutta tärkeintä lienee, että olit vaan just sillä hetkellä kuulemassa ja läsnä, vaikkakin pikaisesti kaupassa.

ja hiljaiseksihan aihe vetää.