Aimo annos

Näkkileipäsilppua! Viisi euroa!

2012-01-16T23:07:00.000+02:00

Huomiseen iltapäivään mennessä taukohuoneen seinällä?

"Asioin liikkeessänne tänään 16.1. iltaseitsemän aikoihin. Minulla oli - kuten tätä nykyä yleensä aina - kova kiire, enkä viitsinyt jäädä selvittelemään asiaa liikkeeseen, ajattelin, ettei se nyt niin haittaa, mutta kotona mieleni muuttui.

Juttu on nimittäin seuraavanlainen: Ostin Semperin gluteenitonta varrasnäkkileipää, joka kalliin hintansa (Oikeasti, paketti maksaa 5,25 euroa, yli viidenneksen Kelan kuukausittaisesta ateriatuesta. No, tämä nyt on kokonaan toinen valituksen aihe ihan toiselle taholle.) lisäksi on tolkuttoman helposti murenevaa. Valikoin siis erityisen huolellisesti pakkauksen, joka tuntui ehjältä. Käsittelin pakkausta kuin kuvainnollista kukkaa kämmenellä aina kassahihnalle saakka. Kassalla asetin paketin odottamaan vuoroaan hihnan alkupäähän, jottei se rusentuisi loppupäässä.

Siinä sitten muita ostoksia muina naisina hihnalle latoessani, tuli taakseni liikkeessänne työskentelevä vartija, joka otti kassalle kertyneen ostoskoripinon. Samalla hän tuli pudottaneeksi huolella vaalimani näkkileipäpakkauksen lattialle. Jo tässä vaiheessa arvasin, mikä minua odottaa kotona: Pakkauksellinen yli viiden euron näkkileipäsilppua. Ja oikeassa olin, koko paketissa ei ole muutamaa senttiä suurempaa näkkileipäpalaa. Ei kovin mukavaa. Mutta kuten mainitsin, en ehtinyt enkä viitsinyt jäädä selvittelemään asiaa kauppaan, vaan maksoin silppuni mukisematta.

Eniten minua kuitenkin harmittaa se, ettei vartija älynnyt pyytää anteeksi, vaikka hän kyllä selvästi pisti tapahtuneen merkille. Tällä vuodatuksellani en saa enää näkkileipää ehjäksi, mutta pyydän ystävällisesti huomauttamaan henkilökunnallenne, että vastaavanlaisten tilanteiden sattuessa, on kohteliasta vähintäänkin huomioida tapahtunut ja pyytää anteeksi."

Minun olisi ehkä syytä nukkua enemmän ja kirjoitella tällaisia palautteita vähemmän.

I see trouble on the way

2012-01-15T15:04:00.000+02:00

Sisulla on mato. Ei matoja, vaan mato. Eikä sellaista matoa, joita häädetään, vaan pieni pätkä valkoista narua, joka on mato. Tai Mato.

Tässä mato saa ksylitolipastillin.

Meinaan vaan, että tässä ollaan seuraavan imurointikerran aikaan (eli ihan kohta) jännän äärellä. Katoaako mato? Kuinka iso hässäkkä siitä syntyy, jos mato katoaa? Äkkiä jostain lisää narua!

Todella Merkittävä Tapahtuma

2012-01-05T13:35:00.002+02:00

Muistan lapsena lukeneeni hartaasti Suomen Kuvalehdestä merkkipäivät sekä Jyviä ja akanoita -palstan (ooooh, parhaat palat vuosien varrelta myös netissä). Oli jännä katsella vanhoja ja arvokkaita setiä ja tätejä, joille oli karttunut kunnioitettava määrä ikävuosia. "Noin vanhoja ihmisiä! Tuon näköisiä!" Meille ei tule Suomen Kuvalehteä, mutta vielä nykyään saadessani lehden käsiini, selaan juuri noille sivuille.

Vuodet vierivät ja ikää tulee itse kullekin lisää. Enää ei kuusikymppinen tunnukaan niin kamalan vanhalta. Tänä vuonna minullakin on merkkipäivät. Täytän *gulp* kolmekymmentä. Ammattiyhdistykseni mielestä se on jo merkkipäiväilmoituksen paikka. Pitäisiköhän laittaa? "Noin vanha ihminen! Tuon näköinen!" Enpä taida kuitenkaan.

Jotta elämä ei olisi liian helppoa

2012-01-03T22:14:00.000+02:00

Ihan kuin tässä ei olisi aivan tarpeeksi kahden alle kolmevuotiaan kanssa ja omakotitaloa rakentaessa.

Keksimme loppuvuodesta miehen kanssa ryhtyä ostoboikottiin. Kuten miljoona vuotta sitten aloittamamme (ja sittemmin päättämämme) kahvilakkokin tämä päätös sai alkunsa autoreissulla. Luin joulukuun Anna-lehdestä toimittajan perheessä tehdystä kokeilusta, jossa perhe hylkäsi kuukaudeksi K- ja S-ryhmän kaupat. Me aiomme tehdä samoin.

Tammikuu on testikuukausi, jolloin ostelemme samaan vanhaan tapaan. Yleensä siis K-ryhmän kaupoista, jonne Plussa-tiedotteen mukaan meni marraskuussa reilu tonni (huh huh, tuossa on kyllä oltava muutakin kuin ruokaa ja vessapaperia). S-ryhmään samassa kuussa meni alle kolmekymmentä euroa.

Miehen palattua tammikuun alusta töihin, en enää kokkaa työmaamme miesporukalle lounasta - se hiukan pienentää ruokamenojamme. Suuria talkoitakaan ei ole luvassa, kuten marraskuussa. Tilanteemme siis normalisoituu pikkuhiljaa eikä jääkaapista täydy löytyä ruokatarpeita isolle joukolle miehiä.

Tammikuun ajan kirjaamme ylös kaikki ruoka- ja päivittäistavaraostokset, ostelemme tavalliseen tapaan ja kartoitamme muita ostosmahdollisuuksia kuin vanha kunnon lähimarkettimme. Helmikuussa käymme ainakin luomumarketissa läheisessä kauppakeskuksessa, käytämme nettikauppoja, ostamme kauppahallista sekä käymme mm. Kärkkäisellä, Lidlissä ja Robin Hoodissa. Nopeasti tarvittavissa ostoksissa meitä palvelee läheinen Siwa.

Vaikka alussa vitsailinkin olettamuksella, että elämämme hankaloituu kokeilun myötä, en kuitenkaan uskalla tilanteen muuttuvan mahdottomaksi. Tarvitaan vaan hiukan enemmän suunnitelmallisuutta - ja sitä tottavie tarvitsemme muutenkin!

Yritän ehtiä raportoimaan täällä kokeilumme aikana. Ainakin hiukan paremmin kuin kahvilakon aikana.

Kiire tekee huolimattomaksi

2011-11-25T14:14:00.000+02:00

Kiire tekee minusta huolimattoman kuluttajan. Kiire ja tarjoukset.

Kipaisimme eilen kauppaan vielä illalla. Yritimme hoitaa ostokset hyvissä ajoin ennen iltapaloja ja -pesuja. Mies jäi kuitenkin kaupan edustalla tuttavansa kanssa suustaan kiinni ja äkkiä kello olikin vakavasti yli kuusi. Siispä (ns.) tehovaihde päälle ja ostoksille.

Leivän päälle piti saada jotain. "Kas, tarjouksessa. Otetaan tätä." Vasta kotona älysin ja ehdin katsoa tarkemmin.

Äh. Päivämäärä on vähän turhan lähellä, vaikka yleensä syynään ne aika tarkkaan. Juu, Pietarsaaresta. On taas Snellmanin herra tehnyt ohuen ohutta hyvää leivän päälle. Mutta hetkinen, eihän tässä olen joutsenlippua.

Muistin elokuisen vappujuhlinnan keskustelun, jossa eräs ystäväni kertoi samasta havainnosta. Joistakin näistä saman puljun tuotteista puuttuu joutsenlippu-merkki. Syykin oli selvä. Tämä pippurinen broileri oli Brasiliasta. Brasiliasta! Tietenkin Brasiliasta, onhan Brasilia maailman tunnetuin siipikarjan tuottaja. Eikäku.

Saatan joskus hulluksissani ostaa brasilialaista nautaa, mutta broileri Brasiliasta (sanohan tuo nopeasti) ei kuulu millään muotoa niihin elintarvikkeisiin, joita haluan ruokapöytääni rahdattavan.

Hei Herra Snellman, jos halajan brasilialaisen tipun rintaa, en varmasti käänny puoleesi, vaan kysyn ensimmäiseksi neuvoa paikalliselta sambakoululta ja seuraavaksi matkatoimistosta.

Voi kyynel!

2011-11-22T21:52:00.002+02:00

Sisulla oli taas vähän hankalaa mennä nukkumaan. Ihan ei kaikkia temppuja otettu käyttöön, mutta melkein. Olisi pitänyt saada tulla sohvalle, olisi pitänyt saada maitoa, olisi pitänyt saada vettä, olisi pitänyt saada harjoitella taputtamista Sinin kanssa (tässä vaiheessa Sini oli jo onneksi unten mailla).

Sadut oltiin jo luettu, joten tilanteen rauhoittamiseksi makasin Sisun vieressä ja kertasimme hiljaa viime aikojen tapahtumia. Oli vieraita Hangosta, oli joulupukkia helikopterissa, oli Muumeja ja oli ilotulitusta. "Äiti, mitä muuta?" Kaikki meni hyvin, kunnes Sisu vielä yritti kertaalleen päästä pois sängystä ja valitti kyyneltä poskellaan. "Äiti, kyyne. Äiti! Kyyne! Pyyhitään kyyne." Voi kyynel.

Temppuhan se vaan oli, mutta oli Sisu tirauttanut pienen itkunkin. Keksin sitten kertoa tarinan pienestä keijusta, joka lentää keräämään nukkuvien lasten poskilta kyyneleet ja pistää ne hyyyyyvin varovasti pussiin. Sitten keiju kuiskaa lasten korviin, ettei ole mitään hätää ja lapset nukkuvat yönsä hyvin. Pussissa keiju kuljettaa kyyneleet kotiin ja tekee niistä helmiä, jotka pujotetaan piiiiiitkään nauhaan. Tämä käytiin monta kertaa läpi ja Sisu oli jo aivan valmista kauraa, kunnes: "Äiti, räkää. Räkää. Pyyhitään räkää." Voi räkä.

Onneksi selitykseni meni läpi. "Kulta, räkää varten on ihan omat keijut. Hyvää yötä."

"No niin, olkaas nyt hetki siinä, kun äiti ottaa kuvan."

2011-11-16T13:43:00.002+02:00

Olen asialla nyt ensimmäistä kertaa, joten kovin mittavaa kokemuspohjaa minulla ei ole. Ihmettelen kuitenkin, miten niin moni jaksaa ottaa lapsistaan (jouluisen) kuvan joulukorttia varten. Miten tässä voi oikeasti onnistua?

Pienempi nyhtää tonttulakkia päästään heti alkajaisiksi. Isompi pitää lakin päässä, mutta näplää lakin solmua kysellen koko ajan "mikä tää on, mikä tää on". Seuraavaksi pienempi ottaa syöksyn kohti kuvaajaa ja isompi kiipeää sohvan selkänojalle "kato, minä olen korkeella". Kaksi lasta on hetkessä yksi viuhuva kasa tonttulakkia, valkoista paitaa ja farkkuja (minulla oli idea vähän vähemmän jouluisesta kuvasta). Kuvaustaustaksi viritelty valkoinen lakana saa räkäviirun toisen (en tiedä kumman) nenästä. Sitten kyllästyttää, nälättää ja väsyttää. Kaikkia meitä kolmea. Eikä kenelläkään ole enää tonttulakkia päässä.

Lisäys edelliseen

2011-11-14T16:48:00.000+02:00

"Soita sitä huuliharppua vielä, kulta!" Voi olla, että tunnin, päivän, viikon tai vuoden älämölösoiton jälkeen en kannusta samaan. Nyt touhu on kuitenkin ihan viihdyttävää ja huuliharppu varsin tuore lahja.

No nyt se ajaa muna kädessä mopolla!

2011-11-14T00:48:00.000+02:00

Ennen kuin minusta tuli äiti, en voinut kuvitellakaan päästäväni suustani sellaisia asioita, kuten eilen. Iltapalalla Sisu otti ja laajensi ruokailutilaa kaikella kaksivuotiaan ennakkoluulottomuudellaan. Salamana jätkä nappasi pöydästä keitetyn kananmunan, hyppäsi pienen moponsa kyytiin ja karautti olohuoneeseen. Ehdin sanoa miehelle vain "no nyt se ajaa muna kädessä mopolla".

Pienen uhmaikäisen kanssa tulee päivittäin eteen tilanteita, joissa sanat on aseteltava tarkasti. Olisi hyödyllistä opetella pois ei- ja älä-alkuisista lauseista, mutta minkäs teet. Useimmiten suusta loikkaa sammakko, kun tilanne vaatii nopeata puuttumista:

"Hei, ei potalla voi keulia!" Mopolla keuliminen on ylivoimaisesti parasta ja keulimista on ilmeisesti harjoiteltava myös potalla. Potallahan siis voi keulia, muttei kannata keulia, varsinkaan silloin, kun pottaan on ansiokkaasti lirautettu pissa.

"Älä lyö siskoa vispilällä!" Vispilä on muuten ollut kesyimmästä päästä. Sini-raukan kuula on ollut harjoitusalustana vaikka mille, mutta onneksi minun refleksini ja ennakointikykyni ovat kehittyneet.

"Sisu! Ei saa lyödä moottoripöräpoliisilla päähän. Pyydä anteeksi Siniltä." Tähän verrattuna vispilä on oikeasti aika kevyttä kamaa.

"Älä sahaa Siniä moottorisahalla." Onneksi käytössä oli lelusaha, sillä sattuneesta syystä rakentamiseen liittyvät lelut ovat juuri nyt kova sana. Mutta silti, taikatempuille oma aikansa ja paikkansa.

Joskus lapsen huomio on saatava kiinnittymään johonkin muuhun:

"Kato, moottoripyörä / traktori / kaivinkone / tukkirekka / kuorma-auto / rekka / pakettiauto / poliisiauto / ambulanssi / paloauto / nosturi!" Meillä suunnitellaan ajoreititkin nykyään siten, että Sisu näkee mahdollisimman monta edellä mainittua. Onneksi kesän ja syksyn aikana oli monta monta monta tietyömaata, joista sai hyvää harhautusmateriaalia, kun Sisua on alkoi kyllästyttää autossa tai Sini sai turvakaukalokiukullaan Sisun hämilleen. Uskomattoman paljon innostusta sitä saakin omaan ääneensä, kun tilanne niin vaatii.

"Kuulehan kulta, ei karhutkaan aina riehu, ne syö välillä marjoja." Tämä on ollut omiaan katkaisemaan useammankin kiukun. Hetki sitten pää punaisena raivonnut poika katsoo silmät täynnä kyyneliä ja vastaa vakavana "joo-o, karhut ei riehu". Samalla tavalla toimi myös "hei kato, nukkaa nukkasuodattimesta".

Ja sitten on tietenkin sellaisia lauseita, joihin ei itse usko, mutta ne on vaan pakko sanoa:

"No niin, pipi meni pois." Suggestion voimaa. Toimii tosin vain pieniin pipeihin.

"Iskä tulee ihan just." Isommalla miehellä on pitkä päivä tontilla, pienempi mies ikävöi ja äidin sydän meinaa särkyä.

Valoa kansalle

2011-11-11T23:17:00.001+02:00

Kohtuullista olisi varmasti olettaa jouluvalojen (ulkovalojen, sisävalojen, sisä- ja ulkovalojen, kaamosvalojen, vuodenaikavalojen, what ever) kestävän kauemmin kuin vuoden. Otin ja ripustin kuistillemme tämän viime vuonna ostamani Airamin valosarjan puhkoakseni hieman reikiä tähän pohjattomaan pimeyteen. Muuten hyvä ajatus, mutta 80 polttimosta vain parikymmentä toimi. Onko nyt kiva? Onko? No ei ole.

(Tähän kuuluisi kuva onnettomista valoista, mutta se jäi kameraan, sillä en löydä muistikorttiadapteriani mistään, vara-adapteri on muuttolaatikossa jossain, ja ehdin jo repiä vanhat valot pois ja ripustaa uudet.)

Kävin jokaisen polttimon läpi, eikä nähdäkseni yksikään ollut rikki tai löysällä. Vingahdettuani tarpeeksi säälittävästi, otti mieskin osaa ja katsoi koko setin läpi eikä löytänyt vikaa. Ainoastaan ketjun häntäpää toimii, loput valot ovat pimeänä kuin marraskuinen ilta. Valosarja on vuodessa käyttökelvoton? Valosarja, jota kuitenkin käytetään sen pari kuukautta vuodesta. Hurraa!

Sisuunnuin onnettomaan valosarjaan ja tein kauppareissun yhteydessä tehoiskun. Nyt kuistiamme valaisee tuore led-valosarja. Kunpa se kestäisi pidempään.

Valoja ripustellessani hyräilin Tonttujen jouluyötä. Tip tap tip tap tipetipe tip tap. Jos viime vuonna kuvittelin olevani pilalla paistaessani pipareita ja ripustaessani parvekkeelle jouluvalot, niin tänä vuonna tilanne on tuplasti pahempi. Olen jo tehnyt suurimman osan joululahjahankinnoistakin ja nyt on sentään vasta marraskuu!

Osta! Osta! Osta!

2011-11-09T14:22:00.002+02:00

Kiehtovaa! Jännittävää! Juuri tätä tarvitset! Osta! OSTA!

Postilaatikkoon tupsahti viikon alkajaisiksi postimyyntikatalogi. Aikaisemmin tällaisia ei meille tullut, koska olimme kohteliaasti kieltäneet mainokset ja ilmaisjakelun. Nyt mies kuitenkin haluaa pysyä kärryillä rakennustarviketarjouksista, joten en askarrellut postilaatikkoomme kieltotarraa. Normaalisti rakentamiseen liittyvät esitteet päätyvät miehen iltalukemiseksi ja höpöhöpöesitteet poltettavaksi. Tätä esitettä en kuitenkaan voinut laskea käsistäni.

Uskomaton tarjous heti kannessa! Oli kyllä ihan pakko kurkistaa sisään ja tarkastaa muutkin houkuttelevat tarjoukset. Mitä värien käyttöä! Kekseliäitä mainoslauseita! Huutomerkkejä!

Tässä muutamia valikoituja poimintoja:

"Hedelmäkori, uusi jännittävä muotoilu!" (Uuu, jännittävää.)
"Tabletit luovat tunnelmaa!" (Huumepiireissä ja keittiössä)
"Polkupyöräilevä joulupukki soittaa tuttua joulumusiikkia!" (Ei!)
"Tyylikäs säteilevä toppi!" (Suoraan Fukushimasta?)
"Hienostunut koru - vaihda kiviä rajoituksetta, kokonaista 13 erilaista kiveä!" (Vaihda rajoituksetta, kokonaista 13 erilaista kiveä. Olen sanaton.)
"Jopa 750 palaa!" (750 palan palapeli. No shit!")
"Pehmeät, mukavat jalat... ...täysin luonnollista oliivivahaa!" (Eli tästä jalattomille pehmeät, mukavat jalat?)
"Ikuinen orkidea! Eikö näytäkin aidolta?" (Ei.)
"Perinteiset henkselit... ...ovat palanneet!" (Missä ne kävivät?)
"Patsas, jolla on symbolinen merkitys!" (Voi Jeesus.)
"Tonttu soittaa saksofonia ja tanssii!" (Ei edelleenkään!)
"Huippukiva tiikerityyny!" (Olisiko kuitenkin huippukamala.)
"Supertehokas, ylikevyeksi muotoiltu kuulolaite!" (Ylikevyt? Onko se oikeasti hyvä asia?)
"Elämäsi hauskin joulukuusi! Tanssii! Soi! Pyörii!" (Juuei.)
"Kaunein joululiina vai mitä?" (Mitä.)
"Mukavat ja pehmeät, verrattomat värit!" (Verratonta tosiaankin.)
"Kiehtovat pingviinisukat!" (No todellakin!)
Huippuviehättävä nallekuvio!" (Huippukamala tämäkin.)
"Joulupukki hauskuuttaa! Tanssii, laulaa ja soittaa rumpua!" (Tiedän oikeasti ihmisiä, jotka ostavat näitä. Ei, se et ole sinä.)

Olihan esitteestä tietenkin hupia yhdelle aamupäivälle, mutta ihan oikeasti, ostaako tuolta joku jotain? Toimivatko nuo mainoslauseet oikeasti? Eikö tällainen ole jo aikansa elänyttä? Onneksi Sini osasi antaa esitteelle arvoisensa kohtelun. Seuraavaksi postilaatikkoomme ilmestyy tarra "Ei soopaa, kiitos".

Sattumaako sittenkään?

2011-11-08T22:12:00.004+02:00

Meillä leivottiin tänään. Teimme Sisun kanssa iskälle gluteenitonta leipää Sinin kannustaessa vierestä. Täältä löysin ohjeen, jota muokkasin seuraavanlaiseksi:

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
2 tl sokeria
1½ tl suolaa
7 dl Semperin hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl kaurajauhoa puhtaasta kaurasta
½ dl ruokaöljyä

Sekoita hiiva jauhoihin. Lisää lämpimään veteen sokeri ja psyllium. Anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon suola ja noin 2/3 osaa jauhoista. Lisää taikinaan öljy ja loput jauhot hyvin vaivaten. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti leipä jauhotetulla pöydällä. Anna leivän kohota pellillä lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia ja sivele niiden pinta ennen uunin laittoa ruoka- tai oliiviöljyllä. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Leipominen Sisun kanssa alkaa olla jo hauskaa puuhaa. Mitä nyt heppu sotkee enemmän kuin saa aikaiseksi, mutta sehän nyt kuuluukin asiaan. Taikinaa eksyy myös aika usein suuhun. Siis koko ajan. Sisun taas tunkiessa taikinaa suuhunsa, kysyin "syöksä sitä taikinaa". "E", oli paras, mihin Sisu pystyi suu täynnä taikinaa.

Nappasin velmuilijasta kuvan ja latasin sen Facebookiin.

Kurkkasin Facebookin puolelle vähän ajan päästä ja huomasin kummallisen jutun. (Klikkaa suuremmaksi.)

Kuvassa Sisun päällä on paita, jonka olen ostanut vuonna 2010. Tarkalleen ottaen kesälomareissulla Haapavedeltä Hannan kangas & sisustus -nimisestä kaupasta. Profilisivuni oikeaan laitaan ilmestyi kuvan julkaisemisen jälkeen sponsoroitu mainos, jossa on kuva samasta kankaasta, josta Sisun paita on tehty. Facebook tunnetusti kohdistaa mainontaa mm. sijainnin ja sen mukaan, mitä statuksiin sattuu kirjoittamaan. Jäin vain miettimään, voiko ihan oikeasti olla sattumaa, että sama kuosi pompahtaa mainokseen. ~~Isoveli~~ Facebook valvoo :)

Ananas on arka asia

2011-11-05T00:11:00.000+02:00

Life (nanananana)
Life is life (nanananana)
Labadab dab dab life (nanananana)
Liiiiiiiife (nanananana)

Kirsikka sai päähäni ajatuksen liekitetystä ananaksesta ja minä puolestani sain päähäni tuon kappaleen tuossa yllä, koska meinaan joka kerta kirjoittaa ananaksen ylimääräisillä nanananananallilla.

Kysyttyäni mieheltä tänään ainakin kymmenen kertaa "haluaksä, että mä teen liekitettyjä ananaksia nyt", sain lopulta myöntävän vastauksen. Jankkaamisella on mahtava voima ja lähes välitön vaikutus.

Liekitys oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt napata kuvaa. Eikä ollut arka asia tämä ananaksemme, vaan mielettömän hieno. Sinistä liekkiä ja kaikkea.

Mutta aroista asioista (ja muista kappaleista) puhuen. Kävin tässä tekemässä pitkästä aikaa tarjoilukeikan. Oli ihanaa taas verestää vanhoja muistoja ja taitoja sekä olla vähän aikaa aikuisten kesken. Keikassa ei siis ollut mitään vikaa, mutta ai, miten minua sieppasi erään asiakkaan käytös.

Keräsin pöydistä likaisia kahvikuppeja ja kakkulautasia tarjottimelle, ja pöydän päässä istuneet miehet olivat avuksi ojentamalla minulle omat kuppinsa ja kipponsa. Eräs miehistä piti kuppiaan pitkään ilmassa, otin sen vastaan. Sillä hetkellä, kun molemmat käteni olivat täynnä, mies sanoi "onko kukaan sanonut sulle, että olet todella ihastuttava". Ehdin juuri väistää miehen kouraa, joka yritti tavoittaa takamustani, mutta osuikin väistöliikkeen ansiosta alaselkääni. "Mmmh, joo-o. On sanonut." Äkkiä pois paikalta!

Toisenlaisessa tilanteessa olisin voinut olla kipakampi, mutta halusin kunnioittaa tilaisuutta ja muita vieraita, vaikka kyseinen asiakas ei itse asiassa varsinainen juhlavieras ollutkaan. Paikkana ei myöskään ollut yömyöhäinen baari eikä mies ei ollut kännissä. En yksinkertaisesti halunnut nostaa metakkaa. Voi miten mielelläni olisin antanut takaisin samalla mitalla! "Joo, on sanottu. Onko kukaan sanonut sulle, että olet vastenmielinen kääpiö?"

Näitä tällaisia vatipäitä mahtuu kolmetoista tusinaan eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta, mutta ihmettelen silti, mikä ihmeen viehätys on taputella takalistolle. Saako siitä joku ihan oikeasti jotain säväreitä? Entä luuleeko joku tuolla tavalla kommentoiva oikeasti saavuttavansa sillä jotakin muuta kuin raivoa? "Uuh, miten ihanasti sanottu. Olet niin ihana ja nokkela, että jätän mieheni ja kaksi lastani aivan saman tien."

Mut älä pure mun ananasta
Älä pure mun ananasta

Ananas on arka asia

Kyllähän tässä ehtii

2011-11-03T00:01:00.002+02:00

Tammikuussa sain kuningasidean tämän vuoden joulukorttikuvaa varten, mutta kuva jäi ottamatta. Nyt olisi oiva hetki tilata kortit, mutta tuo kuva ja asetelmassa melko oleellinen lumi puuttuu. Mikä avuksi? Pumpulia? Kangasta? Tekolunta? Uusi mieletön idea?

Toisaalta on ihan sama. Näen jo sieluni silmin itseni pistävän postiin kortit tasan samalle jengille kuin edellisinäkin vuosina ja kortit ovat ihan yhtä tylsiä ostokortteja kuin aina ennenkin. Jostain syystä olen edelleenkin ihan poskettoman huono lähettämään joulukortteja. Olen jo aikaa sitten aivan suosiolla luopunut ajatuksesta, että ehtisin postittaa kortit halvemmalla hinnalla ja viskaan joulukuussa postiluukusta tupsahtavan punaisen kuorenkin melko surutta pois. Tämä joulukorttiasia(kin) on listallani "asioita, jotka joskus teen ihan oikeasti kunnolla".

Muita samalla listalla:
- Korjausompelut (Vuosi sitten laitoin Sisun sukkahousut korjattavien pinoon. Ovat muuten edelleenkin korjaamatta.)
- Kuittien ja laskujen järjestäminen (Tilanne nyt: Kuluvan vuoden laskut laatikossa jonkinlaisessa aikajärjestyksessä jonkinlaisessa kasassa. Kerran tänä vuonna jouduin etsimään kaikki yhden laskuttajan laskut. Oli kannattava homma, mutta hiivatin hankala.)
- Vaatekaapin järjestäminen (Nyt minulla on yläkerrasta vallattu tila, eräänlainen walk in closet, joka kävelee minua vastaan aivan näinä päivinä. Kts. seuraava kohta.)
- Pyykkihuolto (Siis sillä tavoin, ettei puhtaat pyykit loju päivä- tai viikkotolkulla koreissa odottamassa vuoroaan. Kts. edellinen kohta.)
- Epämääräisten kasojen kadottaminen ja tärkeiden paperien järjestäminen (Maailma on menettänyt minussa varsinaisen arkeologin, sillä olen kunnostautunut löytämään varmuudella kadotettuja papereita ja asiakirjoja mitä kummallisimmista paikoista. Tässä on auttanut erinomainen muistini, joka tosin on viime aikoina osoittanut vakavia haperoitumisen merkkejä.)
- Valokuvien laittaminen kansioon (En nyt enää viitsinyt käyttää sanaa järjestäminen, koska muuten vaikuttaisin vallan epäjärjestelmälliseltä.)
- Digikuvien läpikäyminen (Ha haa! Okei, voi niitä järjestelläkin.)
- Ruokahuolto (Kamala sana, mutta miten muuten sitä kutsuu? Olisi kiva oikeasti joskus suunnitella viikon sapuskat, käydä järkevästi ja suunnitelman mukaan kaupassa sekä oikeasti löytää kaikki tarpeellinen kotoa.)

Ääh, lista on loputon. Onneksi olen iän myötä alkanut sietää epätäydellisyyttä yhä enemmän ja enemmän. Kasoja vihaan silti yhtä paljon kuin ennenkin.

Valintoja, valintoja

2011-11-01T20:34:00.001+02:00

Päivällä, molempien (!) lasten nukkuessa päiväunia, skippasin keittiön siivoamisen ja otin työn alle vinon pinon aikakausilehtiä. Annaa, Gloriaa, Kotiliettä, Kaksplussaa...

Oli vaikeaa valita, mistä aloittaa, mutta pari lehteä selattuani aloin kallistua päiväunien kannalle. Tuplatuhinan tahtiin oli hyvä nukahtaa ja kun käänsin vielä kylkeäni, jäi sotkuinen keittiökin katseen ulottumattomiin. Ei sillä, että luomien läpi mitään olisin nähnytkään.

Nyt kun molemmat (!) lapset on tainnutettu yöunille, voin selata loput lehdet. Omatunto tosin kolkuttaa sen verran, että taidan ensin tarttua kylpyhuone-esitteeseen.

Tulkoon lämpö

2011-10-31T22:13:00.000+02:00

Ja lämpö tuli. Meillä on ollut keskiviikosta saakka lämmin vesi ja lämmitys. Hetkeen ei ollut viime viikolla ollenkaan vettä, mutta sen hetken vietin lasten kanssa evakossa kaupungilla.

Oli muuten aika hieno hetki hipsiä joskin hieman sotkuiseen alakertaan iltapesulle. Vaan vielä hienompaa oli seurata Sisua ja Siniä yhteisen kylpyhetken aikana. Molemmat nauttivat kylvystä täysin siemauksin, roiskien ja pärskyttäen vettä, kikattaen ja nauraen. Pienestä tulee pienet ja isot ihmiset iloisiksi.

Vaikka nyt olemmekin taas sivistyksen parissa nykyisissä asuinoloissamme, katselen yhä useammin kaihoisasti tien toiselle puolelle. Voisiko se kohta olla valmis? Milloin pääsemme muuttamaan? Maaliskuussa? Siis ei kai vasta huhtikuussa?! Mä en ala! En jaksa odottaa! Kai jokaiselle omakotirakentajalle tulee tällainen hetki, ettei enää millään jaksaisi odottaa. Viisi tai jopa kuusi kuukautta etukäteen on tietenkin vähän turha potea tällaista tuskaa. Jaksaa, jaksaa. Jaksaa, vaikkei millään jaksaisikaan odottaa.

Minä haluan! Minä saan!

2011-10-28T13:09:00.000+03:00

Kaksivuotiaan Sisun kanssa ei ole koskaan tylsää:

"Äiti, mä haluan tomaattia."
"Miten pyydetään nätisti?"
"Saisinko tomaattia, kiitos?"
"Hienoa. Ole hyvä, kulta."
"EI TOMAATTIA!"
"Okei. Anna sitten tänne."
"MÄ HALUAN TOMAATTIA!"

Ky-ky-kylmä

2011-10-24T22:58:00.001+03:00

Olemme tässä olleet kymmenen (10) päivää ilman lämmintä vettä ja lämmitystä. Tai siis kohta kymmenen päivää ja kaksitoista tuntia.

Lapsiperheessä, jossa on kaksi vaippapyllyä, lämpimän veden puuttuminen on aika mielenkiintoista. Mielenkiintoista on myös peseytyminen raskaan päivän jälkeen ja vanhan talon lämmittäminen yhden takan avulla.

Onneksi ei ole talvi. Onneksi on ollut ihanat appivanhemmat (meidän molempien), ystävät ja naapurit, jotka ovat saunottaneet meidät ja antaneet käyttää suihkujaan. Onneksi saamme lämpimän veden ja lämmityksen (toivottavasti) huomenna kuntoon. Onneksi tämä(kin) tiukka tilanne on ollut pakko kuitata huumorilla, vaikka välillä se onkin ollut vaikeaa. Suuressa mittakaavassahan tämä on pientä, mutta hitto vieköön, miten hankalaksi arjen pyörittäminen menee.

Sen vaan sanon, että jokaisen omakotitaloa rakentavan olisi syytä asua vanhassa omakotitalossa ennen muuttoa uuteen. Tässä oppii pirun hyvin säästämään vettä ja sähköä, toimimaan jätepoliisina ja kasvattamaan pinnaa. Puhumattakaan siitä, miten sitä sitten osaa arvostaa uutta kotia, kun sinne asti jossain vaiheessa pääsee.

Tämmöinen nykyajan ihminen

2011-10-21T13:54:00.000+03:00

Soitinpa tässä verohallinnon palvelunumeroon, kun piti maksaa palkkoja. Puhelimen toisessa päässä oli vissiin jo ajatukset viikonlopussa, kun sain ohjeeksi mennä osoitteeseen palkka.fi ja rohkaisuna lausahduksen "kyllä sä varmaan siellä osaat asiat hoitaa, kun olet tuommoinen nykyajan ihminen". Apua jos tarttis, niin voisi kuulemma soitella palkka.fi:n palvelunumeroon.

Jännä juttu, että äänestäni pystyi tulkitsemaan minun olevan "nykyajan ihminen". Ilmeisesti kuitenkin sellainen pieni epävarmuus suodattui äänestäni kokonaan pois. Tämmöinen nykyajankin ihminen olisi nimittäin voinut hieman kaivata neuvoja ja vinkkejä, mutta menihän se näinkin, ja täytyy sanoa, että palkka.fi oli yllättävän helppo käyttää.

Nykyaika. On se ihmeellistä, kun on tietokoneet ja intternetit ja kaikki.

Ai mikä blogi?

2011-10-20T21:49:00.001+03:00

No hitsi vieköön. Venähtipähän pitkäksi tauko. Kiitos 8.5.2011-19.10.2011 ja anteeksi!

Tähän mennessä tapahtunutta: Ollaan rakennettu taloa. Ollaan kasvatettu lapsia, pinnaa ja lainasummaa. Ollaan kärsitty helteistä ja paleltu. Ollaan oltu kiireisiä, mutta ehditty myös vähän rentoutuakin.Ollaan edelleen yhdessä koko kööri.

Talo on tällä hetkellä tässä tilassa.

Ja lapset tässä tilassa.

Ja sit mulle tuli vähän kiire

2011-05-08T22:57:00.000+03:00

Täällä pakataan taas. Kaveriperhe muuttaa tonttimme vierestä (rakennustyömaallamme ja/tai meidän tulevalla muutollamme ei ole osuutta asiaan) ja me muutamme heiltä vapautuvaan omakotitaloon vuokralle. Matka tontille on tämän jälkeen huimat kymmenen metriä. Vai olisiko peräti viisitoista?

Mahdollisuus tarjoutui meille ihan pyytämättä ja yllättäen, mutta otimme sen kiitollisina vastaan, joten täällä siis pakataan. Taas. Samaan aikaan valmistellaan ristiäisiä (enimmäkseen minä) ja rakennetaan yhtä taloa (enimmäkseen mies), ettei ihan päästäisi laiskistumaan.

Mustaa ja valkoista - Yksin

2011-05-08T21:53:00.001+03:00

Väriliitu jätettin ihan yksin tietokoneen taakse. Protestiksi se suli.

Päivä 13: Teema "valo"

2011-04-13T22:30:00.002+03:00

Valo on armoton, näin keväällä se paljastaa kaikki roskat ja pienten kätten jättämät sormenjäljet. Onneksi valo on myös kaunis ja piristää. Kevään lapsena iloitsen valoisista ja lämpenevistä illoista.

Päivä 12: Arkeni

2011-04-12T19:42:00.001+03:00

Tämä on sitten pitkä postaus. Arkeni näytti eilen tältä.

Aamulla petasin sängyn. Muuta ei koko päivänä ollutkaan järjestyksessä, ei kuvan ottamisen aikaan eikä nytkään. Kuvasta on rajattu pois kamala kasa lajittelematonta puhdasta pyykkiä, jota en vieläkään ole ehtinyt lajitella. Huokaus.

Kahden vaippapyllyn aamupesun jälkeen söimme aamupalan. Mies lähti tontille ja minä meikkasin. Meikillä pelastaa onneksi paljon, jos ei esimerkiksi ole nukkunut kunnolla edellisenä yönä. Tai sitä edellisenä. Tai kuukauteen. Huokaus.

Minun meikatessani Sisu oli omissa piirtopuuhissaan ja vauva nukkui.

Sisulle oli edellisenä yönä noussut kova kuume. Flunssan jälkitaudiksi oli ilmeisesti tullut korvatulehdus. Olin jo yöllä varannut Sisulle lääkäriajan. Kuumemittari näytti aamulla ja tulehdskipulääkkeen jälkeen aika mukavia lukemia. Huokaus.

Edelliseltä lääkärireissulta Sisun Kela-kortti oli jäänyt miehen lompakkoon ja siellähän se oli edelleen. Mies oli jo tontilla, joten joutuisimme koukkaamaan sen kautta ennen lääkäriä. Tontille tulee tällä viikolla maansiirtokone ja sitä ennen on tehtävä hurjasti puuhommia.

Lastenlääkäriasemalla mukava Päivi-lääkäri kertoi huonoja uutisia: Sisulla oli tulehdus molemmissa korvissa. Huokaus.

Saimme liudan reseptejä ja määräyksen tulla kuukauden päästä näytille. Toivottavasti tässä ei ole uuden korvakierteen alku.

Lääkkeiden hakureissulla kävi vielä moikkaamassa miestä tontilla. Puiden alta oli löytynyt rusakon poikasia, jotka mies oli joutunut turvallisuussyistä siirtämään. Rusakko oli valinnut pienokaisilleen paikan tulevan makuuhuoneemme kohdalta. Soittelin tontilta eläinsuojelyhdistykseen, josta saimme ohjeita: poikasia ei saa siirtää yli kymmentä metriä ja niihin tulee koskea mahdollisimman vähän, ettei emo hylkäisi niitä. En muuten tätä ennen tiennyt, että rusakko käy ruokkimassa poikasiaan vain kahdesti vuorokaudessa. Muun ajan pienokaiset ovat ihan keskenään. Pupuset saivat suojaksi naapuruston koirien ja pikkupoikien sekä varislintujen hyökkäyksiltä pahvilaatikon ja oksia.

Tontilta menimme kotiin ja jatkoin pyykkisavottaani. Tarkkasilmäisimmät voivat muuten huomata kiuaskivilaatikon olevan edelleen kylppärissämme. Huokaus.

Vastaava mestarimme piipahti täyttelemässä aloituskokouksen pöytäkirjaa. Minä yritin kerätä intoa kirjoittaa materiaalilistat puhtaaksi, mutta suuntasin tarmoni ruoanlaittoon.

Sisulle mestarin vierailu otti koville ja pieni potilas nukahti sohvalle. Saimme miehen kanssa ruokailla ihan keskenämme.

Iltaruokana meillä oli pitsaa. Olen vihdoin saanut gluteenittoman pohjan onnistumaan. Seuraavalle päivälle ei jäänyt paljoa tähteiksi.

Ehdin olla jopa pienen hetken koneella ennen iltapuuhia.

Iltapesun jälkeen Sisu ja isänsä jammailivat mm. Puuha-Peten tahtiin. Minä irrottelin tämän mukana ja totesin tarvitsevani kuntosalia enemmän kuin koskaan.

Mies laittoi Sisun nukkumaan ja minä menin vauvan kanssa iltapesulle. Nukkumatti löysi meidät tytöt taas sohvalta ja ehdimme ottaa siinä pienet unet ennen kuin siirryimme sänkyyn yöunille ennen seuraavaa arkipäivää.

Päivä 11: Tämä tekee minut iloiseksi

2011-04-11T09:17:00.000+03:00

Luulin kymmenennen päivän teeman ensin olevan hassua, mutta korjasinkin sen hulluksi, vaikka oikeasti sen piti olla "tämä tekee minut iloiseksi". Pah, näitä(kään) juttuja ei pitäisi tehdä väsyneenä. Mennään sitten tänään eilisellä teemalla ja palataan huomenna ruotuun. Ainakin nämä asiat tekevät minut iloiseksi.

Lapsen kyky löytää iloa vaikka pahvilaatikosta.

Herätyskellon jääminen tarpeettomaksi - ainakin vähäksi aikaa. Nahkavekkareita tosin ei saa pois päältä, mutta niiden kanssa herääminen on aivan erilaista.

Järjestys.

Mustaa ja valkoista - Menopeli

2011-04-10T23:33:00.002+03:00

Tälle menopelille on käynyt hiukan kehnosti. Muita mustavalkoisia menopelejä täällä. Voin muuten kertoa, että junaradan rakentaminen on yllättävän hauskaa puuhaa aikuistenkin mielestä.

Lisäys 23.52: En voinut olla palaamatta takaisin, sillä Kirsikan päivän kuva ylilevästä kuljetuksesta toi minulle mieleen tämän kuvan kolmen vuoden takaa. Vesille venosen mieli vaikka sitten traktorin kuskaamana.

Päivä 10: Hullua

2011-04-10T23:21:00.001+03:00

Muistin tämän päivän teeman olevan hauskaa, mutta se olikin hullua. Samapa tuo, hullua tai hauskaa, välillä ne tuntuvat olevan yksi sama asia. Hullua oli ainakin se, että huomasin tämän kinoksen ja kyltin kohtaamisen eräällä vaunulenkillä ja harmittelin koko loppumatkan, ettei minulla ollut kameraa mukana. Seuraavana päivänä loikin kiitolaukkaa ottamaan valokuvaa ja pelkäsin lumien ehtineen sulaa.

Hullu mikä hullu. Hassu mikä hassu.

Päivä 9: Päivän asu

2011-04-09T22:08:00.001+03:00

Viihdyn kotona olohousuissa ja mukavassa paidassa, ulkosalla hiukan siistimmissä vermeissä. En nyt kuitenkaan julkaise kuvaa tämän päivän asukokonaisuuksista, kyseessä on asun osa. Tajusin nimittäin juuri suihkussa käydessäni, miksi olohousuissakin pitäisi olla taskut (tämänpäiväisissä housuissa ei ollut).

Olohousuissakin tulisi olla taskut, ettei tulisi laittaneeksi paremman paikan puutteessa kuusiokoloavainta jemmaan rintaliiveihin. Näin niin kuin esimerkinomaisesti.

Päivä 8: Suosikkikuva (ja asiaa ison sisaruksen maailman mullistumisesta)

2011-04-08T00:14:00.010+03:00

Tällä hetkellä suosikkikuvani on tämä.

Tai tämä.

Tai ihan mikä tahansa muu (enemmän tai vähemmän) onnistunut otos rakkaista.

Vauva on nyt viisi viikkoa ja kasvaa huimaa vauhtia. Sisukin kasvoi silmissä, kun vauva syntyi. Poika jotenkin tuntui saman tien jämäkämmältä, suorastaan kymmenkiloiselta jättiläiseltä pikkusiskoonsa verrattuna. Pieni jättiläisemme on kovin rakas, mutta välillä tulee ajatelleeksi, miten se oma lapsi voikin olla samaan aikaan niin uskomattoman ihana ja järkyttävän ärsyttävä.

Alkuvuosi on ollut kieltämättä hankala ja raskas. Onkohan tässä tullut nukuttua yhtään kokonaista yötä sitten joulun? (Ei sillä, etteikö lapsiperheissa tulisi valvottua.) Tuttivieroitus olisi voinut mennä helpomminkin, mutta Sisun temperamentilla tutittomuutta podettiin viikkotolkulla ja sen päälle tulivat yölliset kauhukohtaukset, jotka onneksi ovat loppuneet. Iso U eli uhmakin nosti päätään jo loppuvuonna, mutta pikkusiskon myötä se alkoi ihan kunnolla.

Kaikista voimakkaimmin uhma tulee esille ruokaillessa, kun lautanen saattaa hetkenä minä hyvänsä lentää kaaressa lattialle ja maitolasi seurata sukkana perässä. Ruokaa päristellään pihalle eikä mikään yhtäkkiä maistukaan. Muutenkin kapteeni Eijeijei saattaa asetella itsensä lattialle selälleen ja protestoida jotain asiaa ihan tuosta noin vaan ja auta armias jos ne kengät eivät menekään jalkaan ja sitten siihen tulee vielä joku idiootti ja yrittää auttaa. Vähemmästäkin alkaa pientä poikaa ärsyttää. Ja sitten kiljutaan tai tehdään jotain muuta yhtä ärsyttävää. Kaikki tunteet ovat Sisulla nykyään paljon voimakkaampia ja mustavalkoisempia.

Uuden perheenjäsenen Sisu on ottanut pääpiirteissään todella hyvin vastaan. Pikkusiskoaan Sisu pussailee kovasti, halii ja haluaa ottaa syliin. Mitään varsinaista kiukkua Sisu ei ole siskoonsa kohdistanut, mutta rakkaudenosoitukset ovat melko rajuja (hei, mitä nyt 19-kuiselta voikaan odottaa) ja pusut tiukkoja ja märkiä. Varovainen siis saa olla. Ihanasti Sisu muistaa tarkistaa, että vauva on vielä olemassa ja kertoo vieraille vauvan olemassaolosta. Nimikin on hyvin mielessä. Se tosin vääntyy Sisun käsittelyssä "Ninniksi", mutta se ei haittaa - siitä tulee mieleen eräs ihana ihminen.

Vauvan itku saa Sisun välillä hämilleen, mikä on tietty ihan luonnollista. Itkeehän Sisukin, jos jokin on hätänä. "Ikkee, vauva/Ninni ikkee", raportoi Sisu lähes aina vauvan itkiessä. Kun vauva itkee mahavaivoja, syliä tai nälkää, saattaa Sisu keksiä haluta huomiota juuri saamaan aikaan. Sisu potee huomionkipeyttä ja mustasukkaisuutta joko itsekseen kulmien alta mulkoillen tai sitten hiukan teatraalisemmin ja kovaäänisemmin. Usein Sisu haluaa "lyliin, äiti, lyliin" juuri silloin, kun syötän vauvaa.

Tätä eloa kahden lapsen (ja yhden uhman) kanssa ollut takana vasta viisi viikkoa, en todellakaan ole minkään muun asiantuntija kuin omien lapsieni enkä voi sen enempää ketään neuvoa. Meillä kuitenkin on toiminut hyvän käytöksen palkitseminen ja huomion antaminen Sisulle siten, että toinen (tai mahdollisesti molemmat) antavat edes hetken jakamattoman huomionsa. Onneksi vauva vielä tässä vaiheessa nukkuu suurimman osan ajastaan.

Sirkustemppuja ei siis ole tarvinnut tehdä. Ns. palkinnoksi hyvästä käytöksestä Sisua kehutaan ylitsevuotavasti, taputetaan kuin encorea toivoen ja kerrataan hyvin mennyt asian moneen kertaan. Huomioksi haliminen, tanssiminen, hassuttelu, lukeminen, leikkiminen, kylpyhetki tai yhteinen ruoanlaitto - siis ihan tavalliset jutut - ovat riittäneet oikein hyvin. Viimeksi tänään Sisu söi yhdessä tehdyn iltapalan hyvällä ruokahalulla sen jälkeen, kun viili, puuro ja hedelmät olivat saaneet lähtöpassit pöydästä. Olisi vaan pitänyt suoraan tehdä iltapala yhdessä, mutta kaikkihan me tässä olemme uuden edessä.

Itseltä tämä on todellakin vaatinut sitä, että muistaa mennä nukkumaan ajoissa, on tilanteesta riippumatta oikeasti aikuinen ja sitä, että tarpeen vaatiessa muistaa hengittää syvään.

Valokuvatorstai - Heijastuksia

2011-04-07T11:39:00.000+03:00

Valokuvatorstain tuoreeseen haasteeseen olisin voinut käyttää tämän maanantaisen kuvankin, mutta mennään nyt erilaisilla heijastuksilla.

Berliiniläinen sika polkee taidegalleriassa kuntopyörää. Tietenkin.

Päivä 7: Kuva, jota en julkaissut

2011-04-07T00:09:00.016+03:00

Nopeasti katsottuna koneellani on kahdessa paikassa lähes 30 000 kuvatiedostoa eri muodoissaan.
Jos näistä pitäisi siis valita kuva, jota en julkaissut, niin olisin valitsemassa vielä vuoden päästä. Juu, juu varmuuskopiointi on aloitettu. Siksi kuvia taitaakin olla nyt niin paljon enemmän kuin viimeksi. Ainakin toivon niin. Asetin muuten itselleni äitiysloman yhdeksi tehtäväksi sekä valokuvien että kuvatiedostojen järjestämisen - homma on vieläkin aloittamatta.

Hauskempaa olisikin näyttää kuva, jota en julkaissutkaan. Siis sellainen kuva, jonka ajattelin laittaa kaikelle kansalle nähtäväksi, mutten syystä tai toisesta tehnytkään sitä. Kuva on voinut olla joko liian henkilökohtainen tai paljastava (ei sillä tavalla) tai sitten kuvia on ollut postauksessa jo liikaa. Useimmiten kuitenkin syynä on se, etten koskaan julkaissut koko tekstiä, vaan se jäi joko luonnosasteelle tai pelkästään muhimaan päässäni.

Esimerkiksi näitä sairaalassa nappaamiani kuvia tuskin koskaan julkaisisin täällä ilman tätä postausta. Jossain vaiheessa otin tylsyyttä taittaakseni kuvat sairaala-aikana lukemistani kirjoista (siis ennen kuin lääkäri keskiviikkona kielsi lukemisen) ja minulle kiikutetuista lääkepurkeista. Minun piti kirjoittaa sairaala-ajan tylsyydestä ja kamaluudesta, mutta minulla tuhisikin vieressäni joku sellainen, että unohdin kaiken valituksen ja kurjuuden.

(No okei, vaan melkein, mutta kotiin päästyäni unohdin ne jo ihan oikeasti ja kunnolla. Nyt voin jo muistella sairaala-aikaa lämmöllä, ainakin haalealla sellaisella.)

Päivä 6: Teema "vihreä"

2011-04-06T09:41:00.000+03:00

Joululahjoja, tontilta viime viikolla kaadettu koivu, tie Asikkalan kirkolla, pupu, "Viihdy vihreässä Tornatorissa", kasarmialueen varaston katto, yrttejä kylämarkkinoilla ja ruoho-olutta. Kovin on vihreätä.

Päivä 5: Vanha kuva

2011-04-05T12:31:00.002+03:00

Tämä kummisetäni ottama kuva isästäni on ikisuosikkini. Sisukin osaa kertoa, että kuvassa on "vaarrji".

Päivä 4: Harrastus

2011-04-05T08:17:00.001+03:00

Harrastus, huh. Joskus kauan sitten se oli jumpat ja kuntosali, mutta en ole aivan luvattoman piiiiitkään aikaan päässyt hikoilemaan salille kunnolla. Kaipaan kunnon fyysistä rääkkiä, mutta onneksi vaunulenkit ovat hyvä korvike.

Minun piti postata tämä vastaus haasteeseen jo eilen, mutta kuukahdin sängyn pohjalle jo yhdeksän aikaan. Onhan tässä arjessakin melkoista rääkkiä, henkistä ja fyysistä.

Mies luki Sisulle illalla kirjaa. "Kukkuluuruu" oli kova juttu, ja kirjan loppupuolella oli kysymys "kuka on tunnelissa".

Ennen kuin mies ja Sisu ehtivat kurkata vastauksen (alla), hihkaisin sohvan toiselta reunalta "umpi". Mies nauroi katketakseen ja kertoi aikoneensa juuri sanoa aivan samaa. Harrastuksensa kullakin, meillä on miehen kanssa ainakin samat puuhat.

Junahan se siellä. Aivan umpitunnelissa.

Mustaa ja valkoista - Tien päällä

2011-04-04T07:54:00.000+03:00

Huh, nyt tahkon oikein urakalla näitä kuvahaasteita. Mustaa ja valkoista -haasteessa ollaan tien päällä.

Päivä 3: Perheenjäsen

2011-04-03T19:39:00.000+03:00

Sen enempää jäsentelemättä, tässä on osa tuoreinta perheenjäsentämme.

Kolmen minuutin muna

2011-04-03T14:20:00.000+03:00

Huh, tasan kuukausi sitten meille syntyi pieni tyttövauva. Lapsiperheen vauva-arki on sen verran kiireistä, etten ole juuri ehtinyt kirjoitella tänne. Hyvin on kaikki kuitenkin mennyt - enimmäkseen.

Aloitetaan alusta. (Ei kuitenkaan kesäkuusta 2010 eikä vapustakaan 11 vuotta sitten.) Minut otettiin sisään sairaalaan "lepohoitoon" toksemian ja korkean verenpaineen takia maaliskuun 1. päivä. Synnytys päätettiin käynnistää maaliskuun kolmannen päivän aamuna raskausviikolla 38 + 3.

Minut kärrättiin synnytyssaliin ja jäin sinne odottamaan miestäni ja kalvojen puhkaisua. Miehen tultua upeissa sairaalatohveleissa paikalle, luimme iltapäivälehtiä tunnin verran ja keksimme samalla lapselle nimen. Puoli yhdeltätoista aikaan lääkäri pyyhälsi paikalle puhkaisemaan kalvot ja sitten taas odoteltiin. Sain lounasta, mutta minua houkutti enemmän närästyslääke.Välillä tuntui, että närästys oli supistuksia pahempi.

Tunnin päästä sain tipan vauhdittamaan supistuksia ja ilokaasua. Ilokaasu ei tälläkään kertaa maistunut, mutta imin sitä silti. Kätilö kävi lisäilemässä tippaan vauhtia, mutta en pysynyt enää supistusten perässä, joten tippaa laitettiiin pienemmälle. Supistukset tekivät parin tunnin aikana tehtävänsä ja yllättäen minulle tuli tarve ponnistaa juuri, kun kätilö oli alkanut puhua minua ympäri spinaalipuudutukseen.

Kätilö oli ehtinyt soittaa ja tilata puudutuksen, mutta perui sen samalla, kun aloin ponnistaa. Homma meni eteenpäin niin nopeasti, ettei kätilö saanut edes levitettyä välineitään kunnolla enkä minä ehtinyt vaihtaa asentoa. Kolmessa minuutissa kaikki oli ohi ja tyttäremme oli syntynyt. Mies oli tästä nopeasta käänteestä niin otettu, että hän on muistanut mainita siitä kaikille, kastepappi mukaan lukien. Miehet!

Kätilö kiitti vielä lähtiessämme, että "tällaisia synnytyksiä on mukava hoitaa". Kaikin puolin synnytys meni hyvin ja kätilö varmisteli, että olin tyytyväinen. Toisin oli edellisellä kerralla, kätilöllä ei tuntunut olevan yhtään aikaa jutustella.

Nyt tyttäremme on siis kuukauden ja tuntuu kuin hän olisi aina ollut olemassa. Hassua. Ihanaa.

Valokuvatorstai - Jatkuu

2011-04-03T09:43:00.000+03:00

Valokuvatorstain haasteena on "jatkuu", kuvani torstaiselta kävelylenkiltä. Olenkin kaivannut pitkiä vaunulenkkejä, mutta tästä ikuisesti jatkuvasta talvesta voisin jo luopua.

Päivä 2: Suosikkitavara

2011-04-02T21:57:00.000+03:00

Suosikkitavaroiksini voisin lukea esimerkiksi kolme kovaa koota eli kannettavan, kännykän, kameran. Tai sitten jonkun rakkaan muiston tai esineen vuosien varrelta. Valitsin kuitenkin jotain hyvin henkilökohtaista, jonka kuitenkin laitan kaikkien nähtäville päivittäin: vihki- ja kihlasormuksen sekä rannekorun ja -kellon.

Päivä 1: Omakuva

2011-04-01T12:39:00.001+03:00

Tiinalta bongasin 30 päivän kuvahaasteen, jonka aloitan Tiinan tapaan tänään.

Päivä 1: Omakuva

Omakuva päivänä, jolloin meillä on täällä kaksi nukkuvaa nuhanenää. Äiti on vähän väsynyt.

Tykkään tai sitten en

2011-03-22T09:25:00.001+02:00

Tällä hetkellä tykkään:
- vauvan suloisesta tuoksusta
- Sisun pörröisestä päästä ja hersyvästä naurusta
- päiväunista sekä omista että lasten
- siitä ajatuksesta (ja tosiasiasta), että meillä on kaksi lasta
- tulppaaneista ja keväästä
- auringonpaisteesta
- villasukista
- lämpimästä suihkusta
- siitä tunteesta, kun saan itse ihan mitkä tahansa kengät jalkaani (raskausmaha on h-a-n-k-a-l-a etenkin näin talvella)
- kanssaihmisistä, jotka muistavat mainita, etten yhtään näytä väsyyneeltä (vaikka näyttäisinkin haudasta nousseelta)
- Sisun hellistä suukoista sisarelleen

Tällä hetkellä en tykkää:
- lumisateesta
- huoltoyhtiöstä, joka ei hoida hommiaan
- keskeytyneistä yöunista ja koko ajan mukana kulkevasta ohuesta väsymyksestä (Vauva herätti viime yönä kahdeltatoista, yhdeltä ja kolmelta Sisun jatkaessa omalla vuorollaan neljältä, viideltä ja viimein kuudelta. Näillä lapsilla on jonkinlainen liittouma meitä vastaan.)
- Liberon liivinsuojista, jotka kutittavat ja hiertävät
- supermarkettien remonteista
- papparaisista, jotka kurkkivat nukkuvan lapsen vaunuihin herättäen tämän päiväuniltaan
- juhlapaikan etsimisestä (ja tämän kun luulisi olevan minulle helppoa hommaa)

Valokuvatorstai - Idea

2011-03-21T20:38:00.000+02:00

Mistähän tämäkin idea syntyi? Valokuvatorstaissa lisää ideoita.

Puolitoistavuotiaan kanssa saa olla silmät selässäkin.

Vauvauutisia

2011-03-04T19:37:00.001+02:00

Keskiviikkona minulle jo kerrottiinkin, ettei minun tarvitsisi kovin pitkään olla sairaalassa. Joko verenpaineet saataisiin alas ja pääsisin kotiin kypsyttelemään vauvaa tai sitten synnytys käynnistettäisiin.

Torstaiaamuna lääkärit päättivät käynnistä synnytyksen ja ehdin juuri soittaa miehelle, ettei tämä menisikään pankkiin vaan tulisi mukaan synnytykseen.

Kaikki meni hyvin ja hurjan nopeasti. Pieni tyttäremme syntyi klo 14.29 torstaina 3. maaliskuuta 2920 gramman painoisena ja 48,5 senttiä pitkänä. Lapsonen on häkellyttävän paljon isoveljensä näköinen, mutta ovathan valmistajatkin samat.

Jos vaikka huomenna pääsisi kotiin.

Sä sitten kaivoit verta nenästäsi

2011-03-01T18:55:00.001+02:00

Sain jo muutama kuukausi takaperin neuvolasta täytettäväkseni synnytyssairaalaan toimitettavan esitietolomakkeen. Tällä kertaa tiesin jo vähän paremmin, mitä lomakkeeseen rustataan ja nimikin oli hätäkastetta varten löytynyt. Mies tosin toppuutteli minua hiukan, kun kirjoitin erään nimivaihtoehtomme. "Muista nyt, ettei se ole ihan sama, mitä siihen lappuun kirjoittaa." Tällä mies tietenkin tarkoitti sitä, kun edellisen kerran olimme tätä lappua täyttelemässä. Hätäkastekohtaan tuli nimeksi "Sisu" ja kas, sen nimen pojallemme myös annoimme.

Lomakkeen lopuksi kysyttiin jälleen toiveita synnytyksen suhteen. Kirjailin lappuun toiveet episiotomian välttämisestä ja toivoin, ettei epiduraalia tyrkytettäisi, vaan saisin (taas ainakin kokeilla) ilokaasun voimin. Kirjoitin lisäksi, että toivon mahdollisimman aikaista kotiutumista "mikäli molempien kunto sen sallii". Viimeksi vihasin sairaalassaoloaikaa - kukapa siitä nyt niin tykkäisikään, vaikka monet kyllä kehottivat nauttimaan ajasta, jolloin saa täyttä palvelua eikä tarvitse huolehtia ruoasta, pyykeistä eikä ulkonäöstä.

Pah.

Minusta osastolla oli kamalaa. Hoitajat kyllä olivat enimmäkseen mukavia, mutta joukkoon mahtui eräs happamasti kommentoiva mätämuna, joka ikävästi osasi pilata fiilikseni. Ruoka oli kamalaa ja sairaalavaatteet masentavia, vaikka ne katosivatkin pyykkisäkkiin eikä niistä sen jälkeen tarvinnut huolehtia. Ja sitten oli tämä huonetoveriasia. Minulle sattui huonetoveriksi viime kerralla kamalan kovaääninen nainen (yllättävää, nainen), joka tappeli miehensä kanssa niin puhelimessa kuin livenä (ei kuulemma aikonut enää palata kotiin), puhui kovaan ääneen kännykkään ("Mirkku" ja "Jamppa" on olleet keskenään eikä "Make" tiedä) ja ramppasi koko ajan tupakalla.

Tällä kertaa - niin tällä kertaa - huonetoverini on pikkuistakin pikkuisempi hyvin hiljainen ulkomaalainen nainen (jälleen, mikä yllätys), joka hoitajien mukaan ei puhu suomea eikä englantia. Osasto on entisenlainen ja ruoka edelleen pahaa. Henkilökuntagallerian mukaan viimekertainen mätämunahoitaja ei olisi enää palkkalistoilla (jihuu) ja sairaalavaatteista olen ainakin toistaiseksi kieltäytynyt.

Vähän kummalliselta tämä olo osastolla kuitenkin tuntuu ilman vauvaa. Jouduin tänään, raskausviikolla 38 + 1 raskausmyrkytysepäilyn takia neuvolasta suoraan äitiyspolille näytille. Yläpaineet huitelivat polin jännityksessä karvan verran alle kahden sadan (olisiko olleet 199/112), joten lääkäri passitti minut osastolle vuodelepoon määrittelemättömäksi ajaksi. Itkuhan siinä pääsi.

Ei auttanut itku äitiyspolilla, täällä sitä nyt sitten ollaan. Labrakokeet olivat onneksi ihan kunnossa ja verenpaine on hieman laskenut. Olin iloinen, että labratuloksetkin saatiin jo tänään, vaikka labran tätyli sanoi niiden valmistuvan vasta ylihuomenna - sehän olisi tarkoittanut sitä, että lusisin täällä ainakin ylihuomiseen.

Jos nyt ei ihan ihmeitä tapahdu, siis esimerkiksi lapsivedenmenoa tai synnytyksen käynnistymistä, on toiveissani päästä täältä pian pois. Luonnollisesti vain palatakseni kohta uudelleen ihan oikella asialla. Neuvolalääkäri nimittäin uumoili jo puolisentoista viikkoa sitten, että kovin kauaa ei enää tarvitse odotella, sillä typy on jo lähtökuopissa. Näillä supistuksilla olen hyvin herkka uskomaan tämän ennustuksen.

Mutta menin sitten kaivamaan verta nenästäni sillä toiveella aikaisesta kotiutumisesta, sillä osastopaikan osoittaminen tuntui lähinnä vankilatuomiolta. Mielessäni on vain Sisu, oma sänky, sohva, KOTI!

G som glutenfri

2011-02-24T21:54:00.000+02:00

Tässä on nyt ollut keskustelua elintarvikkeiden lisäaineista, ja on puhuttu luomusta ja lähiruoasta. Olen itse kuvitellut tietäväni varsin hyvin, mitä kaupasta raahaamani ruoat pitävät sisällään ja olen kuvitellut osaavani välttää kaikkea turhaa, valmishöttöjä ja höpöhöpö E-koodimössöä.

Vaan nytpä onkin ongelma, miehen keliakian kokoinen ongelma. Tässä noin kuukauden verran olemme totutelleet koko perhe gluteenittomaan ruokavalioon. Mies on siirtynyt kokonaan gluteenittomaan ruokavalioon pakon (ja lääkärin) sanelemana, minä komppaan solidaarisuussyistä ja arkea helpottaakseni oikeastaan kaikessa muussa paitsi leipien kanssa. Ihan arkiruoanvalmistuksessa ei toistaiseksi ole ollut ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta oikeasti hyvän leivän löytyminen miehelle on hankalaa.

Eikä pelkästään hyvän leivän löytyminen, vaan myös sellaisen leivän, joka ei olisi tumpattu täyteen toinen toistaan kummallisempia ainesosia.

Otetaan nyt esimerkkinä tumma leipä. Gluteeniton "tumma" leipä (Moilas) sisältää vettä, riisijauhoja, maissitärkkelystä, tapiokatärkkelystä, luumumarmeladia (sokeri, vesi, luumu, hyytelöimisaineet [E440, E401], säilöntäaine [E202]), siirappia, palmu- ja rypsiöljyä, sokerijuurikaskuitua, perunahiutaleita, sokeria, suolaa (0,9%), sakeuttamisaineita (E466, E412), emulgointiainetta (E471) ja hiivaa. Niin ja tämä tuote on luonnollisestikin pakaste. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että suosikkiruisleipäni (Viipurilainen) sisältää Vääksyn myllyn jauhamaa kotimaista ruista, suolaa (1,6%), hiivaa ja vettä.

Entäpä korppujauhot sitten. Gluteeniton versio (edelleen Moilas) pitää sisällään vettä, riisijauhoja, maissitärkkelystä, tapiokatärkkelystä, sokeria, kasviöljyä (palmu- ja rapsiöljy), perunahiutaleita, suolaa (0,8%), sokerijuurikaskuitua, omenakuitua, bambukuitua, sakeuttamisaineita (E466, E440, E412), melassia, hiivaa, luumumarmeladia (sokeri, vesi, kuivattu luumu, hyytelöimisaineet [E440, E401], säilöntäaineita [E202]), seesaminsiemeniä, siirappia, porkkanaa, auringonkukansiemeniä, pomeranssinkuorta, fenkolia, emulgointiainetta (E471). Tavallisessa versiossa (esimerkiksi Myllyn Paras) on vehnäjauhoja, vettä, hirvensarvensuolaa (E 503).

Näistä gluteenittomista tuotteista on kyllä lähiruoka ja luonnollisuus kaukana. Siksipä kotiuunissamme kypsyy parhaillaan koe-erä gluteenitonta olutleipää (ohjeen mukailin Pastanjauhajilta eli jauhoina kaurajauhoja ja oluena Laitialan tummaa kukkoa, joka on yksi harvoista gluteenittomista oluista).

Ja vielä yksi pienen pieni toive. Tehkää nyt siellä Moilas-puljussa jumankauta pakastekarjalanpiirakoistanne edes jossain määrin karjalanpiirakoita muistuttavia. Pelkästään ulkomuoto on karjalanpiirakan irvikuva, mutta maku ja koostumus vasta herjausta ovatkin. Että gluteenitonta karjalanpiirakkareseptiä vaan kokeilemaan.

Paha tapa

2011-02-21T15:36:00.000+02:00

Minulla paha ja kallis tapa, josta olen pyrkinyt päästä eroon viimeksi viime kesänä, mutta toisen lapsen odotus siirsi suunnitelmia.

Olen nimittäin erittäin hyvä rikkomaan silmälasini. Nämä yhdet lasini, jotka hankin vuonna 2008, olen rikkonut jo kolme kertaa. Kerran vuoteen, siis.

Ensimmäisenkin onnettomuuden olen dokumentoinut, mutta jostain syystä en nyt löydä sitä täältä blogistani. Viime kesäkuussa lasit tippuivat kyläpaikan kylppärin lattialle, kohtasivat kantapääni ja räks, tässä tulos.

Sisuunnuin tästä tapauksesta sen verran, että varasin ajan laserleikkaukseen, olihan sisarellani ja hänen miehellään hyviä kokemuksia. Puhumattakaan siitä, että lasit olivat maksaneet ostettaessa noin 500 euroa ja yhden linssin korjaus maksaa noin 150 euroa. Kotivakuutuksesta olisi turha hakea hyvitystä, sillä omavastuumme on 160 euroa. Laserleikkauksen jouduin kuitenkin perumaan raskaustestin näytettyä positiivista ja leikkaus siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Raskausaikana leikkausta ei luonnollisestikaan tehdä eikä myöskään imetysaikana. Lasit siis korjattiin ja niiden "arvo" nousi 800 euroon.

Tänään palasin paheeni pariin ja silmälasini kohtasivat taas kerran kylppärin lattian. Kas näin. Hemmetin hienoa.

Huumoriveikko

2011-02-09T17:19:00.002+02:00

Ollaan nyt kovasti pottaharjoiteltu Sisun kanssa. Harjoittelun asteelle homma on vielä jäänyt, mutta hiljaa hyvä tulee.

Sisu on enimmäkseen peruuttanut pottaan ja noussut siltä saman tien ylös. Varsinaista tulosta ei vähään aikaan muutaman alkuonnistumisen jälkeen saatu, mutta potta onneksi on kiinnostava ja Sisulla on selvästi käsitys siitä, mitä pottaan tehdään.

Totesin tässä, että olemme todennäköisesti muutaman vuoden päässä melkoisessa pinteessä Sisun kanssa. Mies kannusti Sisua asioimaan potalla. "Laske pissa pottaan", sanoi mies. Sisu vastasi kaksi sormea pystyssä "kaakk(s)i". Lapsellamme on kuulemma yhtä huono huumorintaju kuin minullakin.

Oikeasti tämä laskutoimitus johtuu siitä, että olemme Sisun kanssa laskeneet paljon kaikenlaista, varpaita, lintuja, kaloja (meinasin kirjoittaa "kaljoja"). Vastaus on aina "kaakk(s)i", sen pidemmälle Sisu ei vielä laskutoimituksia osaa tehdä.

Kakkonen, kakkonen, kakkonen, kakkonen

2011-02-02T21:10:00.000+02:00

Kuluvan vuoden toisen kuukauden toisena päivänä on varmaan ihan aiheellista kertoa kakkosen eli tulevan perheenlisäyksemme herättämistä reaktioista. Varsinkin kun jäin tänään pois töistä hiukan suunniteltua aikaisemmin. Äitiyslomani olisi alkanut virallisesti maanantaina, mutta aamuinen neuvolakäynti ja huono olo saivat minut lomille.

Raskaana olevana nyt on yleisesti ottaen melko vapaata riistaa kaikenlaisille kommenteille, kuten Sisua odottaessani sain huomata kerran jos toisenkin. Kesyimmät kommentit koskevat taas mahan kokoa. Se kun yhden mielestä on liian iso ja toisen mielestä taas liian pieni. Sitten on näitä astetta raivostuttavampia puolituttuja mahan taputtelijoita ja turvonneiden tissien tuijoittelijoita. Jostain syystä nämä kestää, hammasta purren, mutta kestää kuitenkin.

Vaan nyt kun meille on tulossa toinen lapsi, on kommentointi harpannut ihan uudelle asteikolle. Sisulle ja pikkusiskolleen tulee ikäeroa noin 1,5 vuotta, ja tämä jos mikä on omiaan kirvoittamaan toinen toistaan nokkelampia sutkautuksia.

Olen kyllästymiseen saakka saanut kuulla, kuinka minulla/meillä tulee sitten olemaan rankkaa. Vähemmän hienotunteiset kertovat suoraan olevansa sitä mieltä, että olemme täysin kusessa. On kysytty suorasti ja epäsuorasti, oliko tämä raskaus vahinko vai suunniteltu. Minulta on kysytty, uskaltaako edes onnitella. Minulle on myös sanottu päin naamaa, että on kamalaa tehdä Sisusta näin pienenä isoveli. Lista jatkuu valitettavan pitkänä.

Ei sillä, etteikö olisi niitäkin, jotka aidosti iloitsevat kanssamme. Eikä sillä, ettemmekö tietäisi kahden alle kaksivuotiaan olevan melkoinen haaste (varsinkin omakotitalon rakennusurakan aikana), mutta vähitellen alan pahasti kypsyä muutenkin kuin raskausviikkojen osalta.

Tyypillistä, niin tyypillistä

2011-01-30T16:12:00.001+02:00

Meillä on Ikeasta vuonna miekka ja kilpi ostettu tv-taso, jonka saa lukkoon. Tai saisi, jos olisi lukko.

Lukitussysteemi tv-tasossa on ikealaisittain lähes nerokas. Lukkoon kuuluu avain (no shit), lasissa oleva lukko-osa sekä koko systeemin lukitseva pieni pala. Sanomattakin on selvää, että tässä on liian monta liikkuvaa osaa, sillä lasin lukko-osaa lukuun ottamatta mikään ei ole naulattu tai liimattu kiinni. Eikä tämäkään varsinaisesti ole naulattu tai liimattu, mutta ei nyt saivarrella.

Meidän pieni tutkimusmatkailijamme, kapteeni Heikunkeikun on ottanut tv-tason ja siellä säilyttettävät cd- ja dvd-levyt loppumattoman järjestelyintonsa kohteeksi, joten tv-tason lukitseminen on enemmän kuin tarpeen. Lukitseminen tosin on ollut mahdotonta, koska se pieni lukitseva pala on ollut hukassa jo pidemmän aikaa.

Innostukseni oli siis lähes käsinkosketeltavaa, kun pienet sormeni osuivat tuohon palaan siivotessani (!) erään kaapin yläosaa (!).

Muuten ihan hemmetin hyvä juttu, mutta nyt ne avaimet ovat hukassa. Luonnollisestikin avain ja vara-avaimensa ovat samassa nipussa eli yhdessä yhtä hukassa. Tämä on niin tyypillistä, niin tyypillistä.

Armoton aurinko

2011-01-29T15:35:00.000+02:00

Eilen paistoi ihanasti aurinko. Ihan kuin olisi kevät tulossa? Voisiko olla?

Voin töissä pahoin päivällä (töissä voi kyllä voida hyvinkin) ja lähdin aikaisemmin kotiin. Löhösin sohvalla katsellen puolella silmällä tallennettua C.S.I.:n jaksoa (joka on muuten edelleenkin kesken).

Tuosta puolikkaasta silmästä osa huomasi jotain aivan kamalaa ikkunassa. Jotain sellaista, mitä piti mennä katsomaan ihan vähän lähempää.

Hitto, mihin kaikkialle tuo poika nykyään yltääkään. Meidän pieni tahmatassuapinamme.

Supistelusta ja pahoinvoinnista huolimatta hain ikkunanpesuaineen ja mikrokuituliinan. Putsasin ikkunan jos toisenkin. Tänään, alle vuorokausi ikkunan putsaamisesta, siinä on neljä uutta kämmenenjälkeä. Onneksi ei paista aurinko.

Terveisiä raskausviikolta 31+2

2011-01-12T17:58:00.000+02:00

Söimme hiukan välipalaa koko porukka. Ruokailun jälkeen mies kommentoi jotain kurkusta, mutta minulla ei lanttu leikannut. Vasta peili kertoi totuuden.

Tää on niin tätä. Terveisiä vaan raskausviikolta 31+2. Huomatkaa, ettei mallin jalkoja enää näy.

Veitset piilosilla

2011-01-10T21:57:00.000+02:00

Sisu on kova poika järjestelemään paikkoja. Kyytiä saavat niin omat lelut kuin meidän vaatteemmekin. Mutta kovin kohtalo on keittiöllä. Siellä ei mikään ole ennallaan.

Sisu rakastaa järjestellä kattiloiden lisäksi myös aterimet uusiin paikkoihin.

Mikäs siinä, antaa pojan touhuta. Mutta yhtä asiaa ihmettelen.

Mihin Sisu on kiikuttanut kaikki meidän veitsemme? Kuvanottohetkellä osa veitsistä oli kyllä kosteissa juhlissa astianpesukoneessa, mutta vain siellä oli vain murto-osa. Mikä juttu näiden veitsien kanssa on ja mihin ihmeeseen ne on jemmattu?

Vieroitusoireita

2011-01-09T21:51:00.001+02:00

Sisu on nyt vuoden, neljä kuukautta ja kymmenen päivää. Tutitta Sisu on ollut keskiviikon päiväunilta, siis noin 110 tuntia. Ja voi pojat, miten kovilta ne tunnit ovat tuntuneet.

Sisun ensimmäinen tutti on museoitu.

Jos olisin tiennyt, miten vaikeaa tämä tuttivieroitus on, se olisi tehty jo kaaaaauan aikaa sitten. Muistan elävästi, miten suunnittelimme helatorstain tienoilla tutista luopumista. Itse asiassa koko kesä meni melko vähällä tutilla, mutta silti se vieroitus jäi. Sitten päivähoitoon mennessä ei voinut altistaa Sisua vielä yhdelle isolle muutokselle ja sen jälkeen alkoivatkin korvatulehdukset, vesirokko ja muu sairastelu.

Sattuneesta syystä kuva on tällä hetkellä näin päin.

Nyt on taas yksi flunssa (ilman korvatulehdusta!) selätetty ja loppiasvapaiden turvin ajattelimme vihdoin vieroittaa Sisun tutista. Maaliskuussa syntyvä pikkusisarus on taas niin iso muutos pienen ihmisen elämässä, ettei vieroitusta olisikaan voinut enää lykätä.

Tässä oli tietenkin kaksi vaihtoehtoa. Homma menisi joko helpo(hko)sti tai sitten ihan kammottavan vaikeasti. Arvata saattaa, että täällä ollaan menty jälkimmäiseen tapaan. Raivoa, paniikkikohtauksia ja valvottuja öitä - tämä on kuulkaa vieroitusta ihan sananmukaisesti.

Toivon ensi viikon jo tuovan hieman helpotusta. Mutta aloitetaan nyt pienistä: Ensi yökin olisi ihan mukava nukkua normaalisti.

Mistä suolisto sen tietää?

2011-01-07T20:33:00.001+02:00

Olen tässä odotusaikana enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi syönyt monivitamiinia ja kalaöljykapseleita. Enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi siksi, että vuorokaudenajasta riippumatta olen useimmiten tuijotellut tablettien ja kapseleiden jäämiä vessanpöntön pohjalta. Ei kovin kivaa.

Ja nyt, kun kapselit ja tabletit vihdoin pysyvät mahassa, on seurauksena ikävät kalaöljyröyhtäykset. Ei kovin kivaa sekään. Löysinkin sitten ilokseni apteekista uusia kapseleita, jotka ensinnäkin hajoavat vasta suolistossa ja toisekseen ovat piparmintun makuisia.

Mutta siis hei hetkonen. Jos kapselit hajoavat vasta suolistossa ja jos ne eivät röyhtäytä, niin miksi niiden pitää olla piparmintunmakuisia? Mistä suolisto tietää, miltä kapselit maistuvat? Kiinnostaako suolistoa kapseleiden maku? Tykkääkö suolisto piparmintusta?

Mitä, mitä, miksi?

In the year 2010

2011-01-03T21:23:00.002+02:00

Tarttis ehkä muutakin kirjoitella, mutta paremman puutteessa naputtelin tämän Tiinalta löytämäni vuosiseurannan. Vuonna 2010 tapahtui siis seuraavaa:

1. Mitä sait synttärilahjaksi?
Meinasin sanoa, etten muista, mutta muistan sittenkin ainakin osan: korin polkupyörään, upean seinäkoristeen, joka tosin vielä odottelee ripustusta sekä kirjaimet I, S ja U rannekoruuni.

2. Seurustelitko?
No tuota, kaipa tätä avioelämää voi jonkinlaiseksi seurusteluksikin sanoa.

3. Pussailitko peiton alla?
En, olen aivan varma tästä. Peiton päällä on voinut tulla pussailtua.

4. Oliko sinulla kesätyö?
Ei, minulla oli kesäloma.

5. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Tasapainoilu kodin ja työn välillä - sekä ennen kaikkea selviäminen tästä tasapainoilusta lähes täyspäisenä.

6. Mihin petyit?
Siihen, miten luvattoman huonosti olen pitänyt itsestäni huolta. Juuri nyt tuntuu, että olen koko ajan äärirajoilla eikä minulla ole aikaa harrastaa liikuntaa.

7. Kaikista paras muisto?
Heinäkuinen reissu Saksaan ja Ruotsiin, aika moni Sisuun liityvä ihana juttu ja huomio. Hurjasti hyvää on jäänyt mieleen.

8. Paras löytämäsi vaate?
Olohousut. Kotiin tullessa on ihana vaihtaa vapaalle ihan konkreettisesti ja pistää jalkaan pehmoiset olohousut, lökopaita ja villasukat.

9. Lempivaatteesi?
Vaikea sanoa, ehkä edellämainittu asu (heheh, muotiblogiahan tässä pitäisi ruveta pitämään).

10. Tuliko perheeseenne uusi perheenjäsen?
Ei tänä vuonna, mutta maaliskuussa syntyvä toinen lapsemme ilmoitti tulostaan.

11. Muuttiko naapuriin uusi tyyppi?
Montakin! Tähän talon saisi asentaa pyöröovet.

12. Oletko tutustunut kokonaan uuteen ihmiseen?
Juu, muutamaan työkaveriin.

13. Särkyikö sydämesi?
Joka päivä ihan pikkuisen, mutta se paranee nopeasti.

14. Särjitkö jonkun muun sydämen?
Enpä ole tainnut särkeä.

15. Mitä muistat vuodelta 2010?
Muistan piiiitkät vaunulenkit, kuuman kesän, autonhakureissut, Sisun tempaukset ja uudet oivallukset. Muistan kiireen ja rauhalliset lököhetket.

16. Jouduitko kertaakaan sairaalaan?
En. Tutkimuksissa olen käynyt, mutta koskaan eivät ole pyytäneet jäämään.

17. Sammuitko?
Joka ilta sänkyyn, mutta en kertaakaan alkoholin vaikutuksen alaisena.

18. Aiotko lopettaa tupakanpolton uutenavuotena?
Tämä kysymys tulee vähä myöhään sillä vuodenvaihde meni jo. Ja toisaalta en tupakoikaan, joten ei ole mitään lopetettavaa.

19. Paras koulumuisto?
Periaatteessa kaikki työhön liittyvät muistoni voisivat olla koulumuistoja, mutta paras on kuitenkin opiskelukavereiden joulukuinen kokoontuminen konsertin ja hyvän ruoan merkeissä.

20. Saitko jotain kauan odottamaasi?
Tässä odotellaan edelleen, pari kuukautta vielä.

21. Värjäsitkö tukkaa?
Värjäsin. Hyi minua. Kampaajani on sanonut minulle, että "leikkaa vaikka itse, mutta älä vaan koskaan, ikinä värjää".

22. Lakkasitko varpaankynsiä?
Pari kertaa. Mustaa ja punaista, ei tosin samalla kertaa.

23. Paras kenkäostoksesi tänävuonna?
Oooh, ihanat mustat superkorkeat platformit. Ja maksoin niistä vain 20 euroa. Oooh.

24. Mitä tv-ohjelmia seurasit?
Digiboksille tallentui ainakin: True Blood, 30 Rock, Sons of Anarchy, House, Castle, Mentalist (jonkun aikaa, sitten kyllästyin), Rillit huurussa, Huippumalli haussa, Glee, Monk, V, Weeds, Hung, C.S.I., Täydelliset naiset, Presidentin kanslia, Uutisvuoto, Vauva tulossa (Nelosen päiväohjelmistoa)... Olihan noita.

25. Ajoitko kertaakaan ojaan/meinasitko?
En. Enkä tainnut meinatakaan.

26. Mikä biisi tulee mieleen kesästä 2010?
Lady Gagan Alejandro soi heinäkuussa Saksassa ihan jatkuvasti.

27. Entä talvesta?
Hevisauruksen Kapteeni Koukku.

28. Kävitkö elokuvissa?
Aivan liian harvoin. Jääkaapin ovessa on kaksi 31.8.2010 vanhentunutta sarjalippua ja leffateatterissa pyöri aivan liian monta sellaista leffaa, jonka olisin halunnut nähdä. Kävimme miehen kanssa ehkä kaksi kertaa elokuvissa, mutten nyt kuollaksenikaan muista katsomiamme elokuvia.

29. Tuliko kaamosmasennus?
Ei tullut. Pimeä aika keljuttaa, mutta eipä sekään kestä kovin kauaa.

30. Mitä odotat vuodelta 2011?
Odotan tyttövauvamme syntymää, rakennustöiden aloittamista, äitiyslomaa, kiireettömiä aamuja ja kesää.

Mä sille näytin

2010-12-22T22:28:00.000+02:00

Pyykinkuivaustelineeni, se surullinen tapaus, on tullut tiensä päähän.

Pysyypähän ainakin pystyssä.

Tämän satsin annan vielä kuivata, mutta hoidettuaan hommansa loppuun, teline lähtee seuraavaksi katsomaan, miltä kuivaustelineiden taivas näyttää. Helvetti on jo koettu.

Muistelin juuri, ettei yhteiseloni pyykinkuivaustelineiden kanssa ei ole ollut aikaisemminkaan kovin ruusuista.

Kenet on tullut naitua?

2010-12-15T16:43:00.001+02:00

Sain kesken työpäivän soiton DHL:n hepulta. Tilaamani paketti olisi kotioven takana. En itse vaan sattunut olemaan sillä hetkellä oven toisella puolen, vaan työpöytäni ääressä.

Mikäs nyt eteen, mietin. Heppu lohdutti, että paketin voisi kyllä myöhemmin noutaa kuljetusliikkeen tiloistakin. Lupasin pistää miehen asialle ja kuljetusliikkeen kaveri tokaisi siihen, että "kyllä se vaan käy, tiedäksä sun miehen nimen".

Naurultani sain lopulta sanottua mieheni nimen ihan oikein. Ei tässä turhaan ole oltu yhtätoista vuotta yksissä.

Rasittavaa

2010-12-13T20:53:00.000+02:00

Olen tämän talven aikana ollut enemmän kuin tyytyväinen siitä, että autossamme on polttonestekäyttöinen lisälämmitin, siis mm. Webasto-kauppanimellä myytävän vehkeen kaltainen pörpötin, jonka ansiosta minulla on ihanan lämmin auto ajasta ja paikasta riippumatta. Ja onhan sitä sanottu, että kylmän auton käynnistäminen on verrattavissa (no en nyt sano sitä karkeaa vertausta, mikä ensimmäisenä tulee mieleen) 500 kilometrin ajeluun, joten autokin tykkää lämmittimestä eikä rasitu niin kovin.

Polttonestekäyttöisenä lämmitin käyttää toimiakseen polttoainetta (well, duh) ja akkua. Nyrkkisääntö onkin, että sen ajan ajat, mitä lämmitätkin. Mutta entäpä jos ei muistakaan ajaa? Kas kävipä sillä tavalla hassusti, että eilinen pakkassunnuntai menikin kotona lökötellessä eikä meidän poppoomme mennytkään mihinkään. Olin kaukaa viisaana kuitenkin laittanut lämmittimen ajastimelle ja niin oli tietämättäni varmuuden vuoksi laittanut mieskin. Talvi löi taas ne hullut pakkaset ja maanantaiaamulle ajastettu lämmitin oli uskollisesti ryhtynyt lämmittämään autoa, vaan eipä lämmittänyt kauaa, sillä kolme peräkkäistä lämmityskertaa ilman akkua lataavaa ajelua oli liikaa ja akku tyhjeni.

Hirmuisen mukava huomata tälläinen mukava pieni seikka jääkylmänä maanantaiaamuna, kun on muutenkin jo ihan pikkusen kiire. Minulla oli varattu aika sokerirasituskokeeseen ja Sisu piti vielä viedä hoitopaikkaan. Kello tikutti jo yli seitsemää ja ajanvaraus oli puoli kahdeksaksi.

Eikun soitto miehelle, että teehän, rakas u-käännös. Mies noukki Sisun ja minut kotipihasta juuri ennen puolta. Ehdin juuri ja juuri laboratorioon ajoissa.

"Joo, istu odottamaan vaan", minulle sanottiin tiskiltä. Tein työtä käskettyä, mutta muutaman minuutin jälkeen pomppasin ylös ja kävin varmistamassa, että vastaanotossa tiedettiin minun varmasti olevan tulossa sokerirasituskokeeseen. "Joo, joo, istu alas. Nimellä kutsutaan." Kello kävi melkein kahdeksaa, kun kävelin kolmannen kerran tiskille. "Että sitä vaan tulin kysymään, kun puolelta piti olla aika eikä vieläkään kutsua kuulu." Minulla alkoi olla jo hoppu töihin.

(Sokerirasituskokeessa otetaan kahden tunnin aikana kolme verikoetta. Yksi nollanäyte, sitten litkitään kolme desiä tosi ihkun pirtsakkaa mukamas sitruunanmakuista sokeriliuosta. Tästä tunnin päästä otetaan seuraava näyte ja kolmas vielä siitä tunnin päästä. Paikalta ei saa poistua, kokeen aikana ei saa syödä eikä juoda ja syöminen on pitänyt lopettaa 12 tuntia aikaisemmin. Ei siis mikään ihan kaikista hauskin juttu ja lohkaisee vielä aika mukavan siivun työpäivästä.)

Vasta tämän kolmannen tiskivisiitin jälkeen esiin kaivettiin ajanvarauskirja. Ja katso, nimeäni ei löytynyt varauskirjasta, vaikka tasan tarkkaan tiesin ajan olevan oikea. Ajanvaraukseni löytyikin seuraavalta viikolta. Tiskin takaa minua katsottiin vähän sellaisella katseella, että "ymmärtäisit nyt häipyä ja tulla kiltisti ensi viikolla uudelleen".

"Mä olen nyt täällä. Että eiköhän saada se koe järjestymään." Minulle valmistettiin ikioma litku ja pääsin puoli tuntia myöhässä testattavaksi. Tarkoittaen siis sitä, että olin puolentoista tunnin sijasta kaksi tuntia myöhässä töistä. Ei siis todellakaan mikään paras alku päivälle.

Jos vaikka sovitaan, että huominen päivä on kaikin puolin vähemmän rasittava niin akulle kuin minullekin.

Tyttö, sinä olet tähtitorttu

2010-12-10T01:45:00.003+02:00

Olipa sitten firman pikkujoulut. Tämä olikin viimeistä edellinen tapahtuma, jota järkkään ennen äitiyslomaa. Hurjaa, miten aika menee. Kun jotenkin vastahan sitä toivoin, että tulisi jo joulukuun yhdeksäs.

Huomenna on päiväkodin joulujuhla, johon jossain ihmeen mielenhäiriössä lupauduin tekemään minitähtitorttuja. No muistinpa sitten iltapäivällä pikkujouluihin valmistautuessani, että tortut ovat vielä taikinana ja hillona.

Nyt sitten istun puoli kahden aikaan yöllä keittiössämme ja vartioin uunissa paistuvia torttuja. Voiton puolella kuitenkin ollaan, sillä yksi satsi on jo valmis. Vanha kunnon megalomaanikko-Aimo olisi vääntänyt pari sataa torttua, mutta väsy-Aimo tekee vain 64. Siinähän loppuvat kesken jos ovat loppuakseen.

Tuhlausta

2010-12-08T19:20:00.000+02:00

Viime vuonna meitä (ja muutamaa muutakin) huijannut heppu on haastettu oikeuteen. Itse asiassa oikeusprosessi on pistetty jo maaliskuussa vireille.

Ensimmäinen kutsu oikeudenistuntoon tulikin maaliskuussa ja istunto olisi ollut huhtikuussa. Siis olisi ollut. Postiluukusta on nimittäin tupsahdellut tasatahtiin kutsuja ja ilmoituksia istunnon peruutuksesta.

On vaan jotenkin vaikea käsittää, että heppu saa heilua vapaalla. Istuntoa siirretään sitä mukaa, kun näyttää siltä, ettei miestä tälläkään kertaa tavoiteta.

Ensimmäisen kutsun tultua mies soitti syyttäjälle ja kysyi, onko paikalle tultava, sillä meillä ei varsinaisia vaateita ollut. Syyttäjä sanoi tuolloin, että istuntoa tuskin edes pidetään. Syytetyn olinpaikasta kun ei ollut tietoa. Syyttäjä oli hiukan hämillään sanonut syytetyn antaneen väärät yhteystiedot. Ajatella! Petoksesta syytetty roisto antaa väärät yhteystiedot. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?

Tuhlausta, sanon minä. Ajan, rahan, paperin ja musteen tuhlausta.

Pilalla

2010-12-07T21:32:00.001+02:00

Meillä ei ole koskaan tehty joulua. Ei ole jouluverhoja (eikä sen puoleen kesä-, syys-, talvi-, pääsiäis-, mieliala- tai nimipäiväverhojakaan), ei ole kuusta eikä joulukynttelikköä. Eikä ollut tähän saakka jouluvalojakaan.

Niin. Tähän saakka.

Jokin ihan vähän napsahti päässäni ja ostin sunnuntaina jouluvalot. Sitten napsahti vähän enemmän ja pistin siirapin ja voin porisemaan tehdäkseni piparkakkutaikinaa. No, eihän näitä valoja nyt voi hyvällä tahdollakaan kutsua kauniisti asetelluiksi, mutta siinähän roikkuvat.

Jouluihmistä minusta ei edelleenkään saa, mutta taidan olla jo matkalla pilalle koko ihminen.

Mustaa ja valkoista - Itsetehty

2010-12-06T19:45:00.001+02:00

Ihan itse tein pipareita.

Ei niistä kovin kauniita tullut, mutta maku oli kohdillaan.

Ruokavalio pipariksi

2010-12-06T19:38:00.002+02:00

Miehen pitkään jatkuneet ihovaivat saivat selityksen perjantaina. Samalla lätkäistiin käteen opas.

Tässä on kovasti totuttelemista niin miehellä kuin minullakin. Hyviä gluteenittomia reseptejä otetaan vastaan.

Lääkärin tuomio tähystyksen jälkeen oli selvä ja tyly, mutta ruokavaliota ei saa vielä muuttaa, sillä miehestä otetaan vielä koepaloja ja muita testejä. Minulla ensi vuoden alkuun aikaa kokata kaikkia miehen suosikkiruokia ja testailla uusia reseptejä. Tänään otin ison harppauksen tehdessäni pipareita. Oikeastaan aloitin jo eilen tekemällä taikinan ihan itse.

Pipareista ei tullut kovin kauniita, mutta sitäkin paremman makuisia.

Ohjeen löysin Kirsikalta. Mitäänhän en tietenkään niin kuin sanotaan, joten tässä oma versioni:

Piparkakut
3 dl siirappia
1 tl kutakin maustetta: kanelia, inkivääriä, neilikkaa, kardemummaa sekä luomuvaniljaa (Eikä sitten mitään vaniliinia eikä vaniljasokeria vaan sitä oikeata mustaa. Sellaista löytyy esimerkiksi Punnitse & säästä -putiikista.)
250 g ehtaa voita
2 dl sokeria
1 muna
2 tl ruokasoodaa
6 dl vehnäjauhoja (Käytin Vääksyn myllyn vehnäjauhoja.)
3 dl ruisjauhoja

Kiehauta voi, siirappi, mausteet ja sokeri. Sekoita jauhot ja ruokasooda ja lisää muna sekä jäähtynyt siirappiseos. Anna vetäytyä jääkaapissa vuorokausi. Leivo pipareiksi. Paista 200 asteessa uunin ylätasolla noin kymmenen minuuttia. Nauti jääkylmän maidon kanssa.

Vaatepulmia

2010-11-26T21:45:00.001+02:00

Tässä nyt on näitä kissanristiäisiä kyllikseen ensi viikolla ja sitä seuraavalla. Kahdessa tilaisuudessa on pukukoodina tumma puku, joten pukeutumiseen pitää ihan oikeasti panostaa. Lähes 25-viikkoisen mahan kanssa touhu ei olekaan enää niin yksinkertaista, että "otanpa vaan tuosta tuon luottopikkumustani". Juuei.

Tiistain kekkerit lähestyvät kovaa vauhtia, enkä millään haluaisi ostaa uutta kolttua. En varsinkaan mitään mammamallista. Lipastossa kyllä odottaa useampi metri kesällä jossain ihmeen mielenhäiriössä ostettua juhlapukukangasta (pirun kallistakin vielä), mutta kangas ei käsissäni muutu juhlamekoksi, vaikka tekisin mitä.

Sisua odottaessani käyttämäni juhlamekko palveli hyvin yhdet ylioppilasjuhlat, yhdet rippijuhlat ja kahdet häät, mutta on auttamattomasti liian kesäinen talvijuhliin. Minulla oli siis ihan kunnon ongelma. Vaan eipä ole enää.

Muistin ennen saunaa erään mekon, josta armas puolisoni jaksaa aina kommentoida, että näytän se päälläni aivan siltä kuin olisin raskaana. Sattuneesta syystä mekko on jäänyt varsin vähälle käytölle, mutta roikkuu silti uskollisesti vaatekaapissani. Ja kas, sehän sopi. Miehen puolustukseksi on sanottava, että näytän tosiaankin siltä, että olisin raskaana, mutta nyt se ei haittaa, sillä olenhan ihan oikeasti raskaana. Ha haa! Miehistä on kuin onkin jotain hyötyä ja mekko pääsee ulkoilemaan.

Valokuvatorstai - Raja

2010-11-25T22:01:00.000+02:00

Onpas taas vierähtänyt ihan luvattoman pitkä aika viimeisimmästä osallistumisesta Valokuvatorstaihin. Tässä kuitenkin vastaus tämän viikon haasteeseen.

Yllättäen tässä ollaan tontilla.

Syyllisyysblues, osa miljoona

2010-11-25T21:27:00.000+02:00

Olen ollut kotona aivan luvattoman vähän. Mies on käytännössä katsoen hoitanut Sisua koko vesirokon ajan ollen pois töistään, kun minä olen ollut Tosi Tärkeänä Töissä. Jostain syystä olen taas päästänyt itseni tilanteeseen, jossa asioita (isoja ja pieniä) on vain minun takanani ja vastuullani. Ei kovin kestävä toimintamalli.

Toisaalta pojille tekee oikein hyvää olla kahdestaankin, sillä mies puuhasteli aikaisemmin syksyllä tontillamme ja kaverin rakennustyömaalla vähän turhankin ahkerasti. Välillä tuntui, että Sisu näki isäänsä vain tunnin kaksi päivässä. Nyt tilanne on kääntynyt vähän niin kuin päälaelleen ja asia vaan korostuu Sisun ollessa kipeänä kotona.

Tunnen kuitenkin syyllisyyttä, oikein painavaa syyllisyyttä jokaisesta venyneestä työpäivästä, kotona luetusta työsähköpostista, iltajumpasta ja siitä vähästä omasta ajasta. Työtilanteeni helpottaa parin viikon päästä hetkellisesti, mutta nyt on aikamoista tykitystä, pitkää päivää ja iltatilaisuuksia.

Ja sitten on vielä kaikki ylimääräiset jutut, kuten viikon päähän sovittu teatterireissu Tampereelle. Ei sillä ettenkö odottaisi kivaa irtiottoa ihanien ystävien kanssa, mutta samalla viikolla minulla on maanantaina tavallista pidempi työpäivä, tiistaina olen töissä aamuseitsemästä iltayhteentoista ja loput päivät pitäisi tahkoa seuraavan viikon ja tammikuun jättitapahtumia kuin viimeistä päivää. Että jätä siinä sitten lapsukainen isovanhemmilleen ja lähde iloisella mielellä Tampereen rientoihin.

Puuh.

Näppy siellä ja näppy täällä

2010-11-23T21:24:00.000+02:00

Kapteeni Näppylähanska, kävelevä rupikokoelma, rakkula-Raimo. Miten voi pieneen mieheen mahtua niin monta näppyä?

Ensimmäinen näppy ilmestyi yli viikko sitten. Emme vain tajunneet sen olevan vesirokkoa, sillä se oli niin erikoisen mallinen ja näköinen. Tämä näppyjen kuningatarmehiläinen on edelleenkin aivan poikkeuksellisen näköinen ja kokoinen, siitä jää aivan taatusti muhkea arpi. Onneksi se on päänahassa.

Vaikka tahti on hellittämään päin ja rakkuloiden paranemista on jo havaittavissa, bongasimme tänään taas kolme uutta vesikelloa eikä Sisu siis edelleenkään ole hoitokelpoinen. Lääkärin mukaan uuden rakkulan ilmestymisestä pitäisi olla pois ihmisten ilmoilta viisi (5) päivää. Sisu on jo ollut viikon kotona ja näillä näkymin kotioloissa menee loppuviikkokin.

Päiväkodista kertoivat, että siellä tauti on jo puolella ryhmästä. Taitaa olla siellä aika hiljaista meininkiä - toisin kuin täällä. Sisulla kohosi kuume korkeimmillaan 39,5 asteeseen, mutta nyt sitäkään ei ole ollut pariin päivään ja olo on pienellä miehellä melko normaali. Meno alkaa siis olla aika villiä, kun ollaan oltu neljän seinän sisällä näin pitkään.

Muiden äitien tekemää ruokaa

2010-11-23T20:32:00.001+02:00

Lappapuuro, siis tutummin vispipuuro tai puolukkapuuro, on suurta herkkuani. Voisin syödä vaikka kuinka paljon ihanan kuohkeata lappapuuroa ja jääkylmää rasvatonta maitoa. Olen tämän herkun opettanut Sisullekin ja jätkä vetelee kohtuullisen kirpsakkaa puuroakin hyvällä ruokahalulla.

Parhaan lappapuuron tekee tietenkin äiti, itse en ole puuropuuhaan vielä rohjennut eikä puolukoitakaan ole pakkasessa kuin kourallinen. Kun siis en pääse herkuttelemaan äidin puurolla, sorrun poikkeuksellisesti einespuolelle.

Tähän asti Saarioisten vispipuuro on uponnut ihan hyvin. Törmäsin kuitenkin kaupassa (törms) Riitan Herkun puuroon ja sain päähäni vertailla tuoteselosteita.

Mitä ihmettä punaherukkamehu, karpalomehu, omena(!)täysmehutiiviste ja kasviuute tekevät vispipuurossani? Täh?

Riitan Herkun tuoteseloste pitää sisällään sitä, mitä vispipuurolta odottaakin. Ja ihan on yhtä kaunis väri (ellei kauniimpikin) kuin Saarioisten puurossakin. Koostumus on hiukan erilainen, mutta tuskin mehut siihen vaikuttavat. Mutta siis omena-, karpalo- ja punaherukkamehua vispipuurossa. Ei kiitos, jotkut asiat ovat pyhiä.

Linjoilla

2010-11-21T23:25:00.003+02:00

Minulla oli loppuviikosta kaksi hyvin mielenkiintoista keskustelua puhelimessa. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisin mieluusti jättänyt molemmat soittamatta.

Muuttaessamme tähän asuntoon vuosi sitten heinäkuussa, emme ajatelleet asuvamme tässä näin pitkään. Tarkoituksenamme oli ostaa omakotitalo ja hyvin mahdollisesti tehdä isokin remontti. Vuokralla olisimme kuitenkin asuneet korkeintaan vuoden. Alkuvuodesta sitten saimme päähämme ryhtyä rakentamaan omakotitaloa, joten vuokra-asuminen sai jatkoa ihan reippaasti.

Vuokran maksaminen on aina jotenkin tuntunut siltä, että heittäisi rahaa hukkaan, joten vuokrantarkistusilmoituksen kolahdettua luukusta, ryhdyimme etsimään edullisempaa asuntoa. Torstaina sitten soitin eräästä vuokra-asunnosta, josta olin laittanut jo aiemmin kyselyn. Kiinteistövälittäjä, vanhempi rouva, vastasi puhelimeen. Esittelin itseni ja asiani.

Välittäjä närkästyneenä: "Jaa numerosta sejasejasejase, minä olenkin soittanut sinulle."
Minä: "Pahoitteluni, en ole varmaan huomannut". (Myöhemmin kotona tarkistan puhelulokin. Ainoa mahdollinen soitto on tullut 15.11. klo 23.41 tuntemattomasta numerosta. Iiiihan varmasti onkin soittanut.)
Välittäjä: "Minä nyt sitten vähän kuulustelen sinua."
Minä hiukan kireästi: "Sehän sopii."
Välittäjä: "Oletko ihan työssäkäyvä ihminen."
Minä: "Kyllä olen, itse asiassa me molemmat olemme."
Välittäjä: "Jaaaaa, teitä muuttaisi siis kaksi."
Minä: "Niin, itse asiassa meitä muuttaisi kolme." (Mielessäni lisään sen neljännenkin, mutta tässä vaiheessa asia ei kuulu välittäjälle pätkääkään.)
Välittäjä lipeäkalan äänellä: "Jaaaa, no kuinkas vanha tämä kolmas on?"
Minä: "Vuoden ja kolme kuukautta."
Välittäjä: "No ethän sinä sitten missään töissä voi olla. Eihän tuon ikäisen lapsen äiti voi töissä olla."
Minä: (Hengitä, hengitä, hengitä.) "Kyllä vaan voi olla."
Välittäjä: "Ottaako ne edes noin pieniä hoitoon?"
Minä pieni piru olkapäälläni: "Kyllä on ollut syyskuusta lähtien hoidossa ja sitä ennen viisi kuukautta isänsä kanssa."
Välittäjä: "Jaaa. No sulle on varmaan sitten iso juttu, ettei asuntoon saa pyykinpesukonetta."

Puhuimme vielä hetken, minä raivosta kihisten ja välittäjä määkien mielipiteitään asunnosta. Kerroin, että rakennamme omakotitaloa ja tulisimme asumaan asunnossa reilun vuoden. Tämän kuultuaan välittäjä sanoi kysyvänsä vuokranantajan mielipidettä ja lupasi palata asiaan. Eipä ole palannut. Enkä meinaa palata minäkään.

Toisen piinaavan puhelun soitin perjantaiaamuna (vau, mikä loppuviikko!). Sisu oli valvottanut koko yön vesirokon aiheuttamasta kutinasta kärsien. Olimme aamusta raahautuneet lääkäriin hakemaan reseptiä antihistamiinille, joka jäi aikasemmalla lääkärikäynnillä ottamatta, kun lääkäri oli sitä mieltä, "ettei ne varmaan kovin paljoa kutise". Heitin lääkärireissun jälkeen mieheni ja Sisun kotiin ja menin töihin.

Kurvasin parkkipaikalle ja kohti omaa ruutuani vain huomatakseni, että parkkiruudustani yhden puolen oli valloittanut lumikasa ja toisen puolen auto. Kirosana, kirosana, kirosana, h*lvetin täydellistä, kirosana ja suoraa huutoa.

Kesän ajan pyysin kiinteistönhoitajaa hoitamaan reunapaikkani viereisen pensaan ja nuoren koivun pois. Kerroin kuinka hankalaa minun on päästä autosta ulos, kun ovi ei oikein aukea. Vasta syksyllä koivu sai lähtöpassit ja samalla pensas nyrhittiin lyhyemmäksi. Juuri niin lyhyeksi, etten saanut ovea kunnolla auki. Kerroin tästäkin ongelmasta ja pyysin tekemään asialle jotain. Lopulta lainasin työkaverilta oksasaksia, joilla itse nipsin pensaan maan tasalle.

Samaan aikaan alkoi kiinteistössä laajennus, jonka tieltä poistui iso osa vieraspaikoista. Huonosti merkityt varatut paikat ja etenkin minun reunapaikkani tuntui olevan kovin suosittuja, joten harva se kerta olen saanut etsiä paikan jostain ja kiikuttanut toinen toistaan kiukkuisempia lappuja autojen ikkunoihin. Autopaikkani kanssa on siis ollut murhetta kerrakseen. Soittaessani kiinteistönhoitajalle en siis ollut ihan sillä parhaimmailla tuulella. Kaukana siitä.

Minä: "Hei, tässä Aimo paikasta sejase. Mulla on se reunapaikka 152."
Kiinteistönhoitaja: "Mjoo".
Minä: "Sitä vaan soittelin, että kaivahan, Pekka (nimi muutettu), lumikola esiin. Heh heh. Mun paikallani on h*lvetillinen kasa lunta enkä mä pääse ajamaan autoani siihen."
Kiinteistönhoitaja: "Mjoo, kato se on sellainen reunapaikkojen ongelma. Ei sille oikein voi talvella mitään."
Minä väsyneenä, itkua pidätellen, kiukkuisena: "Mitä h*lvettiä? Mä olen koko syksyn katsonut sitä paikkaa ja kaikkia ongelmia siinä. Mä maksan siitä paikasta ihan yhtä paljon kuin muutkin. Ei tää nyt näin voi mennä, s*atana."
Kiinteistönhoitaja: Hiljaisuus. "Mjoo."
Minä: "Haloo? Että kiitti vaan."
Kiinteistönhoitaja: "Mjoo."

Reunapaikan ongelma? Reunapaikan ongelma! Antakaa mun ihan oikeasti kaikki kestää. Kurvaan autopaikalleni taas huomenna ennen kahdeksaa ja saan kohtauksen, jos siinä on edelleen lumikasa. Reunapaikan ongelma my ass.

Tää on niin tätä

2010-11-19T17:01:00.000+02:00

Ensin Sisulla oli reilu kuukausi korvatulehduksia, sitten puhkesi vesirokko. Tää on niin tätä.

Kuva eiliseltä. Näppyjen määrä on kolminkertaistunut ja samoin kutina. Nukuimme kaikki kolme viime yönä enemmän vähemmän kuin enemmän. Siis todella vähän. Ja sen kyllä huomaa.

Töissä on ollut kiirettä enemmän kuin tunnit ovat antaneet myöten, mutta sen verran hauskoja hommia on ollut, etten kehtaa valittaa. Pidin pitkään joulukuun yhdeksättä itselläni sellaisena rajapyykkinä, että siihen saakka selvittyäni olen voittaja. No, sen joulukuun yhdeksännen päivän jälkeenkin on elämää ja näillä näkymin tahkoan tuhannen hengen tilaisuutta vielä pari viikkoa ennen äitiyslomaa.

Syksyn aikana minut on myös ehditty värvätä päiväkodin vanhempainyhdistykseen ja se tuo mukanaan joulujuhlien järjestämistä ja muuta mukavaa. Olen kuitenkin onnistunut pitämään sen verran matalaa profiilia, ettei nakki ole viuhunut kovin pahasti. Kauhulla odotan jonkun muun vanhempainyhdistyksen jäsenen googlaavan nimeni ja löytävän tittelikseni tapahtumakoordinaattori.

Sisunkin terveisistä olisi mukava kirjoittaa, mutta ne jääköön seuravaan postaukseen, sillä makuuhuoneesta kuuluu pienen potilaan ääni "viiuviiuvih". Jaa mikä viiuviiuvih? Se liittyy tähän. Voi pojat, että poikamme on kova poika laulamaan.

Liikaa vaadittu

2010-10-26T19:40:00.001+03:00

Vaadin ilmeisesti liikaa, kun haluan pyykinkuivaustelineeni kestävän ruostumatta kauemmin kuin vuoden?

On aivan selvästi liikaa vaadittu, kun minulle ei oikein kelpaa teline, joka vaatii kylpyankan pysyäkseen pystyssä?

Taidan olla ihan tyhmä, kun haluan erään suuren suomalaisen kirjakaupan nettikaupassa tilata kirjan kerholehden tilausnumerolla. Se vaan ei mahdollista.

Ja vallan kohtuuton olen silloin, kun asiakaspalveluun soittaessani haluan puhua ihan oikean ihmisen kanssa ja hoitaa asiani ihan oikeasti.

Yritin ilmeisen epäonnistuneesti kuukausi takaperin perua Trendin tilausta. Tänään postiluukusta kolahti vastoin odotuksiani Trendi. Soittaessani jälleen asiakaspalvelun "palvelu"numeroon, sain taas vastauksen automaatilta.

"Soititte palveluautomaattiin. Mikäli haluatte palvelua suomeksi, painakaa yksi."

Painoin ykköstä.

"Aloittakaa näppäilemällä lehtikoodi. Lehtikoodin löydätte laskunne yläreunasta tai lehtenne asiakaspalvelutiedoista. Lopuksi painakaa ruutunäppäintä."

Mikä h*lvetin lehtikoodi, mikä h*lvetin lehtikoodi? En todellakaan löydä lehtikoodia laskusta (jota minulla ei ole) tai lehden asiakaspalvelutiedoista. Kun jätän näpyttelemättä, automaatti siirtyy hetken kuluttua seuraavaan kohtaan.

"Kiitos. Näppäilkää tilausnumeronne. Tilausnumeronne löydätte laskunne keskiosasta. Lopuksi painakaa ruutunäppäintä."

Mikä saamarin tilausnumero? Minulla ei edelleenkään ole laskua kädessäni. Eikö tähän voisi laittaa asiakasnumeroa? Se sentään löytyy lehden takasivulta. Jätän taas näpyttelemättä ja automaatti siirtyy kohta eteenpäin.

"Kiitos. Mikäli asianne koskee osoitteenmuutosta, näppäilkää 1. Mikäli haluatte peruttaa tilauksenne maksetun kauden loppuun, näppäilkää 2. Mikäli haluatte peruuttaa tilauksenne välittömästi, näppäilkää 3."

Painan kolmosta kuin hullu. Yritän olla ajattelematta, että tästä ei taaskaan ole mitään hyötyä.

"Kiitos. Automaatti on tallentanut tietonne."

Thanks for nothing. Mitähän tässä tallennettiinkaan? Jätin asiakaspalvelun nettisivuilta yhteydenottopyynnön. Katsotaan, kuinka käy. Taitaa olla liikaa vaadittu, että peruutus olisi mennyt läpi.

Bombs away!

2010-10-12T20:36:00.000+03:00

Iltapäivän palaveri sai vähän erikoisempia piirteitä, kun johdon sihteeri ryntäsi keskelle palaveria ilmoittaen, että kiinteistön laajennustyömaalta oli juuri löytynyt pommi. Pommi.

Rakennustyömaa, jolla tehdään parhaillaan kaivuuhommia ja esiin kaivettu pommi kielivät luonnollisesti siitä, ettei räjähde ole kovin tuore tapaus. Silti aika hurja tilanne ja vähän absurdi. Siinä sitten jatkettiin hommia, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Että eihän tässä hittojakaan.

Nopean toiminnan joukot

2010-10-11T21:03:00.000+03:00

Viikko sitten maanantaina minulla napsahti. Ei Sisun ensimmäisen korvatulehduksen takia, vaan ihan konkreettisesti napsahti. Lisäilin muina naisina mustapippuria pöperöön, kun pippurimyllyn toinen kahva napsahti poikki. Tuosta noin vaan.

Olin saanut kätevän jääkaappimagneettimyllyn anopiltani joku aika sitten. Olisiko peräti ollut vielä tämän vuoden puolella. Kovin vanhasta vehkeestä ei siis ollut kyse.

Sulattelin asiaa tiistaihin. Kyseessä ei ollut iso tappio, mutta pippurimylly oli lähes jokapäiväisessä käytössä. En löytänyt maahantuojaa netistä, joten laitoin viestiä valmistajalle.

Seuraavana päivänä, siis keskiviikkona, sain viestin suomalaiselta maahantuojalta. Valmistaja oli välittänyt viestini heille. Ystävällisessä viestissä pyydettiin toimittamaan yhteystiedot yhteydenottoa varten ja kuva rikkoutuneesta myllystä. Vastasin viestiin nopeasti ja lähes yhtä nopeasti soi puhelimeni. Kertasimme vielä tapauksen ja puhelimen toisessa päässä ollut mukava nainen otti osoitteeni ylös. Uusi pippurimylly lähetettäisiin minulle vielä samalla viikolla.

Tänään sain postissa uuden myllyn ja se on jo päässyt käyttöön.

Hurjan hyvää ja nopeaa palvelua.

Kaulimelle töitä

2010-10-07T21:22:00.001+03:00

Tummuneet banaanit huikkailivat minulle ruokapöydältä. Päätin tehdä itselleni iltapalasmoothien, vai oliko se kuitenkin fruitie?

Joka tapauksessa haalin tarvikkeet kasaan: banaaneja, mansikoita ja appelsiinimehua (niin että kai se sitten fruitie oli). Kaivoin kaapista myös valmistusvälineet, sauvasekoittimen moottoriosan ja öööh, kaulimen. Kai näillä jonkinlaisen fruitien saa iltapalaksi aikaan.

Taidan olla ehkä vähän väsynyt.

Maailmassa on virhe, pysäköintivirhemaksu

2010-10-06T12:00:00.001+03:00

Tulipa tällainen tilanne eteen: Maksoimme joku aika sitten lauantaisen keskustapysäköinnin kännykällä, ensin mieheni ja sitten minä vielä jatkoaikaa. Hurjan kätevää, kun ei ole kolikoita! Molemmat saimme pysäköintilipun lisäksi tekstiviestivahvistuksen. Tekstiviesteissä oli muistutus siitä, milloin pysäköintiaika päättyy sekä maksettu summa.

Vaan eipä mitä! Pysäköintilipukkeissa oli ensinnäkin eri päättymisaika kuin viesteissä ja maksettukin summa oli eri.

Kysynkin:

a) Mitä, jos olisin saamani tekstiviestin perusteella ilmaantunut autolleni kymmenen minuuttia oikean pysäköintiajan päättymisen jälkeen ja löytänyt tuulilasistani pysäköintivirhemaksun (yök)? Pysäköinninvalvonta katsoo vain lipuketta tuulilasin takana, sitä ei tekstiviestini kiinnosta.

b) Ok, kännykällä maksaminen on kalliimpaa, mutta miksei oikeasti maksamani summa näy lipukkeessa?

c) Entäpä sellainen tilanne, että maksan omalla kännykälläni pysäköinnin, joka liittyy työajooni ja perin pysäköintimaksun matkalaskulla työnantajaltani. Työnantajani haluaa tositteeksi pysäköintilipun, mutta ei työnantajaani kiinnosta se, että olen makanut pysäköinnistäni oikeasti paljon enemmän. Mitä tällöin pitäisi tehdä?

d) Miksi ihmeessä kännykällä maksaminen on kolikoilla maksamista kalliimpaa?

Ei tämä maailma vielä valmis ole.

Lainehilla keinui pieni lautta vain

2010-10-05T22:22:00.001+03:00

Mies myi heinäkuussa ostamamme Golfin ja etsi Saksasta meille omakotirakentajille sopivamman pelin eli pakettiauton. Auton hankinta mielessämme pyrähdimme koko kolmikko perjantaina Berliiniin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan autoa olisivat lähteneet hakemaan mies ja isäni. He olisivat ajaneet auton via Balticaa pitkin Suomeen, mutta loppumetreillä päätimmekin ottaa lautan Rostockista Suomeen. Reissusta tuli kertaheitolla huomattavasti kevyempi, joten uskalsimme Sisun kanssa lähteä mukaan.

Autokauppojen jälkeen lähdimme vielä moikkaamaan kahta Berliinissä asuvaa ystävääni. Kovin paljoa aikaa meillä ei ollut, sillä kaupanteossa meni kaikkine säätämisineen nelisen tuntia. Olin kyllä haaveillut pääseväni egyptiläiseen museoon ja shoppailemaan, mutta aina ei voi voittaa. Mies kyllä jo lupaili romanttisen reissun Berliiniin joskus lähitulevaisuudessa. Hänen käsitykseensä romantiikasta kuitenkin kuuluu myös auton ostaminen samalla reissulla. Kehtasin olla eri mieltä.

Pikatreffien jälkeen lähdimme ajamaan kohti Rostockia ja lauttaa. Meitä oli jo varoiteltu, ettei lautta ole mikään ihmeellinen. Eikä se mikään ihmeellinen ollutkaan, Superfast olikin Superslow ja Superboring. Lautalla oli pienenpienenpienet shopit, yksi suklaalle ja alkoholille sekä toinen kempparille ja krääsälle. Ja nämä eivät tietenkään voineet olla samaan aikaan auki. Henkilökunta kun oli laskettavissa yhden käden sormilla.

Ruoka oli aivan kamalaa. Tasosta kertonee jo jotain ruokalista.

Ja sitten se matkaseura! Omasta takaa meillä oli luonnollisesti laadukkain mahdollinen matkaseura, mutta ne muut: Liuta huonokäytöksisiä autotrokareita ja venäläisiä rekkakuskeja. En koskaan, koskaan ole nähnyt yhtä huonoa käytöstä buffassa enkä yhtä montaa viinapulloa narahtamassa auki jo satamassa auton ratin takana.

Olimme aika paljon pienessä hytissämme. Onneksi olimme sen verran panostaneet, että otimme ikkunallisen hytin. Parhaiten sijoitettu satanen vähään aikaan.

Silti reissu oli oikein onnistunut ja mukava. Auto seisoo nyt pihassa ja odottaa torstaista huoltoa. Tässäkin pelissä riittää korjattavaa, mutta silti kokonaiskustannukset tulevat huomattavasti halvemmaksi kuin Suomesta ostaessa.

B niin kuin Berliini, Bryssel ja baniikki

2010-09-30T17:10:00.000+03:00

Perjantaina Berliiniin, sunnuntaina Suomeen. Maanantaina Brysseliin, keskiviikkona takaisin.

Ja minä sentään v-i-h-a-a-n pakkaamista.

Minkä pienenä oppii

2010-09-14T01:08:00.001+03:00

Sisu sai tässä päivänä eräänä kaupassa kätösiinsä työkännykkäni. Suunsa sijasta Sisu veikin kännykän korvalleen ja sanoi asiantuntevasti "heeeiiijjj". Pienenä nämäkin taidot on opittava.

Sunnuntaina Sisu sitten nappasi työpuhelimeni ja vei sen leikkeihinsä. Ajattelin illalla, että sinne se jää kaikkien Duplojen joukkoon.

Puhelimeni olikin maanantaiaamun soinut iloisesti Sisun roska-autossa. Että näin meillä.

Olen kyllä aivan samaa mieltä Sisun kanssa. Työkännykkäni on roska, hyvin monessa mielessä roska.

Best in show

2010-09-13T21:04:00.002+03:00

Sipulix yllätti palkinnolla. Kiitos!

Palkintoon kuuluu listata seitsemän (7) tunnustusta itsestään ja jakaa palkinto edelleen seitsemälle huippublogille. Roger.

Lähdetään tunnustuksista.

1. Isäni äiti ja äitini isä ovat olleet kihloissa vuonna miekka ja kilpi. Jännä ajatella, miten pienistä jutuista on kaikki kiinni. Jos tämä pari olisi päätynyt avioon asti, ei minua olisi.

2. Viheltelen ja lauleskelen koko ajan. Olen tartuttanut viheltelyn Sisuunkin. Yksivuotias vislaaja on kuulkaa aika vänkä näky.

3. Vihaan kuvioitua talouspaperia. Erityisesti vihaan sitä silloin, kun kuviointi vaikuttaa rullan hintaan. Melkein yhtä paljon vihaan pistekolmikkoa (...).

4. Kammoan kirjoitusvihreitä. Jäädessäni sellaisesta kiinni, saan sätkyn. Tästä syystä luen harvoin lähettämiäni sähköpostiviestejä. Viimeksi huomasin kirjoittaeeni "asiantuntija paneeliin". Tarkoitukseni oli kirjoittaa "asiantuntijaksi paneeliin". Ärsytti ihan luvattoman paljon.

5. Tykkään pienestä paineesta, kiireestä ja stressistä töissä. Se saa minut toimimaan paremmin ja tehokkaammin. Pienestä paineesta, kiireestä ja stressistä on kuitenkin lyhyt matka siihen, ettei oikeasti jaksa. En aina huomaa tarpeeksi ajoissa, että olen ylittänyt tämän kilometripylvään. Kts. seuraava kohta.

6. Minun on vaikeaa sanoa "ei". Kts. edellinen kohta.

7. Olen toisinaan (= hyvin usein, melkein aina) toivoton sählääjä. Teen usein monta asiaa samanaikaisesti tarkoituksenani säästää aikaa. Yleensä (= hyvin usein, melkein aina) epäonnistun siinä. Esimerkiksi siksi blogissani on kategoria katastrofikeittiössä kokataan.

Ja sitten palkintoa eteenpäin.

1. Kirsikkapuiston blogi.

2. Muualla maassa on selkeämpää. Lakonisia(kin) huomioita, lyhyitä erikoisia, mahtavia paloja.

3. Kuinkas sitten kävikään.Vauva-arkea ja ihania sattumuksia.

4. Vilukissi. Upeita juttuja rohkeasti murteella. Näitä luetaan kikattaen. Sitten luetaan uudestaan (ja ääneen), jotta varmasti on ymmärretty oikein. Ja taas kikatetaan.

5. Enimmäkseen harmiton. Hurjasti musiikkipaloja ja hillittömiä huomioita. Ne niin ei ole silmänalukset!

6. La Plus Douce. Kielen ja kropan kääntämistä.

7. Patonkimaassa. Elämänmakuisia raportteja patonkimaasta (ja varmaan myös brietä ja jotain hyvää viiniä, joo, taatusti jotain hyvää viiniä).

Nyt sitä pitäisi vielä muistaa käydä moikkaamassa kaikkia linkitettyjä. Tällaiset hommat on syytä hoitaa hetimiten. Tai ehkä sittenkin otan vähän jäätelöä ja menen vasta sitten.

Lisäys klo 21.18: Hupsista. Unohdin kirjoittaa Kirsikkapuiston perustelut. Taisi olla jäätelö mielessä. Tässä tulee: Kirsikkapuistosta arkista elämää huumorilla kaikella vakavuudella, kauniita kuvia ja ihana ihminen.

Vessapaperirulla, valtakunta vessapaperirullasta

2010-09-03T17:54:00.002+03:00

Kaikkihan tietävät, miten piinallista on olla tilanteessa, jossa vessapaperi loppuu. Siksipä meidän taloudessamme tartutaan vessapaperirullapakettiin harva se kauppareissu.

Tällä kertaa otimme K-ryhmän kaupassa jonkun tarjouspaketin, vaikka minä motkotin kappalehinnan (41 senttiä) olevan vähän turhan kallis.

Kotona odotti sitten yllätys.

Mitvit, mitvit? Joku oli vienyt vessapaperirullan ja korvannut sen mukasuloisella Lambiz-hahmolla (yörgh, Lambiz). Jos nyt ihan tosissaan ollaan, niin olisin kyllä paljon mielummin ottanut sen yhden vessapaperirullan.

Muovilampaaseen on vähän kurja pyyhkiä pyllyä.

Note to self: Tarkista pakkaus, ettet saa tarpeettomia kylkiäisiä. Tarkista pakkaus kunnolla.

Jäi äiti itkemään

2010-09-01T18:11:00.000+03:00

Niin on alkanut Sisun ura päiväkodissa. Mies kävi jo viime viikolla harjoittelemassa (Sisun kanssa siis) ja minä olin puolestani tällä viikolla lomalla, jotta Sisu saisi pehmeän laskun.

Maanantaina Sisu oli päiväkodissa ihan itsekseen (siis ilman minua, oli siellä muut hoidokit ja tädit) pari tuntia. Minä taisin itkeä vollottaa koko sen ajan. Hyvä etten itkenyt jo päiväkodissa ollessani. Hassua tajuta tämä vasta nyt, mutta on aivan eri asia mennä töihin ja jättää lapsi kotiin isänsä kanssa, kuin päiväkotiin vieraiden hoidettavaksi. Taidan olla aivan uuno.

Sisulla oli alkujärkytyksestä toivuttuaan kuitenkin mennyt ihan hyvin. Ruokakin oli maittanut. Eilen oli vuorossa jo pidempi päivä ja taas minä itkin koko matkan kotiin. Tyhjään asuntoon tullessani puhkesin taas toivottomaan parkuun. Olin jo soittamassa esimiehelle ja kertovani jääväni hoitovapaalle saman tien.

Hain Sisun välipala-aikaan ja jo ikkunasta näin, kuinka hymyilevä Sisu istua nökötti pöydän ääressä natustaen välipalaa. Päivä oli mennyt hurjan hyvin ja muutamaa surkuhetkeä lukuun ottamatta kaikki oli ollut kunnossa.

Hyvin menneen edellisen päivän ansiosta pidin itseni tänään kasassa enkä itkenyt (paljoa) jättäessäni Sisun aamulla hoitoon. Tämäkin päivä oli mennyt hyvin. Huomenna uskaltanen jo laittaa meikkiä naamaan ennen kuin vien Sisun hoitoon. Mutta ei tämä helppoa ole.

Vuosipäivä

2010-08-29T20:22:00.000+03:00

Tasan vuosi sitten tämä ilmestyi meille.

Kerroin jo aiemminkin näistä kiuaskivistä, jotka vaihdettiin samana päivänä, kun Sisu ilmoitti tulostaan. Nyt nämä kivet ovat majailleet kylpyhuoneessamme jo vuoden. Tasan vuosi sitten olimme leffavuokraamossa ja minulta meni lapsivesi. Huomenna Sisu täyttää vuoden.

Pieni haikeus mielessäni odotan jo huomista, kun vauvasta tulee taapero.

Kulutus, eiku koulutus

2010-08-25T21:39:00.000+03:00

Olin tänään koulutuksessa. Nyt on taas hankintalaki hallussa.

Kokouspaikalla, eräässä keskustan (ei se puolue) ketjuhotellissa ei ollut homma hallussa.

Ilmaisen nyt hämmästykseni tästä kuvan esittämästä karmeudesta.

Mikä ihmeen paikka, saanen kysyä, tarjoaa tänä päivänä aamukahvilla pasteijaa? Väsynyttä, rasvaista pasteijaa. Lötköjä lippuja Sepelvaltimotautilaan.

Eikä lounaallakaan mennyt sen hohdokkaammin. Olin ilmoittanut kalattomasta ruokavaliostani ja sain kuulla tarjoilijalta, että keittiö "on juuri ryhtynyt valmistamaan" annostani. Puoli tuntia myöhemmin, pöytäseurueeni jo syötyä ja siirryttyä kahviin, sain vihdoin annokseni.

Annokseni tosin sattui olemaan iso lautasellinen Finduksen couscous-wokkia seuranaan kamala lammikko punaviinikastiketta, muutama halkaistu kirsikkatomaatti ja halkaistu pieni artisokan sydän. Saatan olla väärässä, mutta minulle tuo wok on lisuke. Sain siis lautasellisen lisuketta pakasteesta ja sen tekemiseen meni yli puoli tuntia. Loistavaa!

Huvittavinta tässä on se, että koulutuksen tarjonnut organisaatio kehua retosteli koulutustilojen olevan "toimivia" ja tarjoilujen "huolella valittuja". Sallikaa mun nauraa. Kouluttauduimme kamalassa bunkkerissa rakennustyömaan keskellä ja valkokankaalle sai tihrustaa ihan toden teolla. Sallikaa mun nauraa!

That's one small step for a man, one giant leap for mankind

2010-08-24T21:45:00.000+03:00

Meillä on otettu ensimmäiset askeleet.

Sisu teputti ensin kaksi, sitten neljä askelta. Hiljaa hyvä tulee.

Videota ei tapauksesta saatu eikä valokuvatodisteita. Tärkeintä on, että olimme kaikki kolme läsnä. Sisun intoillessa saatoimme miehen kanssa molemmat hiukan herkistyä. Meidän iso pieni poikamme.

Asiat tärkeysjärjestykseen

2010-08-21T21:53:00.000+03:00

Jonkun pitäisi siivota täällä meillä. Olisi pyykkivuoria valloitettavana ja Sisun leluja järjesteltävänä. Jostain kumman syystä kaikki talouden peilit ovat täynnä pienenpieniä tahmaisia sormenjälkiä.

Jotain tarttis siis tehdä.

Koska osaan asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, aloitin siivousurakan tärkeimmästä eli digiboksin kovalevyltä.

Pari jaksoa 30 Rockia ja tämän viikon Puumanainen on jo ~~katsottu~~ siivottu pois tilaa viemästä. Eiköhän kohta ole aika mennä nukkumaan. Tämä raataminen käy voimille.

Yksi, kaksi

2010-08-20T12:42:00.000+03:00

Ensimmäinen ultraääni on takana, seuraava merkitty kalenteriin. Sisu täyttää reilun viikon päästä vuoden ja maaliskuussa vesseli on isoveli. Aika menee nopeasti. Ainakin silloin, kun itse kehittää puuhaa itselleen.

Kerroin tänään töissä johtajalle ja lähiesimiehelle. Ja nyt myös täällä. Saapa nähdä kuinka pian tieto valuu kahvipöytääkin.

Mistä tietää

2010-08-19T00:02:00.002+03:00

Mistä tietää, että asumme huonosti hoidetussa taloyhtiössä?

Tämän ruukun rikkoneesta myrskystä on mitä, melkein kaksi viikkoa?

Niin, ja hellekesän kuivattamaa puskaahan ei kannata vaihtaa. Siitä hoitamisesta nyt puhumattakaan.

Muukin maisema henkii ydinonnettomuuden jälkeistä aikaa.

Olihan tämä kesä tietty aivan poikkeuksellinen, mutta onko liikaa vaadittu, että järjetöntä vuokraamme vastaan saisimme nauttia hyvinhoidetusta pihapiiristä?

Lohturuokaa

2010-08-18T16:39:00.000+03:00

Mies tietää, mistä napista painaa.

Podin tänään flunssaa kotona ja mies toi tuliaisia kaupasta. Kyllä jaksaa taas.

Tosin, olen opettanut Sisun sellaiseksi marja- ja kasvishirmuksi, että nämä menevät kuin kuumille kiville, jos Sisu vaan ne huomaa. Ja kyllä huomaa, se on aivan varmaa. Lapsellamme on pettämätön herkkututka.

Täti on nyt vähän vihainen

2010-08-17T20:25:00.002+03:00

Eilen kurkkuuni kasvoi kaktus ja tänään jo vuotaa nokka. Se on sitten syysflunssa. Sisukin köhii. Raukka.

Ei siis ihme, että pinna saattaa olla tavallista kireämmällä. Suunnistin tänään töissä kohti jääkaappia. Tarkoituksenani oli nauttia iltapäiväkahville varaamani jogurtti jättiläismäisen teemukin kanssa.

Turha toive. Joku oli ehtinyt minua ennen ja jogurtti oli mennyt niin sanotusti parempiin suihin. Ai että sieppasi. Täysin tavoistani poiketen [sic] annoin kuulua. Vähemmästäkin täti on vihainen.

Mieheni piristi minua lupaamalla terästää seuraavan jogurtin ulostuslääkkeellä. Muahahhahahaa! Tosin minun tuurillani söisin se itse.

Syyllisyysblues

2010-08-16T20:50:00.002+03:00

Yhden ollessa päivät töissä ja toisen ollessa saman ajan lapsen kanssa kotona, tulee väistämättä hankalia hetkiä.

Viime keskiviikkona perheemme työssäkäyvä oli puhelimessa kotona olevan kanssa kolmen pintaan. Kotoa esitetiin kysymys "Koska tulet kotiin?". Vastauksena siihen oli: "Näen yhden kaverin satamassa kolmelta, tulen sen jälkeen". Luonnollisesti kotona oleva oli tehnyt johtopäätöksen, että työssäkäyvä olisi tulossa kotiin kolmelta.

Näine johtopäätöksineen kotona oleva oli lämmittänyt eilisen nakkikastikkeen ja perunat kolmeksi, kattanut pöydän ja käynyt odottamaan. Kun työssäkäyvä sitten soitti neljältä lähtevänsä kohti kotia, oli toisessa päässä jäätävä tunnelma.

Kotona taas olisi voinut pakastaa marjat jo eteisessä. Persiiseen ammuttu marjaskarhu ilmoitti, että ruoka saattaisi "ehkä olla vielä vähän lämmintä". Ja sitten kiukuteltiin kuuteen saakka.

Olen ihmeissäni, miten paljon puolisoni joskus muistuttaa minua. Anteeksi, että olin myöhässä, vaikken oikeasti ollutkaan.

Savonlinnalainen hanavesi maistuu pahalta

2010-08-12T18:25:00.001+03:00

Terveisiä työreissusta.

Kohta täytyy kirmata Olavinlinnaan iltatilaisuuteen, mutta ehdin kuitenkin jakaa pari tänään oppimaani asiaa:

- Savonlinnan hanavesi maistuu aivan kammottavan pahalta. Ei ihme, että kaupassa oli isot altaat pullovettä.
- Salillisen naisia saa nauraamaan olemalla hurmaava ja hassu. Sekä kertomalla vitsin maanmittauslaitoksen miehistä.
- Etelämantereella on kylmä. "Siis niinku tosi kylmä." Etelämantereella on myös paljon lunta ja jäätä. Ja kaikki Etelämantereelle viety tavara pitää tuoda muodossa tai toisessa pois.
- Tutkimukseni mukaan (n = 2) vuorikiipeilijöillä/seikkailijoilla on tiukka ja mukava puristus. Siis kun kätellään. Lisäksi vuorikiipeilijät/seikkailijat ovat sangen charmantteja.
- A3-arkista saa ihan kelvollisen viuhkan, joka viilentää kuumassa ja kosteassa seminaarisalissa.
- Jos aamuviideltä on ky-ky-kylmä ja päätät laittaa pitkät housut, voit olla varma, että kärsit kamalasta kuumuudesta koko loppupäivän.
- Seminaareissa/konferensseissa/kokouksissa/ihan missä tahansa kokoontumisessa tökkii aina, aina, aina ja aina ruokapuoli. Mikä siinä onkin, että buffapöytä on aina siinä pienimmässä ja sokkeloisimmassa nurkassa, linjastoja on liian vähän, ruoka loppuu kesken ja henkilökunta vastaa "pitäisi kai olla", kun asiakas kysyy, onko vadelmat suomalaisia (okei, tähän aikaan vuodesta ne mitä suurimmalla todennäköisyydellä ovat).
- Kongressilaukut ovat aina yhtä rumia.

Kotiinviemiseksi tältä reissulta minulla on terveiset Sisulle Mount Sisun nimenneeltä Patrick "Pata" Degermanilta, joka piti seminaaripäivän parhaan esitelmän. Koko puolitoista tuntia salillinen naisia nauroi, hörötti, kikatti ja kauhisteli sekä löyhytteli paperiarkeista kyhätyillä viuhkantekeleillä viilennystä kuumuuteen ja kuumuuteen.

Suuri Päivähoitotaistelu 2010

2010-07-29T23:46:00.001+03:00

Kesäkuussa tarinamme jäi siihen vaiheeseen, että Sisun päivähoitopaikasta ei ollut tietoakaan, vaikka paikkavarmistus oli luvattu meille toukokuun loppuun mennessä.

Soitin kaupungille päivähoitopaikoista vastaavalle henkilölle, jolla ei ilmeisesti ole nimeä, sillä sitä ei ollut missään esillä. Tälle henkilölle ei myöskään ollut sähköpostiosoitetta ja puhelinaikakin oli arkisin (tietenkin) kello yhdeksän ja yhdentoista välillä. Hurjan kivaa hoitaa tällaisia asioita töistä käsin, muuten.

Soitin tälle henkilölle usein, ensin joka viikko, sitten useamman kerran viikossa ja lopulta jo päivittäin. Toisinaan hän vastasi, useimmiten ei. Soitin suoraan päiväkotiinkin. Tulos oli laihanlainen ja juhannus, tuo virkamiesten lomalaitumien portinvartija, kolkutteli ovelle. Oli pakko ryhtyä ilkeäksi ja hankalaksi. Oli pakko ryhtyä luovaksi.

Sain kuin sainkin kiertotietä Sisulle paikan yksityisestä ryhmäperhepäiväkodista, mutta se oli sijainniltaan hankalassa paikassa ja käytyämme tutustumassa ryhmiksen toimintaan, jouduimme valitettavasti toteamaan, ettei se ollut meidän paikkamme. Eikä Sisun. Pidin kuitenkin kaiken varalta paikan varattuna ja jatkoin kaupungin pommittamista.

Sitten, vihdoin, samana juhannusta edeltävänä torstaina sain kaupungin tätylin kiinni. Hän selaili taas papereitaan ja kertoi ilouutisen, meille oli päivähoitopaikka (siis Sisulle) ja juuri haluamastamme päiväkodista aivan kotimme läheltä. Samana iltapäivänä kolahti päätöspaperit sisältävä kirjekuori postiluukusta ja Suuri Päivähoitotaistelu 2010 oli saatu päätökseen. Selvisimme voittajina.

Seuraavaksi sitten saammekin taistella päivähoitopaikan siirrosta, kun reilun vuoden päästä muutamme uuteen kotiimme. Uuden asuinalueen päiväkodit ovat kuulemma aivan poskettoman täynnä ja jotkut ovat jonottaneet niihin jopa vuoden. Täytyisiköhän siis pistää paperit jo vetämään?

On the road. Again.

2010-07-29T20:39:00.000+03:00

Olen kirjaimellisesti tien päällä. Mokkula on kovassa testissä. Kaipa tällaistakin varten pitää olla jotenkin hullu. Että päivittää pitkän tauon jälkeen blogiaan autossa matkalla mökille.

Tien päällä on tullut oltua vähän enemmänkin. Alkukuusta otimme ja haimme auton Saksasta. Lensimme koko revohka Berliiniin, otimme alle vuokra-auton ja lähdimme koluamaan autoliikkeitä, joista olimme bonganneet sopivia menopelejä jo aikaisemmin.

Vesipiippua poltettelevalta hepulta sitten ostimme vuoden 2000 VW Golfin (miehen iloksi 1.8 GTI) ja ajelimme sillä Tanskan ja Ruotsin läpi Suomeen. Tai siis Tukholmaan saakka. Siitä sitten lautalla Turkuun ja kohti kotia.

Aikamoinen reissu ja onnistui hurjan hyvin kymmenkuisen kanssa. Nyt olemme taas matkalla, tällä kertaa siis mökille. Paluumatkalla käymme uhmaamassa hellettä, ruuhkaa ja kanssaihmisiä asuntomessuilla. Rakentajille vinkkejä, nääs.

Ryhtiliike tulossa

2010-07-26T10:53:00.001+03:00

Oho, mullahan oli tällainenkin. Eikös ne nuoret nykyään kutsu näitä blogeiksi?

Valokuvatorstai - Matkan varrella

2010-06-17T23:19:00.001+03:00

Tämä kuva tuli napattua viime viikolla työasioilla liikkuessani. Tänä keväänä on matkan varrella tullut vastaan monta kaunista maisemaa.

Päivähoitopaikatta

2010-06-08T21:08:00.002+03:00

Syksyn päivähoitopaikoista taidetaan kohta käydä veristä tappelua. Kaupungin pohjoispuolella on kuulemma jäänyt 60 lasta ilman päivähoitopaikkaa. Nämä sentään olivat saaneet tiedon päivähoidosta. Meille ei ole tullut minkäänlaista ilmoitusta. Hoitopaikkaa on sentään haettu jo kuukausia sitten. Ja soitettu monesti perään.

Soitin siis taas päiväkotipaikka-arpajaisia pitävälle poppoolle viime viikolla, mutta mitään kunnon vastausta ei tullut. "Ai, eikö teille ole tullut tietoa? Joo, ei täällä tosiaankaan ole mitään. Täytyy ottaa selvää." Ei, ei ole tullut. No, sepä kiva. Niin, jos vaikka ottaisit.

Tämä tosiaankin viime viikolla. Ennen kuin sain tietää näistä 60 lapsesta ilman päivähoitopaikkaa. Pohjoispuolella. Me olemme eteläisellä puolella, mutta tokkopa täällä on tilanne yhtään sen kummempi.

Nyt en enää odottele. Kesälomat painaa päälle, ja kuten ah niin hyvin tiedetään, mikään ei liiku, ei inahdakaan kesälomien aikana.

Omituiset asennot, osa 2

2010-06-04T15:59:00.000+03:00

Sisu harjoittelee kaikkea liikkumista niin valveilla ollessaan kuin nukkuessaankin. Tässä eilisen illan taidonnäyte.

Jätkä on ihan umpiunessa.

Uusia taitojaan Sisu esittelee muutenkin innokaasti kuin pieni sirkusapina. Konttaamisen myötä Sisulle on auennut kokonaan uusi maailma, jossa pieni konttaava tutkimusmatkailija pääseekin ihan kaikkialle. Tai ainakin melkein kaikkialle.

Jokaista juttua pitää tutkia, maistella ja rapistella. Jokaiseen pieneenkin koloseen on tungettava sormet. Ihan ykkössuosikki on kylppärin lattiakaivon ritilä. Sisun pienet nakkisormet mahtuvat juuri ritilän kolosiin ja kas, se nousee ihanasti ylös. Että jos joskus tuskailette lattiakaivon ritilän kanssa, kun ette saa sitä ylös, niin antakaa tehtävä yhdeksänkuiselle tutkijalle.

Ja kirjat! Voi jukernautti ne eivät kyllä taatusti ole enää turvassa.

Kaiken touhun ja tohottamisen jälkeen onkin sitten ihana painaa pää äidin rintaa vasten ja hengähtää hetki ennen uusia seikkailuja. On se kuitenkin vielä niin pieni, vaikka onkin jo todella iso poika.

Tee perässä, jos pystyt

2010-05-31T23:29:00.001+03:00

Meillä vääntäydytään tällaisiin uniasentoihin.

Kuva on otettu ihan hetki sitten. Ja kyllä, sen jälkeen asento korjattiin sellaiseksi, ettei se aiheuta katsojienkin sisuskalujen muljahtamista kummallisille paikoille. On ne vaan notkeita nuo pikkuiset.

Olen palannut

2010-05-29T20:42:00.003+03:00

Katastrofikeittiö kokkaa ja kohkaa jälleen.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Lisäys klo 22.51: Toinen versio pysyi ehjänä. Huoh. Laitoin ekan keikauskakun uuniin viideltä väkerrettyäni sitä noin tunnin. Aika pitkä urakka yhden tortun takia.

Mistä on toukokuu tehty...

2010-05-27T21:21:00.003+03:00

Väsymyksestä ja silmäpusseista, jotka vaatisivat rintaliivit pysyäkseen aloillaan.
Konttaavasta pienestä pojasta. (Ryömiminen jäi meillä melkein kokonaan välin, Sisu kun istui jo niin terhakkaasti eikä viihtynyt ollenkaan mahallaan. Ennen konttaamista Sisu etenikin istualteen itseään eteenpäin hytkäyttäen. Huvittava näky.)
Raitapaidoista.
Kiireestä ja toivottomasta tunteesta, ettei ikinä ehdi tehdä mitään.
Valtavista pyykkivuorista.
Hurjalla innolla ihan itse ruokailevasta pojasta. Lusikkaa on ihan turha tunkea naamataulun lähellekään. "Minä itte", Sisu sanoisi, jos osaisi.
Edellisen kohdan aiheuttamien sotkujen siivoamisesta. Imuri, my new best friend.
Muutosta. Tällä kertaa töissä.
Totuttelusta uuteen työmatkaan ja toimipaikkaan.
Oivalluksesta, jonka ansiosta tiedän, että tissi- ja persemiesten lisäksi on pöytä- ja hyllymiehiä. (Kts. edellinen kohta: Pyysin pöytää kasaavaa miestä tulemaan seuraavaksi kasaamaan työkaverini hyllyn. Ei tullut, koska oli pöytämies.)
Lääkärineuvolasta.
Kolmannesta hampaasta.
Ja neljännen ja viidennen puhkeamisen odottamisesta.
Tontin vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta ja tontin haltijaksi ryhtymisestä
Palavereista arkkitehdin kanssa.
Helatorstaisesta piipahduksesta Haapavedelle ja ensimmäisistä hellepäivistä nauttimisesta.
Kylmässä satamassa hytisemisestä ja maaseutusuunnistuksen markkinoimisesta.
Ikävästä ja jälleennäkemisen riemusta. Joka päivä.
Uusiin työtehtäviin tutustumisesta ja ihanasta tunteesta, että osaa sen, mitä tekee.
Uudesta työtarjouksesta. Jää tartumatta, vaikka kiinnostaakin kovasti.
Hyvistä kirjoista, joita piti ahmia automatkat Haapavedelle ja takaisin, kun muulloin ei ehdi.
Naurusta.
Mukavasta ex tempore -reissusta appivanhempien mökille.
Jumittavista hartioista ja viiltävästä alaselkäkivusta.
Aamuisista kuntosalihetkistä.
Hektisistä päivistä ja vähäisestä omasta ajasta.
Edellisestä kohdasta johtuvasta blogihiljaisuudesta.
Ihanista ystävistä ja sukulaisista.
Rakkaasta, rakkaasta, rakkaasta miehestä, jolle on ihan liian vähän aikaa.
Rakkaasta, rakkaasta, rakkaasta Sisusta, joka kasvaa ja kehittyy niin kovasti, ettei äiti meinaa pysyä perässä.

Näistä on toukokuu tehty.

Aimo annos

Näkkileipäsilppua! Viisi euroa!

I see trouble on the way

Todella Merkittävä Tapahtuma

Jotta elämä ei olisi liian helppoa

Kiire tekee huolimattomaksi

Voi kyynel!

"No niin, olkaas nyt hetki siinä, kun äiti ottaa kuvan."

Lisäys edelliseen

No nyt se ajaa muna kädessä mopolla!

Valoa kansalle

Osta! Osta! Osta!

Sattumaako sittenkään?

Ananas on arka asia

Kyllähän tässä ehtii

Valintoja, valintoja

Tulkoon lämpö

Minä haluan! Minä saan!

Kaksivuotiaan Sisun kanssa ei ole koskaan tylsää:

"Äiti, mä haluan tomaattia.""Miten pyydetään nätisti?""Saisinko tomaattia, kiitos?""Hienoa. Ole hyvä, kulta." "EI TOMAATTIA!""Okei. Anna sitten tänne.""MÄ HALUAN TOMAATTIA!"

Ky-ky-kylmä

Tämmöinen nykyajan ihminen

Ai mikä blogi?

Ja sit mulle tuli vähän kiire

Mustaa ja valkoista - Yksin

Päivä 13: Teema "valo"

Päivä 12: Arkeni

Päivä 11: Tämä tekee minut iloiseksi

Mustaa ja valkoista - Menopeli

Päivä 10: Hullua

Päivä 9: Päivän asu

Päivä 8: Suosikkikuva (ja asiaa ison sisaruksen maailman mullistumisesta)

Valokuvatorstai - Heijastuksia

Päivä 7: Kuva, jota en julkaissut

Päivä 6: Teema "vihreä"

Päivä 5: Vanha kuva

Päivä 4: Harrastus

Mustaa ja valkoista - Tien päällä

Päivä 3: Perheenjäsen

Kolmen minuutin muna

Valokuvatorstai - Jatkuu

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 1: Omakuva

Tykkään tai sitten en

Valokuvatorstai - Idea

Vauvauutisia

Sä sitten kaivoit verta nenästäsi

G som glutenfri

Paha tapa

Huumoriveikko

Kakkonen, kakkonen, kakkonen, kakkonen

Tyypillistä, niin tyypillistä

Armoton aurinko

Terveisiä raskausviikolta 31+2

Veitset piilosilla

Vieroitusoireita

Mistä suolisto sen tietää?

In the year 2010

Mä sille näytin

Kenet on tullut naitua?

Rasittavaa

Tyttö, sinä olet tähtitorttu

Tuhlausta

Pilalla

Mustaa ja valkoista - Itsetehty

Ruokavalio pipariksi

Vaatepulmia

Valokuvatorstai - Raja

Syyllisyysblues, osa miljoona

Näppy siellä ja näppy täällä

Muiden äitien tekemää ruokaa

Linjoilla

Tää on niin tätä

Liikaa vaadittu

Bombs away!

Nopean toiminnan joukot

Kaulimelle töitä

Maailmassa on virhe, pysäköintivirhemaksu

Lainehilla keinui pieni lautta vain

B niin kuin Berliini, Bryssel ja baniikki

"Äiti, mä haluan tomaattia."
"Miten pyydetään nätisti?"
"Saisinko tomaattia, kiitos?"
"Hienoa. Ole hyvä, kulta."
"EI TOMAATTIA!"
"Okei. Anna sitten tänne."
"MÄ HALUAN TOMAATTIA!"